Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Joulu tulee sittenkin

PELASTETAAN KEITETTY PERUNA      Jo monta viikkoa olen lukenut jouluruokien reseptejä. Vaikka olenkin innokas ruoanlaittaja en katso ”kokki -ohjelmia”. Ruokaohjeista on hauska arvuutella miltä mikäkin uutuus tai vähän tutumpi kokoonpano mahtaisi maistua. Lapsena 1950-luvulla joulupöydän antimia odotti innokkaasti. Kinkku oli eritoten isäni ja veljieni herkku. Vaikka lipeäkalan keittämisestä tuli aika ikävä haju ja valkokastike oli hankala saada onnistumaan puuhellalle, oli se herkkuani. Rosolli ja lasimestarinsilli eivät oikein maistuneet. Erilaiset laatikot olivat kinkun hyösteenä pikemminkin pakkopullaa kuin herkkuja. Saihan maksalaatikkoa ja makaroonilaatikkoa muulloinkin. Eniten odotin tapaninpäivän vierailua tätiemme luo. Siellä oli tarjolla luumukiisseliä ja kermavaahtoa.v uosi vuodelta joulupöydän herkkuvalikoima on monipuolistunut. Kaikkea mitä haluaisi tehdä, ei kannata näpertää, koska niitä ei kukaan jaksa syödä. Niinpä päätimme pari vuotta sitten toteuttaa uudistuksen. Seuraa…

Tippukivitapaus ja Suomenhevonen

Huikean ihastuttava Tippukivitapaus
Ankean syksyn ilon aiheita ovat viime päivinä olleet kaksi näytelmää. Kansallisteatterissa on pitkän tauon jälkeen tarjolla lapsille ja heidän ystävilleen vauhdikas ja ja mukaansa tempaava näytelmä. Laura Ruohonen on kirjoittanut Tippukivitapauksen runot ja Anna-Mari Kähärä säveltänyt ne. Laura Ruohonen on myös ohjannut esityksen, josta ei menoa, meininkiä ja mahtavuutta puutu. Musikaali tempaisi mukaansa kaikenikäiset katsojat.
Seija Soija, papu ja Hujoppi seikkailevat vaikka missä ja heitä etsii mahtimummeli, joka on saanut elämänsä ensimmäisen kunnon salapoliisikeikan. Vuokko Hovatta, Jani Karvinen ja Sella Sella ovat rooleissaan loistavia. Niin kuin kaikki muutkin näyttelijät ja muusikot. Tekemisen iloa oli täyttä totta.
Mukana oli Diktaattori Diktaatta (Sari Puumalainen), oli Rämeämmä (Markku Maalismaa), Hiippailuhotellin Mursuportieeri (Marja Salo), Kultahamsteri (Pihla Maalismaa). Oli mummoja, ottaperhe, Maailman vanhin pizza (Markku Haussila…

Tuntematon sotilas ja Toinen tuntematon

Monta kertaa 1960-luvun alussa kohtasin Hämeenpuistossa Tampereella arvokkaasti päiväkävelyllä astelevan kirjailijan Väinö Linnan. Minulla oli koulukirja-asiaa hänen kotinsa lähellä olevaan kirjakauppaan. Olin lukiolaisena lukenut Tuntemattoman sotilaan, joka oli ilmestynyt joulukuussa 1954. Olin myös käynyt katsomassa Edvin Laineen ohjaaman elokuvan vuodelta 1955. Rauni Mollbergin ohjaama Tuntematon sotilas, joka valmistui 1985, tuli katsottua televisiosta. Pyynikin kesäteatterissa näyteltiin Tuntematonta sotilasta kesinä 1961 – 1969. Kävin katsomassa esityksen useampana kevänä. 
Nyt on hehkutettu että jokaisen sukupolven pitää tehdä oma Tuntemattomansa. Aku Louhimies on tehnyt hienon Tuntematon sotilas -elokuvan. Totta kai se on tämän hetken keski-ikäisten miesten näkemys romaanista, mutta on samalla meidän vanhempienkin ajatusten mukainen tulkinta Suomen raskaista vuosista.
Olimme kolmen sukupolven voimin katsomassa Tuntematon sotilasta. Suurimman vaikutuksen se teki 21-vuotiaaseen t…

Lanka ja neulansilmä

Espoon modenrin taiteen museossa Emmassa on iso puinen patsas. Siinä on tuttu tilanne. Nuorena en ymmärtänyt miksi suvun naiset tarvitsivat merkillisen näköisen apuvälineen kun he pujottivat lankaa neulan silmään. Nyt laitteelle olisi tarvetta.


Olotilani juhannuksen jälkeen on ollut kuin tuo langan joka ei tahdo mennä paikalleen. Olen tutustunut moniin lääkäriin, hoitajiin, poliklinikoihin, röntgenin odotustiloihin, päivystykseen, vuodeosastoihin, valvontaosastoihin. Monenlaiseen mikä liittyy suomalaiseen korkeatasoiseen terveydenhoitoon - oikeampi nimi olisi tietysti sairaanhoito.

Espoossa on uusi puoli vuotta toiminut sairaala. Potilailla on yhden hengen hulppeat huoneet. Sen sijaan henkilökunnan kokoontumistilana on ikkunaton koppero, johon ei oikein mahdu kuin kaksi henkilöä ja välillä siellä on suljetun oven takana pitämässä raporttia kuusikin henkilöä. Lääkäreilläkään ei ole omaa työhuonetta. On pieni tila, jossa on juuri ja juuri tilaa kirjoituspöydälle ja kahdelle vierastuolil…

Kansallisteatterin Mestari ja Margarita

Mestari ja Margarita on niin henkeä salpaavan hienoa teatteria, että sanat melkein loppuvat sen kehumiseen. Esitys on huikean monitasoinen ja moni-ilmeinen. Kansallisteatterin pienessä Willensaunssa näytellään hurjasti ja rohkeasti. Saatana on saapunut Moskovaan! ja sen jälkeen mikään ei ole ennallaan. 

Eikä ole mielessäkään ennallaan. Olen monta vuotta sitten nähnyt saman tarinan Suomenlinnan kesäteatterissa. Hätkähdyttävää katsottavaa oli silloinkin tarjolla. 

Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitila, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis ovat rooleissaan huikean hyviä. Erityisesti hätkähdyttivät Marc Gassot saatanana ja Juha Varis kissana. Esitys on täynnä loppuun asti mietittyjä ja hiottuja yksityiskohtia. Ihastus ja hämmennys vaihtelivat mielessä kaiken aikaa. 

Loppujen lopuksi ei ollut väliä mikä oli totta ja mikä fantasiaa. Elämän perimmäiset asiat vyöryvät näyttämöltä vauhtia, jossa on vaikea välillä pysyä - kunnes pystyy heittäytymään mukaan.  

Ohjaaja Anne Rautiainen…

HAM:ssa ja KOM:ssa

Hätkähdyttävä ja hullunhauska
Teatteriviikossani kohtasi kaksi ääripäätä. Keskellä viikkoa nautin suunnattomasti viisaista sanoista ja ajatuksista upeiden näyttelijöiden esittämänä. Perjantaina nauroin hulvattomasti kaikelle sille mitä nykyajan nuoret neropatit voivat yrityksissään kehittää ja tehdä.
Viisaat ajatukset soljuivat katsojien ajatuksiin HAM:ssa eli Helsingin taidemuseossa. Lavalla istui kolme valkopartaista miestä: filosofi ja kirjailija (Hannu-Pekka Björkman), musiikkikriitikko (Markku Maalismaa) ja Wienin taidehistoriallisen museon Borbonne-salin vahtimestari (Hannu Kivioja). Musiikkikriitikko on vuosikymmenet istunut Borbonne-salissa katselemassa Tintoretton kuuluisaa maalausta Valkopartainen mies. Kriitikkoa on tarkkaillut  filosofi, jota tarkkailee vahtimestari.
Miehet esittivät Thomas Bernhardin (suomennos Tarja Roinila) romaanista Vanhat mestarit ohjaaja Minna Leinon ja dramaturgien Jukka-Pekka Pajusen ja Eva Buchwaldin aikaan saadun näytelmän.
Ennen näytelmää olin muk…

Kangastus 38 ja Arvoituksellisia muunnelmia

Hyvin on teatterisyksy alkanut Helsingissäkin. Kjell Westö on tämän syksyn kuuma nimi niin teatterissa kuin kirjallisuudessakin. Uusi romaani Rikinkeltainen taivas on ilmestynyt hiljattain ja Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä on katsottavana tyylikäs ja taidokas esitys Westön romaanista Kangastus 38.

Kangastuksessa eletään vuotta 1938, tapahtumapaikkana helsinkiläinen asianajotoimisto. Näytelmän kertoja asianajaja Timo Tuominen kokoontuu ystäviensä kanssa keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja samalla myös herrat saavat oivallisen tilaisuuden nauttia hyvistä väkijuomista. Usein paikalla on myös konttoristi rouva Wiik.

Siinä missä asianajaja Klabbenin ystävät ovat selkeitä niin taustaltaan kuin mielipiteiltään, on rouva Wiik hyvin arvoituksellinen. Näytelmässä rouva Wiikkkiä esittää kolme näyttelijää: Nora Dadu, Edith Holmström ja Cécile Orblin. He kuvastavat rouva Wiikin erilaisia persoonallisuuksia. Näytelmään on sen kautta saatu hienovaraista arvoituksellisuutta upealla ta…

Tampereen Työväen Teatterin Viulunsoittaja ja Luulosairas

Nyt jos koska kannattaa lähteä teatterimatkalle Tampereelle. Syksyn teatterikauteni alkoi hienosti. Etukäteen pohdin miksi Tampereen Työväen Teatteri on ottanut ohjelmistoonsa kaksi niin kulunutta näytelmää kuin Viulunsoittaja katolla ja Moliéren Luulosairas.
Kun ensimmäiset Viulunsoittajan sävelet alkoivat kaikua TTT:n isolla näyttämöllä, hätkähdin. Lavalla makasi joukko ihmisiä. Tiesin että he ovat näyttelijöitä ja että kohta he nousevat sieltä, mutta näinhän heille monille olisi oikeassa elämässä käynyt. Heille jotka elivät perinteittensä mukaisesti Anatevkan pienessä kylässä jossain päin suurta Venäjän maata. Musikaalin lopussa, kun kaikkien oli lähdettävä Anatevkasta kaikki kuroutui umpeen.  Juutalaisten kohtalo oli käsin kosketeltavissa.
Toivo uudesta elämästä oli lähtijöiden mielessä, mutta me katsojat tiedämme että kaikkien ei käynyt hyvin. Hetken hiljaisuuden jälkeen meidän oli kuitenkin pakko antaa raikuvat aplodit ja kiitokset esityksestä. ”Näin hyvää musikaalia en ole pitkä…

Mummi, äiti, vaimo vai toimittaja

Kaksikymmentä vuotiaana en halunnut olla täti, nelikymmpisenä hämmensi kun joku huusi kaupassa äitiä ja tajusin että huutaja tarkoittaa minua, viiskymppisenä olin ylpeä kun joku kutsui minua mummiksi. Jos kuulen että joku puhuu vanhasta naisesta, en helposti ymmärrä että sillä tarkoitetaan minua.

Kun kerron nuoremmalle tuttavalle olevani toimittaja, hän jää vääjäämättä tuijottamaan minua ja saattaa hetken kuluttua huomauttaa, että sinähän olet eläkkeellä. Tiedän hyvin että olen eläkkeellä. Siihenhän toimeentulonikin perustuu. Mutta onhan minulla kuitenkin jäljellä jonkinlaisia toimittajan taitoja edelleen, vaikka en niillä elantoani hankikaan. Ei minun taidoillani paljon enää kysyntää olisikaan. Pitäisi osata ihan erilaisia asioita kuin kymmenen vuotta sitten.    

Välillä on pakko myöntää olevansa eläkeläinen. Saattaa saada pari euroa alennusta 40 euron arvoisesta teatterilipusta tai euron alennuksen museon pääsylipusta. Espoossa ja Vantaalla arvostetaan eläkeläisiä antamalla heille k…

Miten kesä on mennyt ?

Nyt on taas se aika vuodesta, kun tapaa tuttavia ja ystäviä kesätauon jälkeen. Ensin ehkä huokaillaan kun sitä kesää ei oikein edes ollut. Harmi että se on tullut vasta näin elokuussa. Ja sitten seuraa pakonomainen kysymys: "Miten kesä on mennyt?"

Siihen kuuluisi vastata, että ihan hyvin. On mökkeilty, matkailtu, harrastettu kulttuuria, tavattu sukulaisia, oltu lastenlasten kanssa. Eläkeläisenä en voi kertoa lomailleeni. Mutta nyt vastaankin eri tavalla. Kesä ei ole mennyt hyvin, vaan huonosti. Läheinen on sairastunut ja elämä on kietoutunut sen ympärille. Tällaista ikävää uutista ei kukaan halua kuulla.

Mutta en voi olla kertomattakaan. Sitten seuraa lievää päivittelyä ja kannustusta ja muistuttamista että pidä itsestäsi huolta. Niihän itsekin olen tottunut sanomaan niille, joiden elämä ei ole mennyt ilman vastoinkäymisiä.

Ei mene kenenkään elämä, rohkenen väittää. Mutta me olemme kovin erilaisia siinä kerrommeko vai emme. Lapsena ihmettelin kun äiti hyvin usein huomautti, …

Miksi avuton vanhus pitää häpäistä?

Vanha nainen makaa vuoteella sikiöasennossa ja valittaa heiveröisellä äänellä. Tuolilla vuoteen vieressä istuu valkotukkainen toinen vanhus tietämättä missä hän on. Ohikulkeva hoitaja ei vilkaisekaan pariskuntaa. Mutta huoneen toisessa nurkassa on jalustallaan seisova kamera. Kamera käy koko ajan.
Dokumentin tekijä, pariskunnan lähisukulainen haluaa saada talteen kaiken mitä vanhuksille tapahtuu. Tai pikemminkin sen mitä ei tapahdu. Toinen ei jaksa mitään ja toinen ei enää osaa. Mutta tärkeintä on saada upeaa materiaalia dokumentti-elokuvaan, joka on jo myyty tv-yhtiölle.
Kukaan ei ole kysynyt pariskunnalta lupaa siihen saako heidän elämäänsä kuvata ja saako sitä näyttää tuhansille, kymmenille tuhansille, sadoille tuhansille. Periaatteessa dokumentin tekijä on selittänyt mistä on kyse ja saanut molemmilta vanhuksilta suostumuksen. Tosi asiassa tekijä tietää että kumpikaan hänen tarinansa päähenkilöistä ei oikeasti tiedä mistä on kyse.
Tällaisten tilanteiden tuloksia me katselemme tv:s…

Entinen luokkaretkeläinen

Luin Elena Ferranten Loistava ystäväni -romaanin. Se on kirjailijan Napoli-sarjan ensimmäinen osa. Toinenkin on jo ilmestynyt suomeksi ja kolmaskin on tulossa. Ainakaan vielä en ryhdy fanittamaan sarjaa - syy selviää Lm-mummin kirjastosta.

Aikanaan olin ensimmäinen tyttö, joka isäni työtovereitten tyttäristä pyrki ja pääsi oppikouluun. Vanhempani väittivät että olin vain ilmoittanut heille kansakoulun neljäsluokkalaisena pyrkiväni oppikouluun. Tuskinpa se ihan niin meni. Muistelen että olin jonkinlaisella valmennuskurssilla. Pääsykokeissa mitattiiin tietoja ja taitoja matematiikassa ja äidinkielessä. Äidin ystävättären poika - sittemmin luokkatoverini - oli kotonaan kertonut miten hienosti Leena-Maija luki ääneen. Pääsin oppikouluun - olinhan pärjännyt kansakoulussa ihan hyvin.

Kun olin keskikoulussa viidennellä luokalla - nykyisin yläkoulun kolmannella eli yhdeksännellä luokalla, päätin että lopetan koulunkäynnin ja menen harjoittelemaan erilaisiin sosiaalialan työpaikkoihin ja pyrin…

Pariisin taivaan yllä ja alla

Pariisin tunnetuin nähtävyys on Eiffelin torni. Olen käynyt siellä päivällä ja illalla. Nyt olen kolmena päivänä nähnyt tornin, mutta en ole käynyt siellä. Sen sijaan olen kävellyt lukemattomia askelia pitkin Pariisin ja naapurikuntien katuja.

Olen vierailulla vävyn luona tyttäreni kanssa. Heillä on kaksi kotia, toinen naapurissamme Adjutantinkadulla ja toinen Pariisin liepeillä Courbevoiessa. Täältäkin näkee Seinen rannalta Eiffel-tornin ja La Défensen korkeat tornitalot.

Puhumattakaan miten se näkyi myös uudesta museotuttavuudesta Louis Vuittonin säätiön taidemuseon katolta. Museon rakennus on jo näkemisen arvoinen luomus. Etelä-Afrikan taidetta esittelevä näyttely oli enemmän kuin mielenkiintoinen.





Tässä vesi virtaa portaita alaspäin. 

Picasso-museossa oli näyttely, jossa kerrottiin mitä Picasson vaimo Olga on vaikuttanut taiteilijan tuotantoon.  Kun rakkaus oli uusi kuvat vaimosta olivat kauniita ja kuulaita, kun Ogasta tuli äiti, kauneus hieman häipyi taka-alalle. Kaikki muuttui kun …

Pakit Manulle ja Manun onnittelut

Olin mennyt naimisiin Enskan kanssa. Oli syksy 1974. Olin Elannon edustajiston jäsen ja mieheni Elannon tilintarkastaja. Tehtävät hankittu ennen tutustumistamme. Oli ensimmäinen kokous johon osallistuin uudella nimellä. Kahvitauolla Mauno Koivisto, Elannon hallituksen puheenjohtaja ja Suomen Pankin pääjohtaja tuli luokseni ja kysyi:"Sinäkö se olet mennyt naimisiin tilintarkastajamme kanssa." Vastasin myöntävästi. Lisäkysymys:"Oletko jo ehtinyt katua?" Vastasin etten ole. Sen jälkeen Koivisto; "No, onneksi olkoon sitten!" 

Yhtenä iltana olin lähdössä pois Elannon edustajiston kokouksesta Kaikukujalla. Menimme kadulle yhdessä Liisa Vasaman kanssa. Manu tuli samalla oven avauksella ja kysyi mutkattomasti meiltä mihin olimme menossa. Valitettavasti ihan eri suuntaan. Harmitti kun olisi ollut tarjolla hyvää herraseuraa ja toisaalta kutkutti kun olimme antaneet pakit Manulle. 

Talvelle 1988 oli Invalidiliitossa liiton 50-vuotiskampanjan tiedottajana. Yllättäen to…

Testiuinti ja -hyppy

Leppävaaran uimahallissa saa mennä hyppimään hyppyaltaalle jos osaa uida 25 metriä. Yhdeksän-vuotias tyttärentytär on pitkin talvea pohtinut osaisiko hän uida 25 metriä. Mieli teki hyppäämään. Olemme harjoitelleet lämpimässä tearapia-altaassa - samassa jossa käyn kerran viikossa vesijumpassa.

Terapia-allas on 16 metriä pitkä. Olemme tarkistaneet asian uintivalvojilta. Matka altaalla päästä päähän on taittunut jo useamman kerran. Viime perjantaina tokaluokkalainen keksi että ensin hän ui altaan päästä päähän ja sitten vielä puoli väliin ja mummin pitää joko uida tai kävellä koko ajan vieressä.

Tämä testi meni ihan hyvin pariinkin kertaan. Meille oli aikaisemmilla kerroilla luvattu että uinninvalvoja voisi suorittaa 25 metrin testin.

Lähdimme kokeeksi testaamaan miten kylmää on hyppyaltaan vesi ja kylmäähän se on tearapia-altaan lämpöiseen veteen verrattuna. Mutta uskallettava olisi. Lähdimme kysymään uintivalvojalta miten testiuinti onnistuisi. Testi on tapana järjestää isolla altaall…

Kun me yhdessä ollaan

Kun minusta tuli eläkeläinen, huomasin jonkin ajan kuluttua, että tapaan entisiä työtovereita, koulukavereita, sukulaisia, kaukaisiakin, käyn lukupiireissä ja neulekerhossa ja osallistun moneen erilaiseen liikuntaryhmään. 

On kahdenlaista vimmaa ja tarvetta. Samaan aikaan halusin luoda itselleni uuden sosiaaliset ympyrät. Se oli helppoa kun olin mukana perustamassa kotikulmilleni aivan uudenlaista ikäihmisten kerhoa. Liityin myös eläkeläisyhdistykseen, josta sain aika nopeasti uusia ystäviä ja tuttavia. 

Mutta mikä kumma vetää työtovereitten, opiskelu- ja koulukavereitten pariin. Tuntuu että enää ei ole itseään kunnioittava kansalainen, jollei kerran kuussa käy lounaalla koulukavereittensa kanssa, jotka asuvat lähellä - minun tapauksessani pääkaupunkiseudulla. Koulupaikkakunnallani Tampereella kävin tapaamassa sikäläistä lounasseuruetta. Luokkakokoukset ovat sitten kaiketi näiden tapaamisten yläkäsite eli yhdistysmaailmasta katsottunu liittokokous.  

Työtovereita on hauska tavata koska h…

Olin aikaa edellä

Aloitin harrastaa juoksemista tiistaina elokuun 11. päivänä 1986. Muistan päivän tarkkaa. Mieheni kertoi kesäloman viimeisenä päivänä, että hän alkaa käydä lenkillä tiistaina ja torstaina aamulla klo 6 ennen töihin menemistä. Käänsin kylkeä ja totesin että aloita vain. 

Heräsin ensimmäisenä lenkki-tiistaina samaan aikaan kuin lenkille lähtijä ja päätin liittyä seuraan. Niinpä kävelimme 400 metrin päähän pururadalle - 1 800 metriä -.  PPururadalla jaksoimme juosta pari sataa metriä ja saman verran oli sitten käveltävä. Vähitellen lenkit alkoivat taittua juosten. 

Olin keväällä 1985 jäänyt auton alle ja liikkumiseni oli koko loppuvuoden aika vaivaista. Juoksemisen aloittaminen oli monella tavalla itseni ylittämistä. Olin lenkkeillyt aina, mutta hyvin satunnaisesti. Olin hiihtänyt paljon ja käynyt jumpalla säännöllisesti.

Juoksuharrastus huipentui minulle 7 maratooniin ja miehelläni 13:een. Viimeisen kerran juoksimme maratonin huhtikususa 2000 Pariisissa. 


Nyt juokseminen on trendikästä. Jok…

Monenlaista teatteriklassikkoa

Hieman hämmentyneenä ja toisaalta innokkaana olen etsinyt kuntavaaaliehdokasta jota voisin äänestää. Espoossa uskotaan paljon kokemukseen. Minä en siihen oikein usko. Miten valtuustossa melkein 30 istunut, voi saada siellä aikaan jotain mitä ei ole vielä ehtinyt toteuttaa. En jaksa kannattaa ajatusta että eläkeikäiset äänestävät kuntien valtuustoihin eläkeikäisiä. Tästä seuraa että jokainen ikäluokka äänestää vain ikätovereitaan. Rohkeus, rehellisyys ja asioihin perehtyminen ovat minun kannattamiani valtteja . Aivan itsestään selvää on että hän ei saa olla Henrik Ibsenin Peer Gynt, joka uskoo itsestään vain suuria. Ryhmäteatterin modernissa Juha Kukkosen ohjaamassa esityksessä mikään ei ole mahdotonta tälle röyhkeälle ja liikoja itsestään uskovalle lurjukselle. Santtu Karvonen on niin repäisevä ja huikea Peer Gynt ettei voi kuin häkeltyneenä ihailla miehen energiaa.
Melkein narsistinen Peer Gynt Peer Gynt oli lavalla kaiken aikaa. Puuhasi, hääräsi, matkasi ja murskasi tavalla tai toisel…

Mukaansa tempaava teatterikevät

Macbethin monimutkainen maailma Kaikki jotka ovat nähneet Kansallisteatterin Willensaunassa Jussi Nikkilän ohjaaman Rikhard kolmosen, ovat ihastelleet esitystä. Niinpä odotukset Janne Reinikaisen ohjaaman Macbethin ensi-illassa olivat suuria.  En pettynyt. Olin kuullut etukäteen Karariina Kaitueen aviomiehen Matti Vänskän (tyttärelleni kertoman) mielipiteen, että esitys on rankka ja ajankohtainen. Sitä se oli - jopa niin että alkuperäinen Macbeth runomittoineen oli vain ohikiitävä ajatus. Pidin lavastuksesta, puvuista, videokuvista, musiikista ja näyttelijöistä.  Heitäkin jonkun kriitikon mukaan oli lavalla liian vähän. Sitäkin väkevämpänä koin etenkin Katariina Kaitueen lady Macbethin. Nainen, joka ei kaihtanut mitään keinoja, jotta pääsisi miehensä kautta vallan ytimeen. Hyvänä johdattelina oli Antti Luusuaniemen Macbeth. Muu joukko jäi hieman taka-allalle. Ei Esko Salminen Duncanina oikein säväyttänyt. Pyörätuolissa istuva monarkki - tätä päivää sekin.  Samalla kertaa on hämmentävää ja…