Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Enkelikello ja luumukiisseli

Vuoden paras päivä kouluikäisenä oli joulupäivä. Silloin sain kaikessa rauhassa lojua sohvalla ja lukea joululahjaksi saamaani kirjaa. Kuusi tuoksui ja tiesin että saatavilla on kaikenlaista hyvää ruokaa ja herkkuja. Mutta samalla odotin että tapaninpäivänä pääsen tädeillemme kylään. Siellä olisi enkelikello ja luumukiisseliä kermavaahdolla.
Aikanaan muutin Helsinkiin Tampereelta ja näin Kalliossa ”astiakaupassa” enkelikellon. Tätini enkelikello oli ollut pikkutytön mielestä hienoimpia joulukoristeita mitä voi olla. Hämmennys oli suuri kun tajusin että enkelikello voi olla myös Kiinassa tehty halpa tekele. Rohkeasti olen ostanut huonoon kuntoon menneen enkelikellon tilalle aina uuden. Tiedän että varakkaampien perheiden tyttärillä on hieno hopeinen esiäideiltä peritty enkelikello. Mutta halpa kapistus ajaa saman asian.
Nyt on muotia karsia tavaroitaan ja järjestää ne uudella tavalla. Ilmiötä nimitetään konmarittamiseksi japanilaisen Marie Kondon mukaan. Jo muutama viikko sitten kerrott…

Rikhard, Taju ja Minna

Hurja Rikhard III
Onneksi on Shakespeare ja hänen hurjat näytelmänsä. Ja onneksi on myös Jussi Nikkilä ja Kristo Salminen. Kansallisteatterin Willensaunassa koetaan unohtumattomia teatterihetkiä kun Rikhard III punoo juoniaan, pettää, tapattaa ja tuhoaa mielensä mukaan. Lukiolaispojat huokailivat poistuessaan salista että oli sikasiistiä Ja niin olikin.
Willensaunan intiimi tila moninkertaisti jännittävällä tavalla kaiken mitä näyttämöllä tapahtui. Shakespearen alkuperäisten esitysten mukaisesti aika montaa naisroolia esitti tällä kertaa mies.  Koko näyttelijäjoukko ylsi toinen toistaan huikeimpiin suorituksiin. Milka Ahlroth, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen ja Juha Varis muuntautuivat hetkessä roolista toiseen. Hyvin luontevasti selviytyivät lapsinäyttelijätkin rooleistaan.
Intensiivinen esitys ei herpaantunut kertaakaan. Ei joutunut katsomossa ajattelemaan, että tämän kohtauksen olisi ihan hyvin voinut jättää pois Kaikki oli kohdallaan. Koko esitystä kannatteli Mila Laineen säve…

Monta erilaista terveyttä

Kauneus on katsojan silmässä. Näin olen oppinut. Sen sijaan terveyttä voidaan mitata monella tavalla. Tärkeintä on se miten me itse koemme terveytemme. Toinen tieto terveytemme tilasta löytyy nykyisin vaikkapa kanta.fi -tiedostosta.
Ystävättäreni kertoi, että heitä oli koolla kahdeksan eläkeiän ylittänyttä naista. Jokainen kertoi vuorollaan kuulumisiaan ja jokainen myös kertoi terveydentilastaan. Ensimmäisellä kierroksella vain yksi heistä vihjasi, että hänellä on vakava sairaus. Illan mittaan selvisi, että kolmelle muullakin on vakava sairaus, mutta he eivät tunteneet itseään sairaiksi vaan terveiksi.
Onneksi ystävä- ja tuttavapiirissäni on monta ikääntynyttä ja vakavankin sairauden läpikäynyttä mieleltään tervettä miestä ja naista. On niitäkin jotka ovat saaneet syöpäänsä sen viimeisen tuomion: mitään ei ole tehtävissä. Mutta eivät hekään vetäydy sairautensa taakse, vaan pyrkivät elämään tavallista elämää mahdollisuuksien mukaan.
Kun kerron, että olin luokkakokouksessa, kysytään use…

