Monenlaista teatteriklassikkoa

Hieman hämmentyneenä ja toisaalta innokkaana olen etsinyt kuntavaaaliehdokasta jota voisin äänestää. Espoossa uskotaan paljon kokemukseen. Minä en siihen oikein usko. Miten valtuustossa melkein 30 istunut, voi saada siellä aikaan jotain mitä ei ole vielä ehtinyt toteuttaa.

En jaksa kannattaa ajatusta että eläkeikäiset äänestävät kuntien valtuustoihin eläkeikäisiä. Tästä seuraa että jokainen ikäluokka äänestää vain ikätovereitaan. Rohkeus, rehellisyys ja asioihin perehtyminen ovat minun kannattamiani valtteja .

Aivan itsestään selvää on että hän ei saa olla Henrik Ibsenin Peer Gynt, joka uskoo itsestään vain suuria. Ryhmäteatterin modernissa Juha Kukkosen ohjaamassa esityksessä mikään ei ole mahdotonta tälle röyhkeälle ja liikoja itsestään uskovalle lurjukselle. Santtu Karvonen on niin repäisevä ja huikea Peer Gynt ettei voi kuin häkeltyneenä ihailla miehen energiaa.

Melkein narsistinen Peer Gynt

Peer Gynt oli lavalla kaiken aikaa. Puuhasi, hääräsi, matkasi ja murskasi tavalla tai toisella kaiken mihin ryhtyi. Itsekkään ei tiennyt ketä rakastaa ja ketä olla rakastamatta. Häkellyttävintä on miten ajankohtainen ja ikiaikainen Ibsenin Peer Gynt on.

Sitä samaahan on pakko sanoa Shakespearen näytelmistä. Katariina Kaitue on juhlistanut 25-vuotista näyttelijäntaivaltaan Macbethin lady Macbethinä. Janne Reinikainen on rakentanut Macbethistä meidän aikaamme sopeutetun tarinan häikäilemättömästä vallanhimosta Kansallisteatterin suurelle näyttämölle..   

Antti Luusuanniemen Macbethiä on moitittu pehmeäksi ja syrjäänvetäytyväksi. Ehkäpä onkin niin että vallanhimoinen nainen häärää taustalla tarmokkaasti ja keinoja kaihtamatta ja mies saakin sitten esittää sovittelevampaa ja myötäelävämpää vaikka on samaa pahuutta täynnä kuin vaimonsa.

Huikea Arktinen hysteria

Yhtään iloisemmalla mielellä en ollut nähtyäni Kansallisteatterissa Marko Tapion vuosina 1967 ja 1968 ilmestyneistä Arktinen hysteria -romaaneista tehdyn Arto Kahiluodon ohjaaman näytelmän. Romaani oli aikanaan häkellyttävä ja haastava. Ja sitä on näytelmäkin.

Lavalla on yhtaikaa kolmen sukupolven Björkaharrya (Timo Tuominen, Taisto Reimaluoto ja Timo Torikka). Teatterin tekijät kertovat usein että he haluavat esityksellään muuttaa katsojien ajatusmaailmaa ja sitä Arktinen hysteria tei ja tekee. Kun näyttämöllä tapahtuu monta eri asiaa yhtaikaa, hiipii mieleen vähitellen käsitys elämänmenomme mielettömyydestä ja myös sen rajallisuudesta.  

Kaiken keskellä on voimalaitostyömaa. Sen pitäisi edustaa tulevaisuutta ja kehitystä, mutta loppujen lopuksi se on kaikkea muuta.

Esitys on raju ja koskettava, erilainen ja erikoinen, hyvä ja tekisi mieli sanoa erittäin hyvä.  

Naisten päätön törmäily

Teatteri Avoimissa Ovissa eletään naisten ruuhkavuosia Marjo Niemen kirjoittamassa ja Heini Tolan ohjaamassa näytelmässä Keskellä ruuhkaa juoksee nainen. Ruuhkassa todella joutuvat tänä päivänä pujottelemaan pienten ja vähän isompien lasten äidit ja mikseivät isätkin.

Marjo Niemenkin kuvaamat naiset asettavat itselleen liian suuria tavoitteita, vaikka toisaalta haluaisivat antaa periksi, mutta eivät kuitenkaan uskalla. Nora Raikamo, Hanna Seppä ja Kate Viljamaa ovat aidosti häkeltyneitä ja elämässään hieman eksyksissä olevia keski-ikäisiä naisia.