Kesäapulaisen hymy
Varsin monissa kaupoissa on Suomessa otettu käyttöön "hyvää päivän jatkoa" tai "hyvää viikonloppua" toivotus. Eli kassahenkilöt on koulutettu sanomaan toivotus asiakkaille. Kun kassalla on latonut tavarat hihnalle mahdollisimman nopeasti, yrittänyt haalia ne kasseihinsa, maksaa nopeasti - vaikka kaikkien korttien kaivaminen rahapussin kätköistä on hankalaa-, laittaa kortit ja kuitti takaisin lompakkoon, joka pitää sujauttaa jonnekin turvalliseen talteen, pakata loput tavarat ja hymyillä kassahenkilölle kiitokset toivotuksesta, tuntee itsensä lähinnä hölmöksi. Kaikki on pahimmassa tapauksessa tapahtunut syvän hiljaisuuden vallitessa. Tuntuu kummalliselta että tuntematon henkilö toivottaa minulle hyvää illan jatkoa.
Kaikki on toisin kun kassan kanssa on vaihdettu muutama ajatus ja ikäänkuin tultu tutuiksi jos ei sitä jo olla etukäteen. Monissa liikkeissä on niin vähän myyjiä, etteivät he yksinkertaisesti ehdi paneutua asikkaiden asioihin.
Kummallista oli että Lontoossa myyjiä oli paljon kaupoissa ja ravitsemusliikkeissä työntekijöitä melkein liiankin monta. He ehtivät auttaa kun sitä halusi ja olivat ystävällisiä. Lontoossa oli aluksi sopeutumisongelmia kun tuntemattomat katsoivat silmiin ja puhuivat suoraan. Ei meillä vaan. Mutta ei ole Tanskassakaan.
Hämmästelen mistä suomalaisten mieleen on iskostunut ajatus että tanskalaiset ovat niin hauskoja ja niin ystävällisiä. Eivät ole, vaan pääsääntöisesti ihan samanlaisia mörököllejä kuin mekin.
Tässä vaiheessa täytyy myöntää että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Onhan niin että jos itse olen ystävällinen ja hymyilen ja puhun myönteisessä hengessä, kohdellaan minua useimmiten samalla tavalla.
Sen opin Tammelan torilla Tampereella, että pitää kahviloissa tarkasti katsoa keneltä uskaltaa pyytää ylimääräistä tuolia lainaksi. Kun tuhti ikäiseni täti väittää ettei niitä tuoleja saa ottaa kun on tulossa lisää väkeä, eikä ketään tule 20 minuutissa, pohtii pakostakin minäkö käyttäydyin huonosti. Toisessa pöydässä istuva pariskunta ei ylimääräisiä tuoleja tarvinnut.
Onneksi Tammelan torilta sai ostaa hyvää Tapolan mustaa makkaraa, Jaakkolan Siikli -perunoita, makeita mansikoita, raikkaita porkkanoita ja punajuuria. Ei siinä jäänyt suremaan tuoleistaan kiinni pitäviä matameja.
Ensin on tehtävä matka. Sitten hankittava papereita, niittejä, nappeja, liimanauhaa ja vaikka mitä. Valittava valokuvat ja tilattava niistä paperiversiot. Kun Ifilorista saapuu latikkollinen valokuvia, alkaa näpertäminen. Olohuoneen iso pöytä on tavaraa pullollaan monta, monta päivää, mutta kaiken päätteeksi kertyy isoon kansioon muutama sivullinen tarinaa tehdystä matkasta, tapahtumasta ja muuten vaina muistelemisen arvoisesta asiasta tai hetkestä.
Nyt on alkukesä ja Lontoo kansissa. Tanskan kuvat ovat tulossa postissa, joten skräppäily jatkuu vielä muutaman tovin.
Kaikki on toisin kun kassan kanssa on vaihdettu muutama ajatus ja ikäänkuin tultu tutuiksi jos ei sitä jo olla etukäteen. Monissa liikkeissä on niin vähän myyjiä, etteivät he yksinkertaisesti ehdi paneutua asikkaiden asioihin.
Kummallista oli että Lontoossa myyjiä oli paljon kaupoissa ja ravitsemusliikkeissä työntekijöitä melkein liiankin monta. He ehtivät auttaa kun sitä halusi ja olivat ystävällisiä. Lontoossa oli aluksi sopeutumisongelmia kun tuntemattomat katsoivat silmiin ja puhuivat suoraan. Ei meillä vaan. Mutta ei ole Tanskassakaan.
Hämmästelen mistä suomalaisten mieleen on iskostunut ajatus että tanskalaiset ovat niin hauskoja ja niin ystävällisiä. Eivät ole, vaan pääsääntöisesti ihan samanlaisia mörököllejä kuin mekin.
Tässä vaiheessa täytyy myöntää että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Onhan niin että jos itse olen ystävällinen ja hymyilen ja puhun myönteisessä hengessä, kohdellaan minua useimmiten samalla tavalla.
Sen opin Tammelan torilla Tampereella, että pitää kahviloissa tarkasti katsoa keneltä uskaltaa pyytää ylimääräistä tuolia lainaksi. Kun tuhti ikäiseni täti väittää ettei niitä tuoleja saa ottaa kun on tulossa lisää väkeä, eikä ketään tule 20 minuutissa, pohtii pakostakin minäkö käyttäydyin huonosti. Toisessa pöydässä istuva pariskunta ei ylimääräisiä tuoleja tarvinnut.
Onneksi Tammelan torilta sai ostaa hyvää Tapolan mustaa makkaraa, Jaakkolan Siikli -perunoita, makeita mansikoita, raikkaita porkkanoita ja punajuuria. Ei siinä jäänyt suremaan tuoleistaan kiinni pitäviä matameja.
Ensin on tehtävä matka. Sitten hankittava papereita, niittejä, nappeja, liimanauhaa ja vaikka mitä. Valittava valokuvat ja tilattava niistä paperiversiot. Kun Ifilorista saapuu latikkollinen valokuvia, alkaa näpertäminen. Olohuoneen iso pöytä on tavaraa pullollaan monta, monta päivää, mutta kaiken päätteeksi kertyy isoon kansioon muutama sivullinen tarinaa tehdystä matkasta, tapahtumasta ja muuten vaina muistelemisen arvoisesta asiasta tai hetkestä.
Nyt on alkukesä ja Lontoo kansissa. Tanskan kuvat ovat tulossa postissa, joten skräppäily jatkuu vielä muutaman tovin.
Kommentit
Lähetä kommentti