Tarpeellinen vai turha Raide-Jokeri?
Mitä ne tamperelaiset tekevät
ratikalla? Ovat vain pilanneet koko kaupungin keskustan vuosikausia kestävillä
rakennustöillä. Turkulaisetkin haikailevat ratikan perään. Oliko siihenkin
jokin syy, että Helsingissä metroa jatkettiin länteen. Kaiken lisäksi
Länsimetroa jouduttiin odottamaan kuukausikaupalla, kun sitä ei millään
meinattu saada valmiiksi. Ja nyt sitten pitää tehdä Raide-Jokeri.
Rakentajan mukaan Raide-Jokeri
tarjoaa parempaa palvelua poikittaiseen joukkoliikenteeseen. Miten niin
parempaa? Jokeribussi 550 kulkee ruuhka-aikoina muutaman minuutin välein. Se
matkaa joustavasti Itäkeskuksesta Westendin asemalle. Ei tarvitse edes
lippuakaan näyttää, jos vaihtaa tai on kausilippu. Keskiovesta saa mennä sisään
ja tulla ulos. Bussi on yleensä aika täynnä, mutta istumaan olen päässyt aina.
Vaikka olin pitkään sitä
mieltä, että Länsimetro ei minua liikuta, olen joutunut muuttamaan
mielipiteeni. Länsimetrolla pääsee kätevästi Tapiolaan tai Aalto-yliopistolle
ja sieltä sitten 550:lla kotinurkille. Kätevämpää kuin keskustaan meneminen ja
siellä metroon vaihtaminen.
Mutta tuo Raide-Jokeri. Nyt
sen työmaat pakottavat liikenteen kiemurtelemaan uudenlaisia reittejä,
työmaalta kantautuva melu häiritsee satoja, tuhansia asukkaita. Häiriöitä tulee
myöntää rakennuttaja. Ja Pajamäessä käydään taistelua liitto-oravien ja puiden
avulla. Käsittämätöntä on miksi vasta viime metreillä voidaan ryhtyä kyselemään
miksi puita kaadetaan, mihin siirtomaa kipataan, mikä oikein on se oikea
lopullinen raiteiden kohta.
Merkillistä demokratiaa?
Taistelua tuulimyllyjä vastaan? Mahdollisuus vitkuttaa ja pitkittää sitä mikä
kuitenkin tulee`?
Miksi toimiva bussiyhteys
pitää korvata uudella. Yleensähän uusi otetaan käyttöön, kun vanha ei enää
toimi. Liikennesuunnittelijat ovat kertoneet että 550 ei pysty enää vuosien
päästä kuljettamaan sitä väkimäärää, joka sitä käyttää.
Mutta toisaalla kerrotaan,
että nyt ryhdytään rakentamaan sinne mistä on hyvät liikenneyhteydet,
esimerkkinä Raide-Jokeri. Sen varrella on saatava lisää asutusta. Kun tulee
lisää asukkaita, tarvitaan lisää joukkoliikennettä.
Pakostakin nousee esille
kysymys, kumpi oli ensin kana vai muna. Vaikka kuinka väitän etten tarvitse
mitään jokereita, niin muutaman vuoden kuluttua sitä on pakko käyttää. Ei siinä
auta rutinat siitä, että pysäkille on kaksin-kolminkertainen matka mitä nyt
550:n pysäkille.
Eikä siinä auta pajamäkeläinen
liito-orava eikä valitusten väsääjä eikä allekirjoittajakaan. Se hyvä puoli
Raidejokerissa tulee olemaan, että sillä on vain yhdet raiteet. Ei käy niin
kuin ratikoille. Niiden reitit ja numerot muuttuvat alvariinsa. Aina pitää
reittioppaasta tarkistaa millä ja mihin pääsee.
Kirjoitus on julkaistu elokuun Tanotorvessa
o
Kommentit
Lähetä kommentti