Ei enää liian laiha

Koululaukussani on lappu. Terveydenhoitaja on kirjoittanut siihen pituuteni ja painoni. Niiden alapuolella on sana ”alipainoinen”. Lappuun on saatava äidin tai isän nimi. En haluaisi näyttää lappua äidille, koska tiedän että hän pahoittaa siitä mielensä. Ei sille että olen alipainoinen voi mitään.
En painanut kovin paljoa syntyessäni, paino ei noussut vaikka minulle vauva-iässä juotettiin kermaa, eivät auttaneet lääkärit ei mikään. Vaikka olin pitkä ja hontelo ikäisekseni, jaksoin urheilla ja puuhata aktiivisesti kaikkea.
Harmit alkoivat murrosikäisenä. Lauta, salko, kukkakeppi. Ikäiseni pojat erityisesti pitivät siitä, että saivat huudella laihan tytön perään.
Kun aikuisena olin ostamassa talvikenkinä, tokaisi kenkäkaupan myyjä: ”Teillä on liian iso jalka tuohon kapeaan sääreen verrattuna”. Selkävaivoja hoitava fysioterapeutti totesi, että selkäni on liian pitkä. Jonkun hoitohenkilön mielestä kaula oli turhan pitkä. Raskaanakin painoin taulukoiden mukaan liian vähän. Kaikki tämä ennen…

Työväen poluilla

Nyt se on valmis! Pitäjänmäen Työväenyhdistyksen 110- vuotishistoriikki: Ilkka Leskelän kirjoittama kirja Työväen poluilla. Pitäjänmäen Työväenyhdistys 110 vuotta. 
Olen yrittänyt auttaa Ilkkaa parhaani mukaan. Hämmennys oli suuri kun selvisi miten paljon yhdistyksen papereita on vuosien varrella hävinnyt. 
Kirjan tarinat ovat kiehtovia. Toivottavasti ei löydy virheitä. Tulkinnat ovat er asia. Arvostan suuresti yhdistyksen johtokuntaa, joka päätti että kirja maksaa vain 20 euroa. Kustannukset maksetaan yhdistyksen kassasta. 
Juhlat ovat lauantaina ja virallisesti kirja julkaistaan silloin 


Kirjamessut turkulaisittain

Missä voi samana päivänä bongata presidentti Sauli Niinistön, Anneli Auerin, Aira Samulinin, Satu Silvon, Heikki Kinnusen, Jenny Haukian, Sirpa Kähkösen, Antti Eskolan, Kirsti Mannisen, Roman Schatzin, Riikka Pulkkisen, Anna Kortelaisen, Raija Orasen.

Turun kirjamessuilla tietenkin. Oli siellä monta muutakin kirjailijaa. Mutta tässä nyt tärkeimmät tai julkisimmat. Oli siellä samaan aikaan ruokamessutkin. Monenmoista herkkua oli maisteltavana ja kotiin ostettavana.
Kirjoja oli onneksi Turun messukeskuksessa myös runsaasti tarjolla. Kirjamessuilla jaksan aina hämmästellä miten paljon Suomessa oikein julkaistaan uusia kirjoja.
Oli hyvin antoisaa ja viihdyttävääkin kuunnella kun kirjailijat kehuivat omia aikaansaannoksiaan. Nokkela tyttäreni pani merkille, että hyvin monessa kirjassa liikutaan menneissä vuosikymmenissä eli monella tavalla historiallisessa ajassa. Haastattelijat sitten kysyivätkin kirjailijoilta, miten teet taustatyötä ja sitä he jokainen vuorollaan kertoivat tekevänsä…

Hieno Avoimien Ovien Anna-Liisa

Pitäjänmäen Eläkkeensaajien Teatterikerho on jo monen monta kertaa käynyt katsomassa helsinkiläisen Teatteri Avoimien Ovien esityksiä. Tänä syksynä teatterin ohjelmistossa on Minna Canthin Anna-Liisa. Meistä moni on nähnyt näytelmän moneen kertaa. Tuoreessa muistissa monella oli Tampereen Työväen Teatterin musikaali muutaman vuoden takaa.
Avoimien Ovien Anna-Liisa on omanlaisensa, pakahduttava ja hyvin liikunnallinen näytelmä. Musiikki ja taustakuvat olivat olennainen osa näytelmää. Heini Tola oli dramatisoinut ja ohjannut esityksen, jossa Anna-Liisan hätä ja häpeä oli käsin kosketeltavaa.  Pakahtuneet tunteet tuntuivat luissa ja ytimissä. Pakostakin mietti kuka olisi valmis heittämään ensimmäisen kiven syyllisen niskaan.
Anna-Liisan roolissa oli herkkä, mutta samalla kertaa hyvin voimakas Helmi-Leena Nummela. Husson oveluus ja omahyväisyys sopi hienosti Petriikka Pohjanheimolle. Mikkona Kai Bäckström oli salskea ja tunteistaan varma, uskottava rakkaudessaan. Paavo Kerosuon Johanne…

Mihin se aika menee

Moni väittää että eläkeläisillä on aina kiire. Niin onkin kun kaiken tekeminen vaatii vuosi vuodelta vain enemmän ja enemmän aikaa.

