LM-Mummin maailma

Anna Krogeruksen kirjoittamassa ja Kaisa-Liisa Logrenin 9 hyvää syytä elää näytelmässä Ryhmäteatterissa pohditaan syrjäytymisen perimmäistä olemusta. Nuori nainen (eloisa Ella Mettänen) on eristäytynyt kämppäänsä ja torjuu kaiken saatavilla olevan avun.  Mielenterveyshoitaja tulee sisään omilla avaimilla ja yrittää rohkaista Klaraa. Hän antaa Klaralle vihon johon on kirjoitettava 9 hyvää syytä elää. Huonosti ja hitaasti lista Klaralta syntyy. Mutta vähitellen hänen elämäänsä tupsahtaa sisko, postimies-runoilija, laitapuolen kulkija koiransa kanssa, luokkakaveri äitineen ja hysteerisen äidinkin kanssa on välillä pakko puhua puhelimessa. Mutta mitkä ovat 9 hyvää syytä nähdä Ryhmäteatterin 9 hyvää syytä elää -näytelmä  1. Koira  – nimeltä Urho Kaleva eli Urkki. Juha Kukkonen on Urkkina koiramaisempi kuin moni koira. Urkin olisi varmaan jokainen halunnut ottaa kotiin mukaansa. 2  .     Ella Mettänen on raikkaan ja sympaattisen oloinen syrjäytymisvaarassa oleva nuori n

Lapsuuteni kodissa oli kaksi kamaria ja keittiö. Isoissa maalaistaloissa oli sali, jota käytettiin kun talossa oli tärkeitä vieraita. Vasta lukioiässä asuin kerrostalokodissa, jossa oli olohuone. Huone oli monessa käytössä. Siellä oli iso ruokapöytä, jossa syötiin kuin oli vieraita. Olohuoneessa katsottiin televisiota ja kuunneltiin radiota. Osa perheenjäsenistä nukkuikin olohuoneessa. Nyt jokaisessa kodissa on olohuone. Mutta se ei riitä. Me tarvitsemme julkisia olohuoneita. Niitä on lähikapakassa, kahviloissa, kirjastoissa, asukas- ja nuorisotaloissa. Pitäjänmäen Nuorisotalo on remontoitu. Siellä on viihtyisin ja tyylikkäin julkinen olohuone mitä olen nähnyt. Pitäjänmäen kirjastossa on alkamassa remontti. Jospa sinne saisi olohuoneen ja kammareitakini. Vanhempi väki kaipaa Pitäjänmäellä kipeästi yhteistä kokoontumispaikkaa. Korttelikerhon tai Pitäjänmäen Eläkkeensaajien monikymmenpäinen osanottajajoukko ei olohuoneeseen mahtuisi, mutta pienempi joukko.  Tarvitaan tilaa pe

                                                                                                   Sirkku Peltolan Pässi Tampereen Työväen Teatterissa on ajassamme kiinni oleva näytelmä, jota käsikirjoittaja-ohjaaja kertoo kirjoittaneensa vuosia. Herkullisen hersyvä globaalisen maailmamme analyysi ilahdutti ja hieman pani murehtimaankin. On ränstyvä talo jossain maaseudulla kaukana naapureista. Talossa asuu Hellä Puska (rakastettava Tuire Salenius) pässinsä kanssa. Pokemonia pelaava ikääntynyt nainen on elänyt talossaan tyytyväisenä, kunnes sinne rantautuu Irakista paennut sellisti ja raskaana oleva sisarentytär ja vielä kaiken lisäksi remontti-yrittäjä-kaksikko. Pässi asuu lampolassa ja lampolaan Hellä on kätkenyt sellistinkin. Veljentytär on rakastunut ulkomaalaiseen mieheen ja tullut raskaaksi, nyt miehestä ei ole mitään tietoa. Miia Selinin Anita on hyvin uskottava uranainen, jonka pasmat ovat täysin sekaisin uudessa elämäntilanteessa. Elämä tädin luona mene

