Mukaansa tempaava teatterikevät

Macbethin monimutkainen maailma

Kaikki jotka ovat nähneet Kansallisteatterin Willensaunassa Jussi Nikkilän ohjaaman Rikhard kolmosen, ovat ihastelleet esitystä. Niinpä odotukset Janne Reinikaisen ohjaaman Macbethin ensi-illassa olivat suuria. 

En pettynyt. Olin kuullut etukäteen Karariina Kaitueen aviomiehen Matti Vänskän (tyttärelleni kertoman) mielipiteen, että esitys on rankka ja ajankohtainen. Sitä se oli - jopa niin että alkuperäinen Macbeth runomittoineen oli vain ohikiitävä ajatus. Pidin lavastuksesta, puvuista, videokuvista, musiikista ja näyttelijöistä. 

Heitäkin jonkun kriitikon mukaan oli lavalla liian vähän. Sitäkin väkevämpänä koin etenkin Katariina Kaitueen lady Macbethin. Nainen, joka ei kaihtanut mitään keinoja, jotta pääsisi miehensä kautta vallan ytimeen. Hyvänä johdattelina oli Antti Luusuaniemen Macbeth. Muu joukko jäi hieman taka-allalle. Ei Esko Salminen Duncanina oikein säväyttänyt. Pyörätuolissa istuva monarkki - tätä päivää sekin. 

Samalla kertaa on hämmentävää ja ahdistavaa miten ihminen ei ole muuttunut mihinkään. Ehkäpä tämän päivän keinot vallan ja rahan saamiseksi ovat hivenen siistimpiä - ei kylläkään kaikkialla maailmassa - kuin Shakespearen aikana. 

Harmillista että Hesarin Lauri Meri ei pitänyt esityksestä, nyt moni jättää sen väliin vedoten huonoihin arvosteluihin. Niinpän se aikoinaan kun kriitikkokunkku oli Jukka Kajava. Tosin moni totesi että sitten hän menee teatteriin kun Kajava kehuu. Siitä tietää että esitys on hyvä. Protestoin - sillä Jukka Kajava oli useimmiten aivan oikeassa.   

Ihastuttava Kirka

Etukäteen mietin miksi on pitänyt kirjoittaa musikaali kymmenen vuotta sitten kuolleesta Kirkasta. Kun poistuin Helsingin Kaupunginteatterin Peacock näyttämöltä Kirkan ensi-illan jälkeen, en enää miettinyt. Helsingin Kaupunginteatteri hemmottelee musikaalin ystäviä taas.  

Kirkan – Surun pyyhit silmistäni tekstin on kirjoittanut Matti Laine ja ohjannut Kari Rentola. Kapellimestarina on Risto Kupiainen ja koreografian on tehnyt Mindy Lindblom. Musikaali kertoo tarkasti Kirkan elämänvaiheet ja siinä ohessa myös Babitzinin perheen muidenkin laulavien perheenjäsenten tarinan. Etusijalla Sammy ja Kirka.

Ensi-illassa Kirkana oli Heikki Ranta. Hän valloitti katsojat ensi hetkestä lähtien. Hellyttävä ja taitava esiintyjä. Ehkäpä Heikki Ranta olisi voinut ollut jämäkämpi esityksen loppupuolella, kun Kirka on vanhentunut ja joutunut taloudellisiin vaikeuksiin. Mutta tilanne korjaantuu varmaan, kun esityksiä tulee lisää.

Pääosa tanssijoista ja monen roolin esittäjistä ovat nuoria, alaa lukiossa ja muissakin oppilaitoksissa opiskelevia. Raikkaita ja innostuneita tavalla, joka viehätti ja viihdytti. 

Ystävättärelläni oli mukana Kirkan nimikirjoitus. Hän pyysi aikanaan nimikirjoituksen Kirkalta, joka oli odottamassa jotakuta Stockan kellon alla. Sormus ja pinssi ovat peräisin Kirkan konsertista vuodelta 2000.    

Tenorit viihdyttivät Areenassa

Helsingin Kaupunginteatterin Areena näyttämöllä ovat Tenorit liemessä. Liemessä ovat Taneli Mäkelä, Santeri Kinnunen, Iikka Forss ja Eero Saarinen. Jaakko Saariluoma on ohjannut uuden amerikkalaisen Ken Ludvigin farssin huolella ja hartaasti. Näytelmän kantaesitys on ollut USA:ssa kaksi vuotta sitten.

Näytelmä tapahtuu 1936 pariisilaisessa hotellissa. Tuottaja Taneli Mäkelä on saanut elämänsä tilaisuuden, kun maailmankuulu tenori -Eero Saarinen – on tulossa konsertoimaan. Ääneen on luvattu päästää myös tuottajan vävy – Santeri Kinnunen ja pitäähän sinne päästä myös huipputenorin tuleva vävykin. Eero Saarinen kaksoisroolissa - maailman kuuluna diivamaisena tenorina ja hotellin piccolona, on loistava.

Helsingin Kaupunginteatterissa taidetaan farssin tekeminen. Hyvässä farssissa tarvitaan tukevasti paikoilleen pultattuja ovia, mutta eivät nekään pelasta tilannetta, jos ovista kulkijat eivät hallitse tilanteita. Miesten lisäksi taidon omasivat tällä kertaa myös Riitta Havukainen, Oona Airola ja Jonna Järnefelt. Lavastus on Katariina Kirjavaisen oivaltavaa työtä. Varmaan ne ovetkin!

Pakko oli Kirkan ja Tenorien jälkeen myöntää, että aina teatterin ei tarvitse opettaa tai tarjota uusia oivalluksia. Hyvä musikaali ja hyvä farssi virkistävät ja tarjoavat katsojalle hyvää mieltä.

Parisuhde on muotia

Tuntuu että menossa on parisuhteiden setvimiskevät. Monessa teatterissa pohditaan, analysoidaan, terapoidaan, erotaan ja sovitaan. Parasta on tietysti kun lavalle saa ihan oikean avioparin esittämään avioparia tai muunkinlaista pariskuntaa.

Kansallisteatterin Willensaunassa ollaan hotellihuoneessa Granadassa. Pasi Lahmpela on kirjoittanut ja ohjannut Granada näytelmän, jossa esiintyvät Sari Puumalainen ja Risto Kaskilahti – siviilissä aviopari, näyttämöllä eronnut mies ja hänen kolmen vuoden takainen rakastettunsa. Toimittaja on lähtenyt Granadaan etsimään Espanjan sisällissotaan osallistuneen isoisänsä jalanjälkiä. Matkalle löyttäytyy mukaan entinen rakastaja, jonka rakkaus ei ole erossa olosta huolimatta kadonnut mihinkään.

Granada on PK Keräsen säveltämän ja esittämän musiikin siivittämänä huikaisevan raikas ja elävä esitys. Kerrankin parisuhde-tarina, jossa mikään ei ole ennen nähtyä ja kuultua. Mutta kaikki on todellista ja jonkun kokemaa. Riemastuttavaa oli sekin että tarinan loppu jäi avoimeksi.    

Sari Puumalainen ja Risto Kaskilahti ovat loistavia. Turha oli itse asiassa jäädä pohtimaan miten paljon kaikelle on etua siitä että esittäjät ovat aviopari. Me katsojat saimme nauttia siitäkin. Hieno Granada!

Espoossa uusi kotimainen musikaali

Espoossa on saanut kantaesityksensä uusi suomalainen musikaali Äidinmaa. Musikaali on monen ammattilaisen hienon työn tulos. Tekijöinä Annina Enckell (teksti) ja Esa Nieminen ja Niklas Rosström (musiikki). Laulujen tekstit Annina Enckell ja Sinikka Svärd. Ohjaajana Maria Sid.

Äidinmaassa on mukana saman suvun naiset neljässä sukupolvessa. Näytelmän tapahtumat ajoittuvat vuosiin 1939 – 1940 ja vuoteen 1989. Naisten kohtalot ja elämäntarinat ovat riipaisevia ja uskomattoman rankkoja. Mutta naiset selviytyvät, kaikesta huolimatta he jaksavat uskoa, että elämä kantaa sittenkin. Mitä vanhempi nainen sitä pystypäisemmin hän kantaa vastoinkäymisensä välittämättä ympäristön pilkasta tai sen langettamasta häpeästä.

Meille vanhemmille menneitten, osin itsekin elettyjen vuosien tapahtumien kertausta. Nuoremmille katsojille hieno historian oppitunti.    

Äidinmaa on teksteineen ja musiikkineen ihastuttava kokonaisuus, jossa kaikki näyttelijät tekevät hienoa työtä. Näyttämöllä mm. Pirkko Mannola, Laura Voutilainen, Vilma Kinnunen, Maija Rissanen ja Puntti Valtonen. 

Ruuhkavuosien mielettömät naiset 

Teatteri Avoimissa Ovissa oli pakko miettiä millaista mahtoi elämäni olla kun olin nelikymppinen. Ei se tainnut ihan samanlaista kaaosta olla mitä Marjo Niemen näytelmässä Keskellä ruuhkaa juoksee nainen. 

Heini Tola oli pätevällä otteella saanut aikaan todentuntuisen ja hauskan kuvauksen siitä millaista nelikymppisten naisten elämä voi olla. Enemmänkin suostun uskomaan, että näytelmä kuvaa millaista se on. 

Toinen on realisti ja toinen hieman pelkuri ja itsensä vähyksyjä. Ja heitähän riittää olipa sitten kyse minkäikäisistä naisista tahansa. Huolehtiminen on meidän naisten toinen luonna ja sen varjolla kuvittelemme tekevämme vain hyviä tekoja ja välillä teemme pahoja tekoja juuri itseämme kohtaan.

Teatteri Avoimissa Ovissa uskotaan näyttelijöiden karismaan. Lavastukseen ja puvustukseen ei uhrata voimavaroja eikä varoja, joita ei kaiketi liikaa olekaan. Ihailen että ohjaaja Heini Tola jaksaa loihtia näytelmän toisensä jälkeen meidän katsojien iloksi. Välillä klassikkoja uudella tavalla ja välillä uutta erilaisella tavalla.