Monta sitten yksi unelmistani toteutui. Sain ruokapöydän jonka ympärillä oli kymmenen tuolia. Koska tahansa saatoin kattaa isommallekin joukolle aterian. Nyt pöydän ympärillä on kahdeksan tuolia ja olen jo miettinyt että osaisinko enää ruokkia neljää ruokavierasta enempää.




Kun pakettiauton sisältö oli sunnuntaina tyhjennetty ja viety viidenteen kerrokseen Maaritin ja Jukan Suomen kotiin, tuli muuttoväki meille myöhästyneelle synttärilounaalleni. Ja kaikki meni niin kuin pitikin - siis ainakin minun mielestäni.

Vanhin tyttäreni palaa Suomeen oltuaan yli 20 vuotta eri puolilla "maailmaa". Kaiken lisäksi hänen kotinsa on meidän naapurissamme. Kun vielä heidän ystävänsä muuttavat meidän seinämme taakse parin kuukauden kuluttua, olen varma että uudenlainen sosiaalinen elämä alkaa.

Varani on pidettävä etteivät nuoremmat naiset pääse huomauttelemaan et…

Sara ja Erik ja Sumu

Teatterisyksy sen kuin jatkuu ja syvenee.

Helmeksi esitysten joukossa nousee ehdottomasti Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä esitettävä Pirjo-Riitta Tähden kirjoittama ja Maarit Pyökärin ohjaama Sara ja Erik. Muutamia vuosia sitten näin hienon tv-dokumentin Sara Hildénistä ja Erik Enrothista. Enkä nytkään pettynyt - näin hienon näytelmän.

Näytelmä oli huikea kuvaus kahden voimakastahtoisen ihmisen rakkaudesta. Mutta ennen kaikkea se on kertomus uskomattoman yrittäjähenkisestä naisesta, joka "haistoi" rahan kaikkialla ja joka oletti että rahan avulla hän saa toisen rakkauden kestämään. Sara loi omasta mielestään taiteilija-miehelleen parhaat mahdolliset olosuhteet työn teolle eli maalaamiselle. Aina hän ei ymmärtänyt miksi toinen ei voi tehdä töitä jatkuvasti. Välillä piti aina päästä matkustamaan. Sara lähti toisinaan mukaan, useimmiten ei.

Teija Auvinen ja Ilkka Heiskanen loistivat nimirooleissa. Näytelmän tempo ja siirtymät ajasta ja paikasta toiseen…

Normaalia liikunnallista elämää

On tutkittu ja kerrottu että yli puolitoista miljoonaa suomalaista harrastaa kävelyä. Kauniina syyssunnuntaina olettaisi kaikkien puuhastelevan harrastuksensa parissa. Olen hämmästellyt eritoten Mäjäjoen varrella kulkevilla väylillä, missä ne miehet ja naiset kävelevät. Täällä kun on mitä mainiommat mahdollisuudet kävellä, juosta tai vaikkapa pyöräillä. Mutta väljää on ….
Uudessa Leppävaaran maauimalassa oli sentään kauniina kesäpäivinä aikamoinen tungos. Mutta suurin osa uimalan kävijöistä oli lapsia. Työikäiset, etenkin nuoret naiset kansoittavat kuntosalit ja me eläkeikäiset riennämme harrastuspaikasta toiseen. Vääjäämättömästi taitaa aika monelle käydä niin että ns. parhaassa iässä ei kunnosta tarvitse huolehtia, koska sitä riittää muutenkin.
Eläkkeellä on aika lukea lehtiä, kuunnella radiota ja lukea Facebookia. Joka päivä törmään jossakin mediassa tietoon että mitä paremmin ikäihminen huolehtii kunnostaan, sitä toimintakykyisempänä säilyy. Kirjailija, lääkäri ja ent. kansanedusta…

