Vantaan Näyttämön nousu ja lasku
Teatterin ystävänä olen kipuillut kuukausikaupalla. Vaikka nähtävissä on ollut hyviä striimattuja esityksiä, on ollut ikävä oikeaa teatteria. Kaiken aikaa on myös harmittanut teattereiden, konserttien ja erilaisten tapahtumien ja näyttelyjen takia. Viime syksyn teatteriesitykset oli hoidettu huolella ja niin suurella varovaisuudella kuin suinkin, mutta sulku tuli ja pysyi.
Nyt tilanne on hieman muuttunut. Ihastuin kun näin että Vantaan
Näyttämöllä näytellään. Varasin välittömästi liput esitykseen Viisi naista
kappelissa. Olen nähnyt Arto Seppälän kirjoittaman näytelmän Tampereen Työväen
Teatterin Kellariteatterissa. Mikko Majanlahden ohjaamaa näytelmää esitettiin
Tampereella kuusi vuotta, välillä isollakin näyttämöllä. Anoppina oli Sylvi
Salonen ja sen on jäänyt hyvin mieleen. Näytelmässä olivat mukana myös Eila
Roine, Sirkka Lehto, Marja-Sisko Aimonen ja Raili Veivo. Mileen jäi sekin mitä
sisareni sanoi kun poistuimme teatterista. Hän kertoi ratkaisseensa millä
perusteella olen valinnut kaksi aviomiestäni. Kaksi miestä eikä yhtään anoppia!
Vantaalla Simo Lappalaisen ohjaama esitys oli yhtä mainio ja
tyylikkäästi esitetty kuin aikaisemminkin näkemäni. Kalervo Räsänen on tehnyt
itsemurhan ja määrännyt ketkä saavat tulla kappeliin hänen
siunaustilaisuuteensa: äiti, ensimmäinen vaimo kahdenkymmenen vuoden takaa,
toinen vaimo, vuosia ollut rakastajatar ja sairaalassa rakkaaksi ammattiauttaja.
Jokainen naisista koki olleensa se tärkein ja rakkain Kalervolle.
Ei pienessä lehtisessä mikä löytyi kahvitilan hyllyltä eikä
netissäkään ole tarkemmin kerrottu kuka mitäkin roolia näytelmässä näytteli. Rooleissa olivat Anne-Mari Lehtinen, Lasse
Liljanto, Telma Nuottimäki, Jenni Rantala, Katariina Saarela, Saara Salo.
Näytelmän jälkeen pihamaalla rakastajatar punaisessa leningissä oli
tervehtimässä tuttujaan ja kyselemällä sain selville että hän oli Saara Salo.
Sain kiittää Saaraa suoraan. Harmittaa näyttelijöiden puolesta. Heistä jokainen
oli loistava, jokainen oli löytänyt roolihenkilönsä persoonallisuuden hienolla
tavalla. Lasse Liljanto oli äänettömänä yhtiömiehenä taustalla Kalervona –
ilman vuorosanoja.
Pari vuotta sitten näin Vantaan
Näyttämön esittämänä Juha Hurmeen kirjoittaman ja ohjaaman Rehu-Virtasen. Sekin
kesäteatterikokemusten joukossa sieltä parhaasta päästä.
Kommentit
Lähetä kommentti