Tekstit

Turun Kaupunginteatterin Hildur

Kuva
Turun Kaupunginteatterin Hildur-näytelmää on odotettu melkein yhtä suurella innostuksella kuin Satu Rämön Hildur-dekkarisarjan uutta kirjaa. Kirjoja on nyt julkaistu neljä: Hildur (2022), Rosa ja Björk (2023), Jakob (2023) ja Rakel (2024).  Kun näyttämön valot syttyivät, olimme keskellä valtamerta, missä Hildur oli surffaamassa. Näytelmän lavasteet (Milja Salovaara) ja valomaailma (Janne Teivainen) olivat huikaisevan hienot. Ne loivat tunteen, että nyt olemme Islannissa maisemissa, jotka ovat ihan erilaiset mihin olemme Suomessa tottuneet. Näytelmän on Rämön kolmesta romaanista dramatisoinut Satu Rasila ja näytelmän on ohjannut Anne Rautiainen. Niin väliajalla kuin näytelmän päätyttyä oli helppo napata keskusteluja, joissa pohdittiin saiko näytelmästä ”irti” mitään jos ei ole lukenut kirjoja. Sai ihan varmasti mutta eri tavalla kuin jos on etukäteen perehtynyt kirjojen tarinaan ja ennen kaikkea päähenkilöihin. Asta Sveholm on pääpiirteissään minun mielikuvani mukainen Hildur. Yll

Musiikkiteatteri Kapsäkin musiikkinäytelmä UKK

Kuva
Samalla viikolla tuli vastaan kaksi Kekkosta. Ensin Jäniksen vuodessa Suomen Kansallisteatterin isolla näyttämöllä ainakin kymmenen metriä korkeat Kekkosen kasvot ja vakuuttelu, tässä meidän kaikkien aikojen paras presidenttimme, ainakin näytelmän vanhan mummun mielestä.      Toisen kerran Kekkonen ja hänen elämänsä viihdytti ja hämmästytti Musiikkiteatteri Kapsäkin musiikkinäytelmässä UKK. Kirjailija Sirpa Kähkönen ja ohjaaja Taru Mäkelä haluavat teoksellaan kertoa meille millaista poliittista peliä ja mieletöntä johtajan palvontaa Suomessa harjoitettiin vuodenvaihteessa 1972-1973. Tammikuussa 1973 eduskunta sääti poikkeuslain, jonka mukaan Kekkosen vuonna 1968 alkanutta toimikautta jatkettiin neljällä vuodella – siis ilman vaaleja. Ja kansa hyväksyi mitä selkärangattomat poliitikot päättivät. Näytelmä on ennen muuta tehokas, hauska, oivaltava ja hulvaton oppitunti Suomen historian aika häpeällisestä aikakaudesta. Näytelmän kertojana lavalle tupsahtaa aina uudestaan ja uudestaan L

Jäniksen vuosi Suomen Kansallisteatterissa

Kuva
Jäniksen vuosi alkoi ja loppui räväkästi Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Räväkkyyttä oli lavalla, mutta ihan yhtä paljon sitä oli lavan ulkopuolella ja etenkin katsomossa. Jo ennen esityksen alkua näyttelijät soluttautuivat yleisön joukkoon. Totta kai Tommi Korpela Vatasena erottautui kaikesta. Energinen ja kaikkialle ehtivä Jänis (Marja Salo) oli juuri niin valloittava kuin yleisö oli etukäteen odottanut. Kaikkeen kyllästynyt ja kaikesta uupunut Kaarlo Antero Vatanen tekee täyskäännöksen ja päättää irrottautua kaikista velvollisuuksistaan – etenkin työstä ja vaimosta ja vetäytyä metsään. Vatanen saa seurakseen jalkansa satuttaneen Jäniksen. Elämä metsän siimeksessä ja keskellä metsää on kaikkea muuta kuin rauhallista. Jänis järjestää kaiken aikaa tekemistä ja temppuilee ja ketkuilee ja Vatanen yrittää pysyä perässä. Ja pysyyhän Vatanen. Eikä näiden kahden tarvitse yleisöä viihdyttää keskenään. Sari Puumalainen Vatasen vaimona on nainen paikallaan. Paikallaan hän on
Kuva
Silence-tanssitaideteos tempaisee mukaansa nekin katsojat, jotka eivät ole perehtyneet tanssin saloihin. Esitys on toteutettu Helsingin Kaupunginteatterin, Kinetic Orchestran ja Tanssiteatteri Minimin yhteistyönä Uudet klassikot -rahaston tuella. Näin Silencen Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Esityksen koreografian ovat tehneet Jarkko Mandelin ja tanssijat. Käsiohjelman tietojen mukaan Mandelinin Silence vie entistä pidemmälle Mandelinin nykytanssia, akrobatiaa ja kamppailulajien eri tekniikoita yhdistelevää liikkeeseen keskittyvää koreografiaa. Lavalla oli 11 tanssijaa, usein oli yksi ”lepovuorossa”. Välillä oli tunne kuin siellä olisi vain yksi tarkkoja liikkeitä suorittava tanssija, jonka ympärillä oli ikään kuin varjokuvia samalla tavalla tanssivasta ja liikehtivästä esiintyjästä. Tai välillä monta paria, jotka millintarkasti välittivät katsojalle aina uusia ja uusia tunnetiloja. Erityisesti lattiatekniikan käyttö oli häkellyttävän hienoa. Lainaan lisää Mandel

Kummitusjuttuja Tampereelta Tampereen Työväen Teatterissa

Kuva
Tampereen Työväen Teatterissa voi tavata melkein kaikki tamperelaiset kummitukset kun menee katsomaan näytelmää Kummitusjuttuja Tampereelta. Kummitukset on kaivanut esiin ei- tamperelainen käsikirjoittaja Juho Gröndahl ja näytelmän on ohjannut ei-tamperelainen Esa-Matti Smolander. Kummitusten löytäminen ei ole ollut vaikeaa, niitä on Tampereella paljon.    Paras löytöpaikka on Eino Salmelaisen näyttämö. Eino Salmelainen oli TTT:n johtaja 1943-1966. Vanha päänäyttämö saanut nimensä Salmelaiselta. Kunnon kummitus ei voinut käsittää miksi näyttämölle annettiin ensin nimi hänen mukaansa, sitten otettiin pois, mutta onneksi otettiin käyttöön uudestaan kymmen vuotta sitten. Ja Salmelainen pääsi hyvällä mielellä hoitamaan tärkeää tehtäväänsä teatterin kummituksia. Ennen kuin näytelmässä päästään tutustumaan Samuli Mujeen esittämään Salmelaiseen, seurataan mitä valomestarit puuhaavat teatterin lavalla keskiyöllä. Berliiniläis-pietarsaarelainen ohjaaja vaatimuksineen tuntuu niin ankaralta,

Ryhmäteatterin Lemminkäisen äiti

Kuva
Ryhmäteatterin Lemminkäisen äiti on samalla kertaa raivoisa ja lattea esitys. Anna Krogerus on kirjoittanut tarinan tämän päivän aika tavallisesta perhe-elämästä. Äidinkielen opettajana antaumuksella työtään tekevä äiti on erkaantunut aviomiehestään. Perheen isälle on tärkeintä Suomen pisin silta, jota hän suunnittelee. Perheen pojan ahdingosta vanhemmilla ei ole mitään tietoa. Ja vaimon äitikin saisi mielellään kohentua muistisairautensa keskeltä tavalliseksi vanhaksi naiseksi. Hämmennystä kaiken sekavuuden keskellä aiheuttaa myös opettajan eteen tuleva yläasteikäinen  ukrainalainen tyttö, joka on raskaana.   Perheen poika katoaa ja tästä alkaa lopullinen välien selvittely, johon kaikki henkilöt antautuvat estoitta ja usein voimanmittelössä tarvittavalla kovalla huutamisella. Kaiken keskellä loistaa Minna Suuronen Elina Lemminkäisenä. Kuuluisan esikuvansa mukaan hän ei suostu hellittämään kadonneen poikansa etsinnästä hetkeäkään. Äidin oivalluksen avulla poika myös löytyy. On kuin M

Helsingin Kaupunginteatteri Arena näyttämö: Yllätysvieras

Kuva
Helsingin Kaupunginteatteri Arena-näyttämöllä pureudutaan Yllätysvieraan aikaansaamaan sotkujen, mutta myös hyvien asioiden vyyhtiin. Skotlantilaisen Steven Moffatin Yllävieras-näytelmän on ohjannut Milko Lehto. Rempseänä yllätysvieraana on energinen ja puuhakas Sanna Saarijärvi. Pariskunta (Vuokko Hovatta ja Santeri Kinnunen) on tavannut lomamatkallaan ihan tavalliselta naapurin rouvalta vaikuttavan naisen. Loman viimeisinä yhteisinä hetkinä vaihdetaan yhteystiedot eikä ehdi kovinkaan kauan aikaa vierähtää, kun Elsa tupsahtaa vierailulle. Ongelma tulee pariskunnan silmille hyvin pian. Nopean ”googlaamisen” jälkeen isäntäväki saa selville, että heidän vieraansa saattaakin olla peräti sarjamurhaaja. Tiedosta huolimatta Elsan karkottaminen pois keskiluokkaisen pariskunnan kodista ei tahdo onnistua millään. Perheessä teini-ikäisten lasten ja vanhempien välit ovat etäiset ja takkuiset. Elsa ystävystyy lasten (Ronja Keiramo ja Jussi Matias Korhonen) kanssa nopeasti. Tietysti Elsa tutust