Casanova ei pettänyt

Shrekin ja Komissario Palmun jälkeen odotukset olivat uuden teatteriviikon koittaessa aika korkealla. Helsingin Kaupunginteatterissa oli ohjelmassa Casanova ja kenraali sekä Ei makseta, ei makseta näytelmien ensi-illat. Ystävättäreni kanssa emme oikein tienneet mitä menimme katsomaan Casanovan ensi-iltaan. Tarjolla oli hämmentävä tarina suomalaisen kenraalin Yrjö Magnus Sprengtportenin (suoraselkäinen Santeri Kinnunen) ja muistelmiaan viimeistelevän, jo elämänsä ehtoossa olevan Casanovan (uskottava Pekka Laiho) ystävyydestä.

Miehet kohtaava kylpylässä Teplitzissä, nykyisen Tsekin alueella. Eletään 1700-luvun loppuvuosia. Sprengtporten on näytelmän alussa sen ajan pakolainen. Tehtävän Ruotsin armeijassa eivät ole ihan sujuneet toiveiden mukaisesti ja Casanova viettää "eläkepäiviään" kylpylän raukeudessa. Takana ovat suuren naissankarin valloitukset.

Näistä naismaailman valloituksista karulla kenraalilla onkin uudelta ystävältään paljon oppimista. Pasi Lampelan tarinahan ei ol…

Komissario Palmu ja Shrek

Mika Waltarin Palmu -kirjat ovat hyviä ja Matti Kassilan Palmu -elokuvat loistavia. Mitä sitten voisi olla Palmu -näytelmä? Nyt me sen tiedämme. Komisario Palmun erehdys kerää innostuneita katsojia Helsingin Kaupunginteatterin Areena-näyttämölle.
Minusta on tarpeetonta pohtia sitä onko Mikko Kivinen yhtään niin hyvä komisario Palmu kuin Joel Rinne, puhumattakaan Leo Jokelan Kokista tai muista elokuvien henkilöistä. Mikko Kivinen on juureva ja luotettavan oloinen komisario, jonka mielelläni ottaisin selvittämään rikosta, jonka kanssa olen joutunut tekemiseen. Antaisin Palmun hoidella vaikeat asiat ja toivoisin että Palmun apulainen Kokki alias Risto Kaskilehti hoitaisi minun kuulustelemisen.
Näytelmän juoni on varmaan useimmille katsojille tuttu. Näyttämöllä tarina eteni luonnikkaasti, hieman liikaa miehet tuppasivat seistä töröttämään näyttämöllä. Areenan näyttämö ei tietenkään tarjoa huikeita mahdollisuuksia hienoihin lavaste-ratkaisuihin, mutta lavastaja Katariina Kirjavainen on onn…

Vanhanaikaista kodinhoitoa

Muuttokuorman mukana Pitäjänmäeltä matkasi Espoon Mäkkylään mankeli – jalat menivät kierrätykseen, kaksi mattotamppia, mattoharja, juuriharjoja, silityslauta ja -rauta. Onneksi mankeli mahtui pieneen kodinhoitotilaan. Vaikka se viekin pöytätilasta paljon tilaa. En voisi elää ilman mankelia.
Moni on sanonut minulle että on elänyt vuosikymmeniä nukkuen mankeloimattomilla lakanoilla. Onneksi minun ei tarvitse ainakaan vielä opetella moista. Pitääköhän minun kirjoittaa tulevaan hoitotahtooni että haluan nukkua vain menkeloitujen lakanoiden päällä.
Olen jo muutaman kerran törmännyt tilanteeseen, jossa sairaalassa ei ole antaa potilaille vilttiä tai peittoa. Milloin ne ovat pesussa, milloin niitä vain ei ole riittävästi. Ja minä tohtisin siinä sitten vielä vaatia mankeloituja lakanoita.

Kun olin alakoulu-ikäinen kävin joskus äidin kanssa mankeloimassa lakanoita Armonkalliolla mankelissa. Matka oli hankala ja paikka lapsen näkökulmasta aika pelottava. Jossain vaiheessa isä teki manklauskapula…

Oikea vanha vai väärä vanha

Vanha nainen ei saa pitää legginsiä eikä farkkuja. Hänellä ei saa olla pitkät hiukset. Hänellä ei saa olla älypuhelinta, tablettia ja tietokonekin mieluummin vain hyörymallia. Vanha nainen ei saa matkustaa Nepaliin eikä Intiaan eikä uida Inarinjärvessä.

