Tyhjenevää Suomea, mansikoita ja opiskelupaikka
On nähty Liisa ihmemaassa Suomenlinnan kesäteatterissa, poimittu kahteen otteeseen mansikoita Kartanon Marjan mailla Espoon Kauklahdessa, käyty Varkaudessa ja Outokummussa ja Ikeassa.
Liisa ihmemaassa oli aika uskollinen Caroll Lewisin tarinalla. Näytelmän ohjaaja Juha Kukkonen saanut lisukkeiksi upotettua mukaan Peter Pania ja Ozin ihmemaata ja tätä meidän omaa aikaammekin. Ryhmäteatterin väellä on taito luoda Suomenlinnan muurien sisään taianomaista tunnelmaa. Tekniikka auttaa siinä kummasti. Liisan roolissa Anna-Riikka Rajanen oli valloittava. Oli helppo uskoa että itseensä uskova tyttö kykenee mihin vain.
On hauska käydä teatterissa 10-vuotiaan kanssa. Toisaalta hän on kriittinen, mutta toisaalta myös vastaanottavaisempi kuin minä. Meillä oli kaikenkaikkieen super-teatteri-ilta. Pisteenä i:n päällä hyvät eväät: karjalanpiirakoita, jääteetä, hedelmäsalaattia, herneitä ja mansikoita. Loput eväät Karla söi kotimatkalla autossa.
Keskustassa auton parkkeeraaminen maksaa nykyisin jo niin paljon että väkisinkin aina pohtii kannattaako autolla mennä. Illalla on joka tapauksessa ylellistä päästä heti suoraan omalla autolla kotiin.
Ihanassa Ikeassa
Auto tarvittiin mansikoiden poimimisretkillekin. Rossin tilalla Bembölessä ei marjoja riittänmyt ainakaan perjantaina iltapäivällä itsepoimijoille. Meidät neuvottiin Kauklahteen ja sieltä löytyikin pieniä, mutta kypsiä marjoja. Ilmeisesti alkukesän kylmyys on jättänyt valtaosan mansikoista pieneksi.
Pieniä olivat nekin mansikat joita olin Kauklahdessa poimimassa maanantaina. Suomeen muuttanut Elisa halusi ehdottomasti päästä mansikan poimisretkelle. Hyvää oli smoofiekin mitä tein. Ohjeessa neuvottiin laittamaan joukkoon kauraleseitä ja hyvin sopivat joukkoon.
Koska olimme lähellä Ikeaa, oli sinne pakko poiketa. Elisa sai hankittua kotiinsa monta tarpeellista tavaraa. Sohvapöydänkin ostimme. Pariin kertaa Elisa huokaili, miten ihana Ikea on! Kun olimme Ikean ravintolassa, kysyin Elisalta milloin saa tietää opiskelupaikastasi. Ja niinpä tyttö ryhtyi heti selaamaan Aalto-yliopiston sivuja ja löytyihän sieltä Elisankin nimi hyväksyttyjen joukosta.
Ennen vanhaan - eli minun nuoruudessani vanhemmat eivät koskaan saaneet kehua omia lapsiaan. Onneksi isovanhemmat saivat varmaan silloinkin kehua ja saavat nytkin. Elisa on tehnyt upean työn käymällä koulua neljässä eri maassa niin hyvin tuloksin, että napppasi opiskelupaikan itselleen 18-vuotiaana. Pakko vähän muistella että taitaa tulla äitiinsä. Osa meistä lähipiiriläisistä kuuluu kanssani siihen joukkoon, joka on aloittanut väähän myöhemmin ja opiskellut pitkään ja hartaasti.
Mihin katosivat työpaikat?
Mansikoiden ja Ikean välissä kävimme Enskan kanssa Varkaudessa ja Outokummussa. Varkaudessa olen asunut 1945 - 1947. Enemmänkin muistan kesästä 1959, jolloin 15-vuotiaana olin Elvi-tädin kaupassa Taulumäellä töissä. Emme ehtineet koluta Taulumäkeä sen kummemmin. Könönpellossa, jossa asuimme sodan jälkeen, kävimme kääntymässä. Mutta lauantain pitkällä kävelyretkellä löysimme Taipaleen kanavan rakentajille pystytetyn muistomerkin.
Kanavan rakennstöissä 1868 - nälkävuonna - menehtyi melkein kolme sataa työntekijöitä. Heidän hautapaikalleen on Varkauden seurakunta pystyttänyt 1936 muistomerkin. Pakko oli hämmästellä miksi hautausmaa on monen kilometrin päässä kanavalta. Enska muisteli että nälkävuodet johtuivat kadon ja kylmien ilmojen lisäksi, myös siitä että maailmalla saatavissa olevaa viljaa ei ajoissa tilattu Suomeen. Ehkäpä herrojen omaatuntoa kolkutti Varkaudessa vähemmän kun kanavanrakentajien haudat olivat poissa kulkijoiden silmistä. Mikä kiire kanavaa oli rakentaa juuri silloin kuin väki oli heikoilla!!!
Varkaudessa vallitsi aika alakuloinen tunnelma. Kaupungilla oli hyvin hiljaista. Lehti-ilmoitusten mukaan asunto heltiäisi 800 - 1000 neliöhinnalla. Kun ei ole työtä, ei ole mitään mieltä asua koko paikkakunnalla.
Samantapainen ilmapiiri vallitsi Outokummussakin, mutta ei synttäreillä joihin olimme iloksemme saaneet kutsut. On hienoa kun sankarin sisarusten lapset puolisoineen olivat tulleet paikalle runsaslukuisesti. Vaikka ei tätä sukulaispappaa kenenkään tarvitse hävetä.
