Monta erilaista terveyttä

Kauneus on katsojan silmässä. Näin olen oppinut. Sen sijaan terveyttä voidaan mitata monella tavalla. Tärkeintä on se miten me itse koemme terveytemme. Toinen tieto terveytemme tilasta löytyy nykyisin vaikkapa kanta.fi -tiedostosta.

Ystävättäreni kertoi, että heitä oli koolla kahdeksan eläkeiän ylittänyttä naista. Jokainen kertoi vuorollaan kuulumisiaan ja jokainen myös kertoi terveydentilastaan. Ensimmäisellä kierroksella vain yksi heistä vihjasi, että hänellä on vakava sairaus. Illan mittaan selvisi, että kolmelle muullakin on vakava sairaus, mutta he eivät tunteneet itseään sairaiksi vaan terveiksi.

Onneksi ystävä- ja tuttavapiirissäni on monta ikääntynyttä ja vakavankin sairauden läpikäynyttä mieleltään tervettä miestä ja naista. On niitäkin jotka ovat saaneet syöpäänsä sen viimeisen tuomion: mitään ei ole tehtävissä. Mutta eivät hekään vetäydy sairautensa taakse, vaan pyrkivät elämään tavallista elämää mahdollisuuksien mukaan.

Kun kerron, että olin luokkakokouksessa, kysytään useimmiten, kertoivatko kaikki mitä sairastavat. Eivät kerro. Eikä ole sääntöä: ensimmäisen tunnin aikana saa kertoa millainen on terveystilanne ja sen jälkeen onkin sitten kehitettävä muuta kerrottavaa.       

Kanta.fi sivuilta löytyy nykyisin tietoa siitä mitä terveysasemien ja labran tutkimuksissa on saatu selville. Lääkärit onneksi kirjoittavat pitkälti selonteon niin että siitä saa ilman lääketieteellistä koulusta selvän. Sairaaloista tulee kotiin kirje, mistä löytyy tiedot missä mennään. Eli tietoa löytyy.

Tärkeintä on kuitenkin se miltä meistä itsestämme tuntuu. Kun mallinani on ollut täti, jolla omasta mielestään oli liuta vakavia sairauksia. Niiden selville saamiseksi ja hoitamiseksi oli käytävä mahdollisuuksien mukaan jatkuvasti lääkäreiden vastaanotoilla. Vielä toistakymmentä vuotta sitten siihen oli mahdollisuus julkisen terveydenhoidon piirissä. Vastakkainen malli oli äitini. Hän ei sairauksistaan puhunut eikä vaivojaan valittanut. Pari kertaa hänet jopa jouduttiin viemään sairaalaan hyvin huonossa kunnossa.

Netti pursuaa tietoa kaikesta mikä liittyy terveyteen ja sairauteen. Vuosia sitten selailimme lääkärinkirjoja ja koimme sairastavamme vaikka mitä. Sama tunne tulee, kun hakee tietoa erilaisilta nettisivuilta.

Nyt varmaan moni muukin kuin minä seuraa hämmentyneen soten etenemisestä. Miten hallinnollisella uudistuksella saadaan retuperällä olevat asiat kuntoon. Huikeita ovat selvitykset siitä miten eriarvoisessa asiassa sairastavat ovat eri puolilla maatamme.

Kokemukseni päivystysvastaanotoista ovat aika ankeita lukuun ottamassa sydänpolin toimintaa HUS:ssa. Siellä hoitajat ja lääkärit ovat ystävällisiä, ketään ei syrjitä ja kaikesta saa sen tunteen että potilaan eteen tehdään paras mahdollinen. Haartmanin polilla tai neurologian päivystyksessä ei siitä tunteesta saanut kiinni millään.

Kaikki me osaamme kertoa hoitamattomista vaivoista, vääristä diagnooseista, terveysasemien jonoista, sairaaloista joissa ei potilaan jatkohoidosta piitata ollenkaan. 

Vaikea on ymmärtää ja hyväksyä ajatusta, että terveydenhoidon henkilökunta tahallaan tekisi vain huonoa työtä ja virheitä. Syyt ovat varmaan muualla – mutta missä. Syyttävä sormeni kohdistuu hallintoon ja johtoon. On tympäisevää lukea ja kuunnella vastuussa olevien henkilöiden ainaisia selityksiä. Jos omainen valittaa julkisesta, pahoitellaan ja pyydetään ottamaan suoraan yhteyttä. Tärkeintä olisi organisoida asiat niin ettei valittamisen aihetta olisi. Ei edes vanhusten hoitamisessa!!! Hävetkää ja tehkää jotain.

Teksti on julkaistu marraskuun Tanotorvessa.