maanantai 4. syyskuuta 2017

Tampereen Työväen Teatterin Viulunsoittaja ja Luulosairas


Nyt jos koska kannattaa lähteä teatterimatkalle Tampereelle. Syksyn teatterikauteni alkoi hienosti. Etukäteen pohdin miksi Tampereen Työväen Teatteri on ottanut ohjelmistoonsa kaksi niin kulunutta näytelmää kuin Viulunsoittaja katolla ja Moliéren Luulosairas.

Kun ensimmäiset Viulunsoittajan sävelet alkoivat kaikua TTT:n isolla näyttämöllä, hätkähdin. Lavalla makasi joukko ihmisiä. Tiesin että he ovat näyttelijöitä ja että kohta he nousevat sieltä, mutta näinhän heille monille olisi oikeassa elämässä käynyt. Heille jotka elivät perinteittensä mukaisesti Anatevkan pienessä kylässä jossain päin suurta Venäjän maata. Musikaalin lopussa, kun kaikkien oli lähdettävä Anatevkasta kaikki kuroutui umpeen.  Juutalaisten kohtalo oli käsin kosketeltavissa.

Toivo uudesta elämästä oli lähtijöiden mielessä, mutta me katsojat tiedämme että kaikkien ei käynyt hyvin. Hetken hiljaisuuden jälkeen meidän oli kuitenkin pakko antaa raikuvat aplodit ja kiitokset esityksestä. ”Näin hyvää musikaalia en ole pitkään aikaan nähnyt”, oli yleisin lause minkä kuulin kun poistuimme teatterista ja sama lause kiiri korviin vielä seuraava päivänäkin Luulosairaan ensi-illassa. Moni oli mukana molemmissa.  

Viulunsoittajassa kuultiin kaikki tutut laulut, Tevje keskusteli jumalansa kanssa, Golde hääräsi ja hoiti kotia, tyttäret varttuivat ja yllättivät vanhempansa käytöksellään. Kyläläiset elivät tietäen ja tuntien kaiken mitä kylässä tapahtui. Muutkin kuin naimakauppojen järjestäjä Jente.

Näytelmän keskiössä olivat koskettavalla tavalla Tevjen ja Golden kolme vanhinta tytärtä ja heidän rakastettunsa. Yksi kerrallaan tytöt valitsivat itse aviomiehensä.

Ola Tuominen on hyvällä tavalla tämän päivän Tevje. Vaikka hän mielessään tuntee että tyttärien pitäisi noudattaa hänen tahtoaan, hän myöntää että tyttäret uudenlaisine ajatuksineen ovat oikeassa. Petra Karjalainen Goldena oli ymmärtäväinen äiti.

Tyttäret Petra Ahola, Maria Lund ja Miila Virtanen valloittivat jokainen katsojat helposti ja kauniisti. Viulunsoittaja (Anna Pukkila) ei tässä esityksessä soittanut katolla vaan tanssi tapahtumien mukaan pitkin näyttämöä viulu kädessä. Ihan täysin en uudenlaista viulusoittajaa pystynyt hyväksymään.

Ohjaaja Miika Muranen kertoi että tämä on hänen viimeinen ohjauksensa Työväen Teatterissa. Ei komeammin ja onnistuneemmin voisi urakkaansa päättää.





Kauton ja Vihron Luulosairas

Ohjaaja Otso Kautto seurusteli ennen Luulosairaan ensi-iltaa iloisena Työväen Teatterilla Eino Salmelaisen näyttämön lämpiössä. Kysäisin onko hän nähnyt Kansallisteatterin Luulosairasta. Kautto kertoi välttyneensä siltä. Onko paha, hän kysyi. Ei vaan lupaavaa, vastasin hänelle.

Hurjimmatkin odotukset täyttyivät kun Luulosairaan tarina eteni. Moliérin armoton irvailu ja halveksunta porvaristoa kohtaan tulee näytelmässä oivallisesti esille. On sanottu että kirjailija osoitti näytelmissään ihmisluonteen tekopyhyyden, hienostelun, sovinismin, pihiyden ja nousukasmaisuuden naurettavuuden. Nämä kaikki piirteet melkein räjähtävät näyttämöltä katsojan silmille taidolla ja tyylillä. Monet ohjaajan aikaansaamat käänteet, ovat yllättäviä ja hirvittävän hauskojakin.

Auvo Vihro on aidolla tavalla Luulosairas. Eihän langanlaiha mies voi olla terve kuin pukki. Hänen toiveensa saada lääkäri perheen sisäpiiriin on hyvin ymmärrettävä. Kaikki olisi yksinkertaista ja helppoa kun lääkäri asuisi samassa taloudessa. Mutta tytär (Heidi Kiviharju) ei ymmärrä isänsä pyrkimyksiä, vaan rohkeasti rakastuu ”väärään mieheen”. Luulosairaan elämää ei oikein helpota nuori vaimokaan (Miia Selin).

Luulosairaan hauskimman ja mieleenpainuvimman roolin tekee Teija Auvinen. Auvisen palvelustyttö Toinette puuttuu kaikkeen. Häneltä eivät keinot ja neuvot lopu. Auvisen muuntautumiskyky on uskomaton. Hän valloittaa näyttämön itselleen pienillä eleillä ja puheilla. Hän on näytelmässä tuulahdus tavallisten ihmisten maailmasta, maalaisjärjestä, mutta silti kaikessa hänen puuhailussaan ja vehkeilyssään on ripaus omankin edun tavoittelua.
Tampereella on teatterisukuja, joiden jäsenet näyttelevät vuodesta toiseen ”omassa teatterissaan” ja valloittavat katsojat. Teija Auvisesta tuli mieleeni Eero Roine. Kun Roine tuli näyttämölle, katsomo kohahti ja odotti malttamattomana miten Roine tänään meitä viihdyttää. Pikkutyttönä kuulin lukemattomia tarinoita siitä miten Eero Roine niin sanotusti puhuu omiaan näyttämöllä ei muuntaa vuorosanojaan. Ei se niin mennyt, mutta tarinaan oli hauska uskoa. Eero Roine on Teija Auvisen miehen ohjaaja Tommi Auvisen äidin näyttelijä Eila Roineen isä. Ei siis verisukulainen, mutta osa Roineen teatterisukua.


Teija Auvinen /(vas.), Heidi Kiviharju, Maija Lang ja Auvo Vihro 


Miia Slin, Auvo Vihro ja Verneri Lilja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti