Lahden unohtumaton Täällä Pohjantähden alla

Näyttämöllä on parikymmentä tuolia. Jokaisen tuolin selkänojalla on vaatteita. Verkkaiseen tahtiin näyttelijät tulevat lavalle yksi kerrallaan. Miehillä kankaiset alushousut, naiset alushameissaan. Jokainen pukee rauhallisesti tuolin karmilla olevat vaatteet päällensä. Ollaan Täällä Pohjantähden alla ensimmäisen osan näytöksessä Lahden kaupunginteatterissa. On alkamassa kuuden tunnin teatterimaraton.

Tutun tarinan alkuaskelista ja -sävelistä havaitsi, että nyt on tarjolla erilainen, jopa ainutlaatuinen esitys. Tuolit eivät olleet näyttämöllä vain vaatteita varten. Niitä tarvittiin moneen eri asiaan ja moneen eri tilanteeseen. Minna Välimäen lavastus oli oivallinen. Se luontui niin pienen torpan kamariksi, sotanäyttämöksi, pappilan saliksi, työväentaloksi.

Samoin esityksen läpikäyvänä elementtinä oli Paru Varstalan hieno koreografia. Ei voinut kuin ihailla ohjaaja Juha Malmivaaran ja dramaturgi Ari-Pekka Lahden kädenjälkeä. Niin hienosti kaikki nivoitui yhteen.

Täällä Pohjantähti on meille vanhemmille katsojille tuttu kertomus. Tiedämme mitä tapahtuu, muistamme vuorosanoja, tunnemme henkilöt, mielikuvat heistä saattavat olla hyvinkin vahvoja. Nuoret lukiolaiset, joita oli päivänäytöksissä kymmenittäin olivat hieman ymmällä. Heille ei kirja ollut tuttu, kyselin muutamilta.  

Dramaturgi Ari-Pekka Lahti kirjoittaa näytelmän käsiohjelmassa: ”Me suomalaiset tarvitsemme tänä päivänä empaattista vuoropuhelua menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden välillä. Ainakin silloin, jos päämääränä on rakentaa yhteinen tulevaisuus kaikille Suomessa eläville ihmisille”. 

Sitä me näimme ja koimme Lahdessa hienosti. Suomea alettiin rakentaa sata vuotta sitten. Alku oli vaikeaa ja inhimilliset menetykset käsittämättömän suuria. Lahden Pohjantähdessä suuret tuntee esitettiin suuresti ja pienet tuntee pienesti. Näyttelijöiden liikunnallinen anti oli huikeaa. Paljon ilmaistiin vain liikkeillä ja eleillä.

Näyttelijäjoukko oli suuri. Ja sen jokainen jäsen oli yhtä tärkeä kuin toinenkin. Ainahan Jussi (Aki Raistikio) ja Alma (Lumikki Väinämö) puhuttelevat ja Jussin kaltaisen ihmisen kunnioittaminen kasvoi jälleen kerran. Adolf Halme (Mikko Pörhälö) oli tavattoman sovitteleva ja sopuisa, vaikka valkoinen puoli ei sitä halunnut ymmärtää. Suuresta joukosta jäi mieleen myös Otto Kivivuori (Jarkko Miettinen), Janne Kivivuori (Timo Vlisaari) ja Elina Kivivuori (Liisa Loponen). 

Näytelmän ensimmäisen osan alaotsikko on Kuu on torpparin aurinko ja toisen Mäensyrjäkansan kärsimystie. Kärsimystie oli nimensä mukaista, niin moni kuoli ja sai surmansa. Tuntui ettei Koskelan Alman menetyksillä ollut minkäänlaista rajaa.

Hannu Kellan musiikki siivitti näytelmiä kautta linjan. Kai Poutasen äänisuunnittelu oli myös hyvin onnistunutta. 

Lahdessa on rohkeasti luotettu siihen että meidän kaltaisiamme katsojia, jotka haluavat nähdä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla kaksi-osaisen näytelmän samana päivänä on aika monta. Miten jaksoitte? kysyi moni. Hyvän teatterin äärellä jaksaa istua vaikka kuinka kauan. 

Toinen näytös alkoi siitä mihin ensimmäinen päättyi. Helpotti kun samat näyttelijät olivat vanhoissa rooleissaan. Pikemminkin olisi voinut käydä kysymässä näyttelijöiltä miten he jaksoivat.

Jos vain kerran olet menossa keväällä teatteriin, matkaa Lahteen!!!