Täällä Pohjantähden alla Suomen Kansallisteatterissa

Suomen Kansallisteatterista poistuu ensi-illan jälkeen iso joukko tyytyväisenä hykerteleviä katsojia. Olimme kokeneet Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -näytelmää katsoessamme jotain, jolle ei oikein tuntunut eikä tunne nytkään löytyvän sanoja. Lauri Maijala on sovittanut ja ohjannut näytelmän. Maijala on ansioitunut näyttelijä, ohjaaja ja tätä nykyä Lahden Kaupunginteatterin johtaja. Pohjantähti on hänen ensimmäinen ohjaustyönsä Kansallisteatterissa. Järkälemäisestä Pohjantähti-romaanista Maijala on muokannut melkein neli-tuntisen näytelmän, joka kohtaus kohtaukselta kasvaa hienoksi kokonaisuudeksi. Kaiken onnistumiseen on tarvittu yli kaksikymmentä näyttelijää, Kati Lukan lavastus, Auli Turtiaisen puvustus, Kalle Ropposen valosuunnittelu sekä Jani Rapon äänet ja musiikki, videosuunnittelusta vastaavat Pyry Hyttinen, Kati Lukka ja Kalle Ropponen. Näytelmän vahvin viesti on se kaksijakoisuus, joka Suomeen jäi kansalaissodan jäljiltä. Pentinkulmalla eivät sen paremmin valkoise...