Tummat kiharat hiukset, silmälappu, sulava käytös ja soljuva puhe. Muuta ei juuri tarvita kun kapteeni Gabriel Lindström hurmaa vanhapiika-sisarukset ja melkein näiden sisarvainaan tyttärenkin. Mika Waltarin Gabriel tule takaisin nähtiin näyttämöllä ensimmäisen kerran 1945. Seuraavan kahden vuoden aikana se esitettiin 17 teatterissa. Valentin Vaala ohjasi Gabrielista elokuvan 1951, pääosassa Tarmo Manni. Paljon on pohdittu mistä Waltari sai aiheen näytelmäänsä. Oliko hän tutustunut Helsingin yössä Ruben Oskar Auervaaraan? Auervaarasta kerrottiin Helsingin Sanomissa tammikuussa 1945, näytelmä syntyi helmikuussa. Waltarin elämää tutkineet eivät ole löytäneet vastausta kumpi oli ennen Auervaara vai Gabriel. Kun poistuimme Suomen Kansallisteatterin Willensaunasta muisteli moni katsoja Tarmo Mannia hurmaavana huijarina. Sampo Sarkola on kyllä ihan yhtä uskottava ihana mies kuin esikuvansakin. Kun taidot osaa ei ole kummoinen juttu hurmata naisia. Gabriel tulee paperikaupan

Kansallisteatterin Omapohjassa Pirjo Määttä esittää kanadalaisen Jennifer Tremlayn näytelmää Lista. Irene Aho on ohjannut yhden naisen esityksen, jonka Jukka Huitila on yksinkertaisen tyylikkäästi lavastanut tehnyt ja suunnitellut myös valaisun. Näytelmän nimetön nainen on tunnontarkka ja velvollisuuden tuntoinen. Hänen kotinsa on aina erinomaisessa kunnossa, lapset hoidettu hyvin, tekemättömät työt on listattu eli kaikki on hallinnassa. Nainen on halunnut muuttaa maaseudun rauhaan. Kylässä häntä kuitenkin häiritsevät silmän kantamattomiin ulottuvat pellot. Eikä hän liioin halua tutustua kyläläisiin. Mutta naapurissa asuva Camilla ei kysy haluaako nainen ystäviä vai ei. Hän tunkeutuu neljän lapsensa kerta naisen elämään. Camillan kotona mikään ei ole järjestyksessä eikä ojennuksessa. Hänen kodissaan eletään eikä suoriteta elämää niin kuin naisen kodissa. Camillan odottaa viidettä lasta ja uskoutuu naapurilleen. Hänen lääkärinsä on vanha ja hän haluaisi synnytykseen nuoremman j

Turun Kaupunginteatterin musikaalissa Varissuo eletään ankeissa tunnelmissa. Kaikilla menee huonosti. Joko syynä on menneisyyden kolhut tai kyvyttömyys elää nykyhetkessä asianmukaisesti ja velvollisuuksien edellyttämällä tavalla.  Turussa on musikaalin voimin kerrottu Kakolasta ja Seilistä ja nyt arkipäiväisestä Varissuosta. Käsikirjoittaja on Satu Rasila, laulujen sanat Palefacen ja ohjaus Mikko Koukin.   Näyttämöllä muutama kokeneempi näyttelijä ja joukko huikean hienosti tanssivia ja laulavia nuoria esiintyjiä. Meno on raisua ja sen ansiosta paljolti mukaansa tempaisevaa. Varissuo on Turun suurin lähiö, asukkaita liki 9 000. Lähiön asukkaat edustavat 60 eri kansallisuutta ja siellä puhutaan 40 eri kieltä. Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan Varissuolla asuvat Turun onnellisimmat ihmiset Tuntuu että mukaan on mahdutettu kaikki negatiivinen mitä tällä hetkellä on yhdestä lähiöstä voi löytää. Päällimmäiseksi jäi pohdinta siitä miten helposti miehet luistavat isyydestään

Miljoona parasta asiaa Turun Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä on alkamassa näytelmä Parasta elämässä.   Esittäjinä englantilaisten Duncan Macmillanin ja Johnny Donahoen kirjoittamassa ja Pentti Kotkaniemen ohjaamassa näytelmässä ovat käsiohjelman mukaan Martti Suosalo ja yleisö. Näyttelijä tulee vastaan lämpiössä. Hän jakaa muutamille katsojille paperilappuja ja neuvoo, että kyllä hän sitten aikanaan sanoo mitä pitää tehdä. Osa katsojista istuu näyttämöllä. On selvää että yleisö pääsee mukaan esittämään näytelmää. Ja näin myös käy.   Suosalo puuhaa näyttämöllä omalla vähäeleisellä ja mukaansa tempaavalla tavalla. Näyttelijän innostunut tapa kertoa esittämänsä henkilön elämästä tarttuu yleisöön. Näyttämölle roolihenkilöiksi joutuvat (tai pääsevät) selviytyvät rooleistaan hyvin. Aika moni   jopa nauttii esittämisestä. Syntyy riemastuttavaa, mutta tarinan sisällön takia vähän surullistakin teatteria. Pieni poika on aikanaan kirjoittanut lapuille asioita, jotka ova

Kaksi nuorta naista Teatteri Jurkan pienessä esiintymistilassa. Tuolit, matto, patja, iso marenkikakku. On hiirenhiljaista tai räiskyvää huutamista ja kirkumista. Alistumista ja hämmennystä. On elämän ottamista omiin käsiin. Mutta onko olemassa sittenkään naisen vapautta. Henrik Ibsenin Nukkekoti esitettiin ensimmäisen kerran 1879. Huikea päätös näytelmälle oli Noran lähteminen pois kotoaan. Skandaalihan se oli, vaikka tapahtuikin vain näyttämöllä. Vieläkin saatamme hämmästellä miten nainen voi jättää miehensä ja lapsensa. Dramaturgi Marie Kajava ja ohjaaja Alma Lehmuskallio ovat yhdessä kahden näyttelijän Rosanna Kempin ja Kreeta Salmisen kanssa rakentaneet Ibsenin tekstin pohjalta moni-ilmeisen näytelmän. Molemmat näyttelijät ovat näytelmän Noria. Eivät mitenkään Noran persoonan eri puolia. Noran tarinaan tulee ilmavuutta ja ulottuvuutta kun esittäjiä on kaksi. Näyttelijöiden antaumus esitykseen on hieno. On hienovireistä pohdintaa, hämmennystä, raivoa, irtiottoa, alist

Agapetuksen Syntipukki -näytelmän sankari on se, jota aina syytetään, tapahtui sitten mitä tahansa. Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa Syntipukki on tavaratalo Sammon ratkaisu asiakkaiden valituksiin. Kun palkataan tarpeeksi tohelo henkilö Syntipukiksi, pääsevät muut työntekijät helpommalla. Ikivanha näytelmä. Mitä sillä on tekemistä meidän ajassamme. On paljonkin – ainahan me sysäämme syyn mistä tahansa rikkeestä tai kommelluksesta mielellään jonkun muun aiheuttamaksi. Syntipukki siihen tarvitaan. Mutta tällä kertaa näytelmä ei sujukaan tuttujen kaavojen mukaisesti. Esitystä varten oli Studio Pasilan lavalle kokoontunut kuusi Teatterikorkeakoulun opiskelijaa, kolme naista ja kolme miestä sekä kaksi kokeneempaa näyttelijää Santeri Kinnunen ja Jouko Klemettilä. Näytelmän roolitus ratkaistaan arpomalla. Yksi näyttelijöistä on kuiskaajan roolissa, eivät kaikki muista ihan kaikkia kaikkien näyttelijöiden vuorosanoja ja taitavat kuiskaaja voi omilla päätöksillään hi

                                                   Kun loistavan Kinky Bootsin väki lepää välillä, täyttää Helsingin Kaupunginteatterin ison näyttämön Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Tilaa Pertti Sveholmin Johannes Puntila tarvitseekin – etenkin humalapäissään. Eikä tilan tarve pienene niinäkään hetkinä kun Puntila on selvin päin. Bertolt Brechtin ja Hella Wuolijoen näytelmä on monille tuttu, mutta aina yhtä yllättävä. Kari Heiskasen ohjauksessa Puntila on omahyväinen hölmö. Humalassa kiltti, avokätinen ja kanssaihmisistään pitävä, mutta selvänä sietämätön öykkäri.   Siinä välissä taiteilevat tytär, autonkuljettaja, piiat, muut palkolliset ja koko kylä. Olemmeko me tämä alistuva kansanosa? Siitä meitä muistuttiin oivaltavasti, mutta myös viihdyttävästi. Brechtin ja Wuolijoen Puntilalla on oikea esikuvakin. Hellan aviomiehen sukulaismies, joka teki juuri sitä kaikkea mitä Puntila tekee näytelmässä. Kaupunginteatterin Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti on näyttele