Kesäteatteria, sittenkin ...

 Kesä tuntuu kesältä vasta kun pääsee kesäteatteriin, tuttuun ja luotettavaan. Niin oli tänäkin kesänä kaikista rajoituksista ja tautipeloista huolimatta. Pääsin Suomenlinnan kesäteatteriin ja Kivi-juhlille Nurmijärven Taaborinvuorelle.

Ryhmäteatterissa päätettiin jo keväällä siirtää Seitsemännen portaan enkelin -esitys ensi kesälle. Sen sijaan ryhdyttiin valmistelemaan esitystä teatterin oman henkilökunnan voimin. Ohjaaja Juha Kukkojen ja näyttelijät (Santtu Karvonen, Minna Suuronen ja Robin Svartström) päättivät esittää norjalaisten Ingvar Ambjörnsenin ja Axel Hellsteniuksen Ellingin. Ellingin tarina on monelle tuttu näytelmästä tehdystä elokuvasta.

Elling (Svartström) ja Kjell Barnen (Karvonen) ovat olleet psykiatrisessa sairaalassa ja ovat aloittamassa uutta elämänvaihetta yhdessä. He saavat Oslon kaupungin tukiasunnon ja arjen avuksi sosiaalityöntekijän (Suuronen). Miehille kaikki on outoa: kaupassa käynti, ruoan valmistaminen, siivoaminen, kännykän käyttö, yhdessä asuminen. Vähitellen miehet ystävystyvät ja opettelevat yhdessä arjen kiemuroita, jopa rakastumista.

Elling on näennäisesti herttainen tarina itsestään huolehtimisesta ja toisen hyväksymisestä. Robin Svartströmin Elling on pienintä piirtoa myöten arka, psyykkisen sairauden runtelema mies. Hänen eleensä, puheensa, kaikki on tarkkaan harkittua. Karvosen esittämä Barnen on tempperamenttisempi, impulsiivinen  ja kaikkeen uuteen hanakasti tarttuva. Minna Suuronen on tässäkin näytelmässä se näyttelijä, jolle mikään ei ole vierasta. Ryhmäteatterin kolmikon yhteistyö on saumatonta ja ihastuttavaa katsottavaa.

Elling -näytelmä on korona-ajan kulttuurinälkäiselle katsojalle hieno lahja.



             Robin Svartström, Minna Suuronen ja Santtu Karvonen         

  

Ei veljekset vaan siskokset   

Aleksis Kiven romaani Seitsemän veljestä täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Nurmijärven Taaborinvuoren Kivi-juhlia on vietetty melkein 70 vuotta. Ensimmäisen kerran veljekset pääsivät Taaborinvuorella näyttämölle 1959. Siihen asti juhlilla oli esitetty Nummisuutareita. Tämän kesän Seitsemän veljestä on Kivi-juhlien kymmenes versio veljeksistä. Takana ovat Ari Laineen, Väinö Lahden, Paavo Liskin, Mikko Viherjuuren, Katriina Honkasen ja Kai Lehtisen ohjaamat esitykset.

Uusimman version on ohjannut Samuli Reunanen ja ensimmäistä kertaa Taaborinvuorella nähdään  veljesten rooleissa naiset. Ja millaiset naiset! Kun näytelmä oli edennyt muutaman tovin, menetti näyttelijöiden sukupuoli tyystin merkityksensä. Naiset olivat niin hyviä! Seitsemän veljeksen tarina on niin tuttu, että katsojalle jää aikaa ihastella niitä lukemattomia, oivaltavia yksityiskohtia, joita tämä esitys on tulvillaan. Äänet, valot, lavastus, puvustus.  

Mikä oivallus laittaa Hiidenkiven ympärille lukematon määrä härkiä – näyttelijät tummissa vaatteissa kertakäyttösadetakit päällä. Ylipäätään näytelmän puvustus oli iloinen yllätys. Veljeksillä oli monenlaista takkia, housua, liiviä, haalaria, lippistä ja lakkia. Isännät olivat isännän näköisiä, emännät emäntiä, rovasti rovastin oloinen, puhumattakaan Rajamäen Kaisasta.

Kivi-juhlat huolehtii harrastelijanäyttelijöidensä jälkipolvesta. Yhdistys tarjoaa teatteritaiteen koulutusta 7-17 -vuotiaille. Opetusteatteri on nimetty Teatteri Pikku Kiveksi. Seitsemässä veljeksessä olikin mukana nuoria näyttelijöitä pieninä veljeksinä, toukolalaisina ja rajanmäkeläisinä. Yleisön suosikeiksi nousivat Kukko (Joose Mäenpää) ja Matti-kissa Maia Sivonen.  Kriittinenkin katsoja huokaa laskeutuessaan Taaborinvuorelta Nurmijärven peltomaisemiin, miten hyviä harrastajanäyttelijöitä Kivi-juhlien esityksille löytyy. Raikas, rehti ja riemastuttava esitys.     

       

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku