Tölkille uusi elämä
Mummoilu on nyt muotia. Se ei millään tavalla liity minuun eikä ikätovereihini. Siitä ovat innostuneita 35 - 40 -vuotiaat naiset. Minä en oikein kelpaa heidän mummukseen. Mummut joita he ihailevat ovat minun sukupolveni äitejä.
Hanna-Kaisa Sivonen paljastaa Mummoillen. Henkisen mummon käsikirjassa (Gummerus 2015) miten tullaan mummoksi, vaikka ei vielä oikeasti ollakaan mummoja. Meidän oikeiden mummujen, mummojen ja mummien lapset ovat nyt ihastuneita kaikkeen siihen mikä liittyy meidän äitiemme elämään.
Minä en haikaile entisajan siivous- tai ruoanlaittotapoja tai monenlaisia epäkäytännöllisiä tarvikkeita joiden turvin piti selviytyä arkisista askareista. Näinhän olen tottunut ajattelemaan.
Meidän kuusi-henkinen perheemme muutti 1960-luvun alussa kerrostalokaksioon Tampereella. Olimme asuneet kahden perheen talossa, jossa meillä oli kaksi huonetta ja keittiö. Kylmä vesi tuli sisälle ja oli sisä-wc. Pyykki pestiin toisen talon alakerrassa olevassa pesutuvassa. Valkopyykki keitettiin padassa lipeävedessä ja huuhdottiin kylmällä vedellä. Ruoat säilytettiin kellarissa tai kylmäkomerossa. Saunassa käytiin kerran kaksi viikossa. Rasvoittuvat hiukset pestiin välillä pesuvadissa keittiössä. Lämmintä vettä sai kun lämmitti hellaa. Siinä oli lämminvesisäiliö. Pihalla kasvatettiin vihanneksia ja perunoita.
Muistan miten äidin kanssa hämmästelimme uudessa kodissa kaikkia hienouksia. Pohdimme onko täällä oikein edes töitä, kun on lämmin vesi ja sähköhella ja -uuni, sauna ja pesutupa ja vaikka mitä. Kyllä sitä tekemistä riitti vaikka mukavuudet helpottivat askareita hyvin paljon.
Nyt mummoillaan hieman toiselta pohjalta. Liitetään nykyajan mukavuuksien sekaan vanhoja työtapoja. Mummoillaan vanhojen tavaroiden avulla ja vaikkapa leipomalla entisajan malliin ässä-pikkuleipiä tai letitetään pullapitko.
Hanna-Kaisa Sivosen kirjasta löytyi tuttu esine.
Tölkki on ollut minulla parikymmentä vuotta. Sen sisällä on nappeja. Äidilläni oli tapana leikata aina vanhasta ja kuluneesta vaatteesta napit talteen. Vaatehan päätyi usein matonkuteeksi. Nappeja on edelleen tallella runsaasti. Aika usein olen löytänyt nappikokoelmasta napit kutomaani neuleeseen. Ei ole tarvinnut lähteä nappiostoksille.
Tölkki on visusti yöpöytäni laatikossa. Tätä ennen ei ole tullut mieleenikään nostaa sitä näkyville. Se on naarmutunut ja kulneen ja vanhan näköinen. Sellaihenhan mummun nappitölkin kuuluukin olla. Nyt aion etsiä tolkille paikan jossa sitä voi ihastella kuka tahansa. Kotonani on paljon muitakin tavaroita joiden arvoa ei itse huomaa.
Kaikkia elämän varrella käytettyjä kattiloita, kannuja, kuppeja, lautasia ei kukaan voi säilytttää. Harvalla taitaa olla niin paljon varastotilaa. Vanhoja vaatteita olen kerännyt muutaman laatikollisen. Tyttärentytär on sieltä löytänyt muutaman hameen. Eli vanhat vaatteet saavat uuden elämän ja niin saa nappitölkkinikin.
Mummoilen ilolla ja oikeasti!
Hanna-Kaisa Sivonen paljastaa Mummoillen. Henkisen mummon käsikirjassa (Gummerus 2015) miten tullaan mummoksi, vaikka ei vielä oikeasti ollakaan mummoja. Meidän oikeiden mummujen, mummojen ja mummien lapset ovat nyt ihastuneita kaikkeen siihen mikä liittyy meidän äitiemme elämään.
Minä en haikaile entisajan siivous- tai ruoanlaittotapoja tai monenlaisia epäkäytännöllisiä tarvikkeita joiden turvin piti selviytyä arkisista askareista. Näinhän olen tottunut ajattelemaan.
Meidän kuusi-henkinen perheemme muutti 1960-luvun alussa kerrostalokaksioon Tampereella. Olimme asuneet kahden perheen talossa, jossa meillä oli kaksi huonetta ja keittiö. Kylmä vesi tuli sisälle ja oli sisä-wc. Pyykki pestiin toisen talon alakerrassa olevassa pesutuvassa. Valkopyykki keitettiin padassa lipeävedessä ja huuhdottiin kylmällä vedellä. Ruoat säilytettiin kellarissa tai kylmäkomerossa. Saunassa käytiin kerran kaksi viikossa. Rasvoittuvat hiukset pestiin välillä pesuvadissa keittiössä. Lämmintä vettä sai kun lämmitti hellaa. Siinä oli lämminvesisäiliö. Pihalla kasvatettiin vihanneksia ja perunoita.
Muistan miten äidin kanssa hämmästelimme uudessa kodissa kaikkia hienouksia. Pohdimme onko täällä oikein edes töitä, kun on lämmin vesi ja sähköhella ja -uuni, sauna ja pesutupa ja vaikka mitä. Kyllä sitä tekemistä riitti vaikka mukavuudet helpottivat askareita hyvin paljon.
Nyt mummoillaan hieman toiselta pohjalta. Liitetään nykyajan mukavuuksien sekaan vanhoja työtapoja. Mummoillaan vanhojen tavaroiden avulla ja vaikkapa leipomalla entisajan malliin ässä-pikkuleipiä tai letitetään pullapitko.
Hanna-Kaisa Sivosen kirjasta löytyi tuttu esine.
Tölkki on ollut minulla parikymmentä vuotta. Sen sisällä on nappeja. Äidilläni oli tapana leikata aina vanhasta ja kuluneesta vaatteesta napit talteen. Vaatehan päätyi usein matonkuteeksi. Nappeja on edelleen tallella runsaasti. Aika usein olen löytänyt nappikokoelmasta napit kutomaani neuleeseen. Ei ole tarvinnut lähteä nappiostoksille.
Tölkki on visusti yöpöytäni laatikossa. Tätä ennen ei ole tullut mieleenikään nostaa sitä näkyville. Se on naarmutunut ja kulneen ja vanhan näköinen. Sellaihenhan mummun nappitölkin kuuluukin olla. Nyt aion etsiä tolkille paikan jossa sitä voi ihastella kuka tahansa. Kotonani on paljon muitakin tavaroita joiden arvoa ei itse huomaa.
Kaikkia elämän varrella käytettyjä kattiloita, kannuja, kuppeja, lautasia ei kukaan voi säilytttää. Harvalla taitaa olla niin paljon varastotilaa. Vanhoja vaatteita olen kerännyt muutaman laatikollisen. Tyttärentytär on sieltä löytänyt muutaman hameen. Eli vanhat vaatteet saavat uuden elämän ja niin saa nappitölkkinikin.
Mummoilen ilolla ja oikeasti!
Kommentit
Lähetä kommentti