Tavoitetta itse kullekin löytyy oheisesta kuvasta. Siinä poseeraa juuri 80 vuotta täyttänyt ystävämme ja kohta saman iän saavuttava Enska.
Liisa ihmemaassa oli aika uskollinen Caroll Lewisin tarinalla. Näytelmän ohjaaja Juha Kukkonen saanut lisukkeiksi upotettua mukaan Peter Pania ja Ozin ihmemaata ja tätä meidän omaa aikaammekin. Ryhmäteatterin väellä on taito luoda Suomenlinnan muurien sisään taianomaista tunnelmaa. Tekniikka auttaa siinä kummasti. Liisan roolissa Anna-Riikka Rajanen oli valloittava. Oli helppo uskoa että itseensä uskova tyttö kykenee mihin vain.
On hauska käydä teatterissa 10-vuotiaan kanssa. Toisaalta hän on kriittinen, mutta toisaalta myös vastaanottavaisempi kuin minä. Meillä oli kaikenkaikkieen super-teatteri-ilta. Pisteenä i:n päällä hyvät eväät: karjalanpiirakoita, jääteetä, hedelmäsalaattia, herneitä ja mansikoita. Loput eväät Karla söi kotimatkalla autossa.
Keskustassa auton parkkeeraaminen maksaa nykyisin jo niin paljon että väkisinkin aina pohtii kannattaako autolla mennä. Illalla on joka tapauksessa ylellistä päästä heti suoraan omalla autolla kotiin.
Ihanassa Ikeassa
Auto tarvittiin mansikoiden poimimisretkillekin. Rossin tilalla Bembölessä ei marjoja riittänmyt ainakaan perjantaina iltapäivällä itsepoimijoille. Meidät neuvottiin Kauklahteen ja sieltä löytyikin pieniä, mutta kypsiä marjoja. Ilmeisesti alkukesän kylmyys on jättänyt valtaosan mansikoista pieneksi.
Pieniä olivat nekin mansikat joita olin Kauklahdessa poimimassa maanantaina. Suomeen muuttanut Elisa halusi ehdottomasti päästä mansikan poimisretkelle. Hyvää oli smoofiekin mitä tein. Ohjeessa neuvottiin laittamaan joukkoon kauraleseitä ja hyvin sopivat joukkoon.
Koska olimme lähellä Ikeaa, oli sinne pakko poiketa. Elisa sai hankittua kotiinsa monta tarpeellista tavaraa. Sohvapöydänkin ostimme. Pariin kertaa Elisa huokaili, miten ihana Ikea on! Kun olimme Ikean ravintolassa, kysyin Elisalta milloin saa tietää opiskelupaikastasi. Ja niinpä tyttö ryhtyi heti selaamaan Aalto-yliopiston sivuja ja löytyihän sieltä Elisankin nimi hyväksyttyjen joukosta.
Ennen vanhaan - eli minun nuoruudessani vanhemmat eivät koskaan saaneet kehua omia lapsiaan. Onneksi isovanhemmat saivat varmaan silloinkin kehua ja saavat nytkin. Elisa on tehnyt upean työn käymällä koulua neljässä eri maassa niin hyvin tuloksin, että napppasi opiskelupaikan itselleen 18-vuotiaana. Pakko vähän muistella että taitaa tulla äitiinsä. Osa meistä lähipiiriläisistä kuuluu kanssani siihen joukkoon, joka on aloittanut väähän myöhemmin ja opiskellut pitkään ja hartaasti.
Mihin katosivat työpaikat?
Mansikoiden ja Ikean välissä kävimme Enskan kanssa Varkaudessa ja Outokummussa. Varkaudessa olen asunut 1945 - 1947. Enemmänkin muistan kesästä 1959, jolloin 15-vuotiaana olin Elvi-tädin kaupassa Taulumäellä töissä. Emme ehtineet koluta Taulumäkeä sen kummemmin. Könönpellossa, jossa asuimme sodan jälkeen, kävimme kääntymässä. Mutta lauantain pitkällä kävelyretkellä löysimme Taipaleen kanavan rakentajille pystytetyn muistomerkin.
Kanavan rakennstöissä 1868 - nälkävuonna - menehtyi melkein kolme sataa työntekijöitä. Heidän hautapaikalleen on Varkauden seurakunta pystyttänyt 1936 muistomerkin. Pakko oli hämmästellä miksi hautausmaa on monen kilometrin päässä kanavalta. Enska muisteli että nälkävuodet johtuivat kadon ja kylmien ilmojen lisäksi, myös siitä että maailmalla saatavissa olevaa viljaa ei ajoissa tilattu Suomeen. Ehkäpä herrojen omaatuntoa kolkutti Varkaudessa vähemmän kun kanavanrakentajien haudat olivat poissa kulkijoiden silmistä. Mikä kiire kanavaa oli rakentaa juuri silloin kuin väki oli heikoilla!!!
Varkaudessa vallitsi aika alakuloinen tunnelma. Kaupungilla oli hyvin hiljaista. Lehti-ilmoitusten mukaan asunto heltiäisi 800 - 1000 neliöhinnalla. Kun ei ole työtä, ei ole mitään mieltä asua koko paikkakunnalla.
Samantapainen ilmapiiri vallitsi Outokummussakin, mutta ei synttäreillä joihin olimme iloksemme saaneet kutsut. On hienoa kun sankarin sisarusten lapset puolisoineen olivat tulleet paikalle runsaslukuisesti. Vaikka ei tätä sukulaispappaa kenenkään tarvitse hävetä.
Tavoitetta itse kullekin löytyy oheisesta kuvasta. Siinä poseeraa juuri 80 vuotta täyttänyt ystävämme ja kohta saman iän saavuttava Enska.
Kommentit
Lähetä kommentti