Omaisten olematon rooli

Pikkutyttönä piti kotona tervehtiä kaikkia vieraita ja kun he lähtivät pois, piti kaikille sanoa näkemiin, niiata ja kiittää tuliaisista tai lahjoista.

Espoon puolitoista vuotta toimineen sairaalan ala-aulassa pyörii tiedote: ”Läheisen tuki potilaan kuntoutumisessa on arvokasta”. Paperitiedotteessa sama asia on muotoiltu: ”Arvostamme läheisten osallistumista”. Samalla luvataan myös, että potilas saa tarvittaessa tuekseen henkilökohtaisen valmentajan.

Neljän kuukauden aikana hämmästelin henkilökuntaa, joka ei juurikaan tervehtinyt, vaikka osaston ovet olivat lukossa ja joku tuli avaamaan oven. Läheisemme oli ollut neljä viikkoa samalla osastolla ja tervehtimään tulleelle tyttärelle kerrottiin, ettei meillä ole täällä tuon nimistä potilasta. Jankkaamisen jälkeen löytyi.

Pois lähtiessä ei kukaan käynyt toivottamassa hyvää jatkoa. Saati että olisi siinä samalla voinut saada kiitokset potilaan hyvästä hoidosta. Potilaan huonetta kyllä siivottiin kun häntä tultiin hakemaan. Anoen pääsimme huoneeseen, jotta saatiin omat vaatteet päälle. Ei kukaan siitäkään välittänyt että hammasoperaation takia potilaan suu oli jatkuvasti verta täynnä. Apu onneksi löytyi alakerran hammashoitolasta – kun läheinen sitä ponnella ryhtyi 

vaatimaan. Kuten monessa tilanteessa ennenkin.

Kun tulin osastolle tervehtimään läheistäni, oli tapanani kysellä miten potilas voi. Minulle kerrottiin usein että olen juuri tullut töihin, aamuvorolainen ehti jo lähteä, olen täällä vain keikalla, en hoida häntä tänään, en ole ehtinyt lukea raporttia, en tiedä. Onneksi joukossa oli tietäjiä ja osaajia.

Keikkatyöläisiä riitti. Muistisairaathan eivät muista mitään, joten henkilökunnan pysyvyys ei heidän hoitamisessa liene sairaalan prioriteetteja. Merkillinen tietosuoja vallitsee myös sairaalan johtohenkilöiden ympärillä. Kysyin infosta kuka on tämän sairaalan ylilääkäri. Työntekijä ei tiennyt, koska hänellä ei niitä tietoja ole.  

Yliopistollisessa sairaalassa pidettiin hoitopalaveri välittömästi potilaan jouduttua osastolle. Espoossa eivät sellaiset ole kuulemma tapana. HYKS:ssä näki osaston ilmoitustaululta kuka hoiti läheistäni ko. hetkellä. Ei tarvinnut kysellä kuulumisia vääriltä henkilöiltä.

Selitys moneen asiaan oli, että sairaala on niin uusi. Hyviä käytänteitä löytyy varmasti eri puolilta maata. Julkisen taiteen kokoelma, yhden hengen huoneet, yhteiset oleskelutilat (missä ei kuitenkaan ollut ruokailupaikkaa kaikille) tai suuret ikkunapinnat ja terassit, eivät potilaan tilaa tai läheisten hätää helpota.

Tarjosin tätä tekstiää Länsiväylä-lehteenkin.