Olin aikaa edellä

Aloitin harrastaa juoksemista tiistaina elokuun 11. päivänä 1986. Muistan päivän tarkkaa. Mieheni kertoi kesäloman viimeisenä päivänä, että hän alkaa käydä lenkillä tiistaina ja torstaina aamulla klo 6 ennen töihin menemistä. Käänsin kylkeä ja totesin että aloita vain. 

Heräsin ensimmäisenä lenkki-tiistaina samaan aikaan kuin lenkille lähtijä ja päätin liittyä seuraan. Niinpä kävelimme 400 metrin päähän pururadalle - 1 800 metriä -.  PPururadalla jaksoimme juosta pari sataa metriä ja saman verran oli sitten käveltävä. Vähitellen lenkit alkoivat taittua juosten. 

Olin keväällä 1985 jäänyt auton alle ja liikkumiseni oli koko loppuvuoden aika vaivaista. Juoksemisen aloittaminen oli monella tavalla itseni ylittämistä. Olin lenkkeillyt aina, mutta hyvin satunnaisesti. Olin hiihtänyt paljon ja käynyt jumpalla säännöllisesti.

Juoksuharrastus huipentui minulle 7 maratooniin ja miehelläni 13:een. Viimeisen kerran juoksimme maratonin huhtikususa 2000 Pariisissa. 


Nyt juokseminen on trendikästä. Jokainen lehti tarjoaa harjoitusohjelmia ja esittelee varusteita. Epäilenpä että lehden tekijät ovat aloittaneet uuden harrastuksen. Hyvä että tulevat perässä. Omat juoksuni ovat muuttuneet kävelyksi. 

Lukiolaisena perustimme Tampereen Yhteislyseon kirjallisuuskerhon. Tukenenamme oli äidinkielen opettaja Reijo Peltoja. Hän ei opettanut meitä, mutta oli mukana teinikunnassa opettajan roolissa. Luimme kirjan kukin tahollamme ja kokoonnuimme sitten keskustelemaan. Reijon vaimo Lauha Peltola, uskonnonopettaja tarjoili meille teetä.

Sitten kuluikin vuosikymmeniä ennen kuin vastaan tuli uusi kirjallisuuspiiri, nykyisin niitä kutsutaan lukupiireiksi. Ensimmäisen perustimme muutaman työtoverin kanssa syksyllä 2003 ja toisen perustin Pitäjänmäen Eläkkeensaajiin kymmenen vuotta sitten. Lukupiirejä on nykyisin lähes kaikissa yhdistyksissä ja yhteisöissä. Jotta olisi trendikät pitää olla jonkun lukupiirin jäsen!

Lukeminen on ollut harrastukseni lapsesta asti. Olen jopa opiskellut kirjallisuutta ja kirjoittanut pitkän rupeaman myös kirjallisuusarvosteluja. Niitä teen edelleen ja bloggailenkin. 


Kutominen eli neulominen on kuulunut elämääni parikymppisestä. Aina on jokin neuletyö tekeillä. Useimmiten pusero tai neuletakki joko itselle tai lastenlapsille. Useimmat meistä ovat harrastaneet käsitöitään ylhäisessä yksinäisyydessä, mutta ei enää. Minäkin on Pitäjänmäellä kokoontuvan Neulekerho Heiluvat puikot -jäsen. Kokoonnumme kahden viikon välein, juomme hyvät kahvit ja teet kera leivonnaisten (jokainen tuo vuorollaan) ja kuuntelemme hyviä novelleja tai pakinoita. Seurustelu ja hyvät keskustelut kuuluvat mukavan illan ohjelmaan. 

Kutomisella pitää olla myös yleishyödyllinen tarkoitus. Sukkia pakolaisille, myssyjä vastasyntyneitä, villasukkia kudotaan milloin millekin ryhmälle. En ole oikein päässyt sukkien tekemisen makuun, mutta muutama pari on mennyt keräyksiin. Eli  kutominenkin on nyt muotia.  



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku