Saako mummilaan mennä?

Tyttärentyttärellä on ollut pari kesää haave pyöräillä mummilaan. Matkaa yhteen suuntaan kertyy vajaat 20 kilometriä. Suunnitelma matkaan lähdöstä oli jo pitkällä, kun 12-vuotias yllättäen kysyi äidiltään: ”Saako mummilaan mennä?” Hän oli jo ollut mökkilomalla mummin kanssa, mutta mummin kotona hän oli käynyt helmikuussa.

Nyt vihdoin ja viimein sai mennä. Leivoimme, leikimme ja pelasimme. Mummi sai olla yleisönä, kun tyttö esitti pari tanssia, jotka alun perin oli ollut tarkoitus esittää tanssikoulun kevätnäytöksessä. Mummila ja molemminpuolinen tunne mukavasta yhdessäolosta oli entinen.

Jokainen kohtaaminen ja jokainen vierailu tuntuu pitkän tauon jälkeen ylelliseltä. Vierailut museoissa, taidenäyttelyissä, kauppakeskuksissa, joka ruokakaupassa arveluttavat jälkikäteen. Oliko sittenkään viisasta ja turvallista lähteä. Mutta enää en halua ”kököttää” kotona, siivota kaappeja, setviä papereita, katsoa tv:tä, lukea, kutoa, leipoa. Kotitekemistä oli pakko kehittää, kun aluksi sallittua oli vain yksinulkoilu.

Askel kohti normaalia elämää on mieheni hoitokodin vierailusääntöjen hölleneminen. Hyvin hitaasti on edetty. Ensin sain tavata mieheni ”aidan takaa”. Hän oli hoitokodin aidatulla sisäpihalla ja minä aidan toisella puolella.  Muistisairas ei moista ymmärtänyt ollenkaan. Etenkin kun minun oli oltava maski kasvoilla. Tapaaminen ravintolan terassilla pitkän pöydän eri päissä ei onnistunut alkuunkaan. Mieheni mielestä hänen piti päästä halaamaan, suukottamaan ja olemaan minun kanssani. Nyt piti istua hoitajan vieressä metrien päässä minusta. Viikkojen vieriessä säännöt ovat hieman löystyneet. Miehen voi hakea päiväkävelylle, kunhan pitää tiukasti maskia kasvoillaan osastolla ollessaan.

Hoitohenkilökunnan voimavarat ovat korona-viikkojen aikana menneet kaiketi tautitilanteen hallintaan. Siinä ovat jääneet hieman taka-alalle asukkaan lisääntynyt väsymys,  hengästyminen, pitkät hiukset, vaatteet väärissä kaapeissa, pitkät sormien ja varpaiden kynnet. Kaukohoitona sukulaislääkäri antoi minulle ohjeet mitä väsyneen miehen tilanteen selvittäminen vaatisi. Verikokeille löytyi selitys ja apu järjestyi nopeasti.

Älykäs muistisairas on itselleen vaarallinen. Kun kolmannen kerran pari kuukauden sisällä kuulin, että mieheni on tavattu hoitokodin pihalta, en enää jaksanut kuin ihmetellä. Miten ovien lukitus on näin löyhää. Selityksenä – miehesi on niin älykäs että keksii miten ovet saa auki. Minä voin vain sivustakatsojana hyväksyä että muuta ei voi tehdä kuin toivoa, että miehen mieli ei tekisi ovista ulos. Toivon myös että minä pääsen ovista sisälle ja että säästyisimme ns. toiselta korona-aallolta.  

                   Kukat tervehtivät tulijaa hoitokodin pihalla.                    

        


      


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku