Vain kolmet verkkarit

 Olin mannekiinina Pitäjänmäen Eläkkeensaajien muotinäytöksessä. Pienen putiikin pitäjä kertoi meille vaatehuollosta ja samalla saimme katsauksen kevään 2020 muodista. Esittelimme viiden naisen voimin erilaisia asukokonaisuuksia. Totta kai halusin hankkia itselleni ammatti-ihmisen huolella minulle valitseman leningin, jakun, puseron ja ihanan pliseeratun housuhameen – tuli nuoruus mieleen.

Siellä ne vaatteet nyt nököttävät vaatekaapissa. Missä voisin niitä käyttää. Olen koriarestissa. Olen ollut jo viikkoja. Virallisesti noudatan valtiovallan ohjeita, joilla on tarkoitus varjella minua ja muita yli 70-vuotiaita korona-virukselta. Suositusten mukaan saan poistua kodin seinien sisäpuolelta vain ulkoilemaan.

Ihan näin tiukasti en ole suosituksia noudattanut. Ruokien tuojat ovat voineet tulla kynnyksen yli, pysyä riittävän kaukana ja alle 10 minuuttia. On ovikello muutaman kerran soinut, paketin tuoja on turvallisen välimatkan päästä, kertonut että tuossa oven vieressä on paketti. Nämä hetkelliset kohtaamiset on pystynyt hyvin hoitamaan verkkareissa. Jos olisin tiennyt että joudun olemaan viikkokausia yksin kotona, olisin käynyt verkkariostoksilla – olisi kiva jos niitä olisi erivärisiä ja erimallisia. Kylmemmillä keleillä oli iso ilo ystävien kutomista villasukista. Niitä on monta paria ja erivärisiä.   

Harrastan lukemista, teatteria, skräppäämistä (leikekirjojen tekemistä), kuntoilua. Lukemisen ohella äänikirjojen kuuntelusta on tullut mieluinen asia. Teatterin korvaavat erilaiset tv-sarjat, muutama teatteriesityskin on ollut nähtävissä. Kuntoilla voin kävelylenkillä ja kotijumpassa. Viikon kohokohta on etäjooga.

Yhdistystovereitten WhatsApp ryhmä on ehtymätön ilon aihe. Päivän mittaan keskustelun aiheet muuttuvat palstalla moneen kertaan. Joka päivällä on jokin tehtävä tai puuha tarjolla. Kukaan ei tiennyt vastausta tyttärentyttären minulle esittämään arvoitukseen: Mikä pysyy nurkassa ja matkaa ympäri maailmaa? M

Mieheni hoitokotiin ei saa mennä. Ei tilannetta helpottaisi mikään kontti pleksilaseineen ja mirofoneineen. Ei sairas mieli ymmärtäisi erottavan lasin tarpeellisuutta. Saattaisi pleksi mennä nopeammin rikki kuin kukaan aavistaisi.   

Hoitokotiin on vaikea päästä, täytyy olla tosisairas. Kaikkihan sen tietävät! Jos mikä tahansa sairaus pesiytyy osastolle, se leviää, koska asukkaiden perusterveys on heikko. On varmasti tapahtunut laiminlyöntejä, mutta hoitokodeissa tapahtuneiden kuolemien määrä ei yllätä. Olen käynyt samassa hoitokodissa kaksi ja puoli vuotta. Joka kerta kun tulen piha-alueella, katson ensimmäiseksi lipputankoa – onko lippu puolitangossa. Se ei ole harvinaista, koska hoitoyhteisössä on kymmeniä henkilöitä. Iäkkään ja sairaan ihmisen kuolema ei ole mikään yllätys. Pikemminkin on yllätys miten sitkeitä he ovat.

Päivittelyn sijasta pitäisi maksaa hoitohenkilökunnalle korona-ajalta lisäpalkka ja

ylipäätään nostaa heidän palkkojaan. Pitäisi myös ihan oikeasti selvittää miten meihin vanhoihin suhtaudutaan. Nyt meitä varjellaan koronalta, mutta normaalisti ohjeet ovat selkeät: syökää terveellisesti, liikkukaa, nukkukaa, seurustelkaa, harrastakaa, asukaa omassa kodissa, maksakaa palvelunne itse. Pari viikko ennen kuolemaa saa tulla sairaalaan – mutta mieluummin ei. Mutta kun se ei mene näin.

Oikea vastaus on postimerkki – siis siihen arvoitukseen.

Julkaistu Tanotorvessa 13.5.2020

Isäni hiihtoasu 1930-luvulta. Hyvin voisi noissa housuissa lekotella korona-karanteerissa 2020 -luvulla.