Turun hieno kaksikko: Seitsemän veljestä ja Taru sormusten herrasta

Hienon teatterikevään upea päätös Turussa. Ensin perjantai-iltana Seitsemän veljestä ja lauantaina loppu iltapäivästä neljän tunnin mittainen Taru sormusten herrasta.

Lauri Maijalan Seitsemän veljestä ei ole herättänyt Turussa samantapaista kansannousua kuin 1972 Kalle Holmbergin ohjaama esitys. Mutta ainekset kulttinäytelmäksi ovat Maijan ohjauksessa olemassa. Veljekset ovat nyt Turussa juuri sen näköisiä ja tuntuisia kuin heidän kuuluukin olla. Näytelmä on oivallinen sekoitus Kiven kertomusta ja Maijan tulkintaa sille millaisia jukuripäiset nuoret miehet olisivat nyt.

Kaiken keskiössä on lukemaan oppiminen. Ei se monien eri väittämien mukaan ole itsestään selvää ja helppoa tämänkään päivän lapsille – olivatpa he sitten tyttöjä tai poikia. Nyt vain asian eteen aletaan tehdä töitä aikaisemmin mitä aikanaan Toukolan kylässä.

Veljekset ovat urun kaupunginteatterin esityksessä monella tapaa hyvin tasapäisiä. Kukaan heistä ei nouse selkeästi näytelmän ykköseksi. Oma suosikkini oli Aapo (Olli Rahkonen). Mutta niin Aapo on ollut niissä monissa muissakin Seitsemän veljeksen esityksissä mitä olen nähnyt. Juhani (Joonas Saartamo) ei ollut niin tyhmän jullea mitä hän monta kertaa esityksissä on. Eero (Paavo Kinnunen) jäi tarpeettomasti taka-alalle. Mielikuvat veljeksistä säilyivät ehjinä. Simeoni (Markus Järvenpää) oli aidon Simeonin tuntuinen, Lauri (Jonas Saari) juuri sellainen kuin hänen kuuluukin olla. Mikään rooli suoritus tai tulkinta ei sinänsä ollut yllättävä, sitä oli kokonaisuus. 

Ohjaaja on pikemminkin tuonut näytille veljesparven eikä yksittäisiä persoonia. Yhdessä pojat kokevat kaikenlaista ja pitävät toinen toistensa puolta aina kun tiukka paikka tulee. Mitä nyt vähän Venlan kosioreissu aiheutti pientä närää, mutta onneksi Venla ei siinä vaiheessa ollut suopea poikien puuhille ollenkaan.

Näytelmän kaikissa muissa rooleissa oli vain kaksi näyttelijää. Loistavat Ulla Koivuranta ja Petri Rajala. Heidän taidokkuutensa ja muuntautumiskykynsä ovat aivan omaa luokkaa. Janne Vasalan lavastus on mainio. Hauskin yksityiskohta oli pienen pieni pleksilasinen koppero, johon pojat ahtautuivat jouluaattona saunomaan. Oli kuin olisi oltu kerrostalokaksiossa joulusaunassa. Tuomas 

Lampisen puvustus oli linjassa kaiken muun kanssa. Eipä ole usein nähty seitsemään veljestä puku päällä, kravatti kaulassa ja puhdas valkoinen paita pikkutakin alla.

Lauri Maijalan veljekset ansaitsevat paikkansa suomalaisen teatterin historiassa.

                                                  Kuva Otto-Ville Väätäinen 

Huikea Taru sormusten herrasta

Kolmekymmentä vuotta sitten istuimme viisi tuntia Suomenlinnassa holvien suojassa, sade ropisi kesäteatterin uuteen kattoon. Näyttämöllä matkattiin taianomaisen sormuksen kanssa. Oli örkkiä, hobittia, kääpiö, ihmisiä, hyviä ja pahoja otuksia. Voitettiin ja hävittiin, juoniteltiin. Mikään ei Taru sormusten herrassa mene niin kuin hetki sitten on luullut. Tapahtumien käänteet tempaisivat mukaansa ja jäivät muistin sokkeloihin.  

J.R. Tolkien mahtava Taru sormusten herrasta ilmestyi vuosina 1954 – 55. Kirjaa on myyty 150 miljoonaa kappaletta eri puolilla maailmaa. Se on yksi maailman myydyimmistä kirjoista. Suuren suosion tarina on saanut elokuvien myötä.  

Turun kaupunginteatterissa on teatterin lavalle rakennettu upea fantasiamaailma. Suuren teatterin kvalisiliteetit on käytetty hienosti hyväksi. Tuntuu että vain mielikuvitus on ollut ohjaaja Mikko Koukin, koreografi Oula Kittin, lavastaja Teemu Loikaksen ja pukusuunnittelija Pirjo Liiri-Majavan työn rajoitteena.  Lavastesuunnittelija Teemu Loikas kertookin, että fantasiamaailman toteuttamisessa ei ole paljoakaan voitu käyttää valmiina myytävää tavaraa. Valtaosa on valmistettu alusta asti teatterin omilla verstailla. Näyttämötekniikan väki huolehtii esityksissä, että kaikki toimii Konnussa, Rautapihalla, Enttien metsässä, Kalmansuolla, Mordorissa ja Keski-Maassa niin kuin pitääkin.

Kun ulkoiset puitteet ovat mahtavat, näyttelijätyö viimeiseen asti hiottua, ääni- ja valomaailman kunnossa, ei voi muuta kuin ihastella. Sami Keski-Vähälä on muokannut alkuperäistekstin pohjalta ehjän kokonaisuuden.  Tarkasti Taru sormusten herrasta -tarinan tuntevat voivat harmitella kun kaikki kirjan henkilöt eivät ole mahtuneet tarinaan. Hyvä niin. Nyt näytelmää pystyy seuraamaan vaikka kirjojen ja elokuvien tapahtumat eivät olisi tuttuja tai tarkasti muistissa.  

Ystävykset Frodo (Stefan Karlsson) ja Sam (Hannes Suominen) olivat hieno pari. Näyttelijöiden työ oli samalla kertaa tarkkaa ja hyvin elävää. Klonkku (Miska Kaukonen) ja Gandalf (Mika Kujala) jäivät erityisesti mieleen. Ei voi kuin ihastella miten hienosti kaikki näyttelijät olivat mukana fantasiamaailmoissa. On syntynyt näytelmä, joka varmaan jää katsojien mieleen pitkäksi aikaa.

Ohjaaja Mikko Kouki on onnistunut teoksellaan saamaan katsomoon myös nuoria. Heitähän kaikkien teattereiden johtajat kaipaavat, me mummut tulemme aika vähälläkin houkuttelulla.  

Hyvä Turku!!!