Ryhmäteatterin koskettava Yksi lensi yli käenpesän
Mielessä Milos Formanin
unohtumaton elokuva, käyntejä erilaisissa mielisairaaloissa, vierailuja hoitokodeissa,
monenlaista psyykkisesti sairasta ja dementoituna. Miksi menet katsomaan Ryhmäteatterin
esittämää Yli lensi yli käenpesän -näytelmää Suomenlinnan kesäteatteriin, kysyi
sukulaismies. Olethan nähnyt vastaavaa ihan oikeasti ja näet ja koet
jatkuvasti.
Kannatti mennä.
Näytelmän hieno tulkinta ja näyttelijöiden paneutuminen rooleihinsa tekivät
esityksestä upean ja myös unohtumattoman.
Ryhmäteatterin
näytelmä on monelta osin aika uskollinen elokuvan hengelle. Ken Keseyn romaanin
pohjalta Kale Wassermann on sovittanut tarinan näytelmäksi, sen on suomentanut
Sami Parkkinen ja ohjannut Suomenlinnan näyttämölle loistavaksi tulkinnaksi
Juha Kukkonen.
Robin Svartström
on Randle P. Mv Murphynä melkein kuin Jack Nicholsson elokuvassa, mutta juuri
oikealla tavalla tämän päivän vastustamaton pikku-huijari. Ylihoitaja Ratchedinä
Minna Suuronen on yhtä tiukka, omaan rooliinsa ja mystisiin mielisairaalaan
sääntöihin sitoutunut ”tiukkapipo” kuin elokuvan Louise Fletcher.
Suomenlinnassa naurettiin
paljon, mutta koettiin myös näytelmän loppupuolella kammottavia asioita.
Erilaiset pakkohoito-keinot olivat meilläkin mielisairaaloissa käytössä hyvin
pitkään. Näytelmä on pureva analyysi mielivaltaisesta vallankäytöstä. Asioita
ja hoitotapoja ei selitetä eikä kerrota miksi niin tehdään, tehdään vain koska
on aina ennenkin tehty ja niin kuuluu tehdä.
Ohjaaja Juha
Kukkonen on saanut joukkonsa tasapainoilemaan elämän tarjoaman koomisuuden ja
traagisuuden välillä hienosti. Robert Kock päällikkö Bromdenina, Tiia Louste
professori Hardingina, Samuli Niittymäki nuorena Billynä, Amira Khalifa
Scanlonia, Mikko Penttilä Cheswickinä ja Tommi Eronen Martinina olivat näissä
potilaiden rooleissa upeita, jokainen selkeästi oma erityinen persoonallisuutensa.
Wanda Dubiel
oli riemastuttava Murphyn ystävättärenä ja Jutta Järvinen ja Alex Anton
hoitajien rooleissaan uskottavia. On upeaa nauttia kuin näyttelijäjoukko puhaltaa
yhteen hiileen. Tämä on usein koettavissa Ryhmäteatterin esityksissä.
Onneksi Ryhmis
jaksaa uskoa siihen että kesälläkin voi pureutua vakaviin ja ihan oikeisiin
asioihin. Mutta voi nauraa välillä. Ihan kuin hymyillä sillekin kun
hoitokodissa 87-vuotias mies pohtii mitä tehdä kun hänen lempihoitajallaan ja
hänellä ei ole yhteisiä lapsia. Pitäisikö hankkia vai antaa vain asian olla.
Kuva Mitro Härkönen
Kommentit
Lähetä kommentti