Omaisten olematon rooli
Pikkutyttönä piti kotona tervehtiä kaikkia vieraita ja kun
he lähtivät pois, piti kaikille sanoa näkemiin, niiata ja kiittää tuliaisista
tai lahjoista.
Espoon puolitoista vuotta toimineen sairaalan ala-aulassa
pyörii tiedote: ”Läheisen tuki potilaan kuntoutumisessa on arvokasta”.
Paperitiedotteessa sama asia on muotoiltu: ”Arvostamme läheisten
osallistumista”. Samalla luvataan myös, että potilas saa tarvittaessa tuekseen
henkilökohtaisen valmentajan.
Neljän kuukauden aikana hämmästelin henkilökuntaa, joka ei
juurikaan tervehtinyt, vaikka osaston ovet olivat lukossa ja joku tuli avaamaan
oven. Läheisemme oli ollut neljä viikkoa samalla osastolla ja tervehtimään
tulleelle tyttärelle kerrottiin, ettei meillä ole täällä tuon nimistä
potilasta. Jankkaamisen jälkeen löytyi.
Pois lähtiessä ei kukaan käynyt toivottamassa hyvää jatkoa.
Saati että olisi siinä samalla voinut saada kiitokset potilaan hyvästä hoidosta.
Potilaan huonetta kyllä siivottiin kun häntä tultiin hakemaan. Anoen pääsimme
huoneeseen, jotta saatiin omat vaatteet päälle. Ei kukaan siitäkään välittänyt
että hammasoperaation takia potilaan suu oli jatkuvasti verta täynnä. Apu
onneksi löytyi alakerran hammashoitolasta – kun läheinen sitä ponnella ryhtyi
vaatimaan. Kuten monessa tilanteessa ennenkin.
Kun tulin osastolle tervehtimään läheistäni, oli tapanani
kysellä miten potilas voi. Minulle kerrottiin usein että olen juuri tullut
töihin, aamuvorolainen ehti jo lähteä, olen täällä vain keikalla, en hoida
häntä tänään, en ole ehtinyt lukea raporttia, en tiedä. Onneksi joukossa oli
tietäjiä ja osaajia.
Keikkatyöläisiä riitti. Muistisairaathan eivät muista
mitään, joten henkilökunnan pysyvyys ei heidän hoitamisessa liene sairaalan prioriteetteja.
Merkillinen tietosuoja vallitsee myös sairaalan johtohenkilöiden ympärillä.
Kysyin infosta kuka on tämän sairaalan ylilääkäri. Työntekijä ei tiennyt, koska
hänellä ei niitä tietoja ole.
Yliopistollisessa sairaalassa pidettiin hoitopalaveri
välittömästi potilaan jouduttua osastolle. Espoossa eivät sellaiset ole
kuulemma tapana. HYKS:ssä näki osaston ilmoitustaululta kuka hoiti läheistäni ko.
hetkellä. Ei tarvinnut kysellä kuulumisia vääriltä henkilöiltä.
Selitys moneen asiaan oli, että sairaala on niin uusi.
Hyviä käytänteitä löytyy varmasti eri puolilta maata. Julkisen taiteen
kokoelma, yhden hengen huoneet, yhteiset oleskelutilat (missä ei kuitenkaan
ollut ruokailupaikkaa kaikille) tai suuret ikkunapinnat ja terassit, eivät
potilaan tilaa tai läheisten hätää helpota.
Tarjosin tätä tekstiää Länsiväylä-lehteenkin.
Kommentit
Lähetä kommentti