Millaisia isovanhempia ja vanhempia suomalaisilla ns. keski-ikäisillä oikein on. Jatkuvasti joudun lukemaan miten nykyiset ikäihmiset ovat niin erilaisia kuin aikaisemmin. He ovat terveempiä, varakkaampia ja koulutetumpia kuin aikaisemmat sukupolvet ja elävät pitempään kuin viime vuosituhannella oli tapana.

Tarinoissa jätetään kertomatta miten hyvin meitä vanhoja on vuosien varrella hoidettu ja hoidetaan edelleen. Meitä on jo lapsesta pitäen hoidettu paremmin kuin mihin oli mahdollisuuksia vaikkapa ennen sotia.

Kun puhutaan vanhoista pitäisi jollain tavalla erottaa oikeasti vanhat ja me jotka olemme pitkään eläneitä, mutta suhteellisen hyväkuntoisia ja toimintakykyisiä. Ei meitä hoideta eikä hoivata. Meidän terveydestämme pidetään onne…

Pokémoneja ja mustikoita

Kotini lähimetsästä on tänä kesänä löytynyt sekä mustikoita että Pokémoneja. Mustikat olen löytänyt aika omatoimisesti. Hyvänä oppaana on ollut monta kertaa mieheni, jolla on hyvä vainu hyvistä mustikkapaikoista.
Pokémoneja löysin tyttären poikani avustamana. Muutaman löysin oppia saatuani ihan yksinäkin. Kun kuljin Leppävaaran raitilla puhelin kädessä, minua vastaan tuli puhelimen ruutua vilkuillen aika monta kulkijaa. Vasta jälkikäteen havahduin. Kukaan heistä ei taida saada eläkettä.
Ihan Hesarin mielipidepalstaa myöten on paheksuttu nuorisoa, joka vain tallailee puhelin kädessä katuja pitkin sen sijaan että menisi metsään poimimaan mustikoita. Kun tyttärenpoikani oli pieni, hän keräsi Pokémon -kortteja. Minä niitä aika usein järjestelin ja investoimme mitä puuttuu. Nyt poika investoi puuttuvia Pokémoneja minun puolestani. 
Vielä en ole saanut kiinni kovin montaa. Olen päässyt tasolla 5 – en edes tiedä miten monta tasoja on. Otuksia hallussani on kymmeniä. Aika monta on aina samaa. R…

Vaikuttamisen aloitus

Olin asunut uudessa kodissamme muutaman viikon, kun havahduin että kotikadullani on tyhjällä tontilla iso mainostaulu. Siinä mainostetaan rakennettavia asuntoja. Syvennyin ison mahtavan taulun tekstiin ja päädyin siihen että mainostettavat asunnot on jo ajat sitten myyty, koska ne ovat valmistuneet reilusti yli vuosi sitten.



Rakennusliike Lemminkäisen nettisivuilta löytyi henkilö jonka käden alla Espoon kerrostalojen rakentaminen on. Kirjoittelin viestiäni vanhan tiedon jakamisesta lauantaina aamupäivällä. Parin tunnin päästä tuli vastaus, jossa luvattiin laittaa pojat asialle.

Kului pari viikkoa ja mainosteksti oli hävinnyt.



Tyhjä mainostaulu jökötti vakaasti paikallaan melkein kolme kuukautta. Ei enää tyhjää maisemaa häiritsevää mainostaulua. Olen aloittanut aktiivisen kansalaisen urani Espoon kaupungissa kesäällä 2016.



Jos asuisin pienellä paikkakunnalla, olisi jo ainakin kaksi puoluetta käynyt pyytämässä minua uutta asukasta kunnallisvaaliehdokkaaksi. Olenhan osoittanut kykyä toim…

Jalkapalloa käyttämättömällä pihalla

Täytyy myöntää että kyllä tanskalaiset ovat erilaisia kuin suomalaisia. Kuinka moni meistä levittäisi lounaansa pikkuruiselle pöydälle ja söisi siinä kaikessa rauhassa vaikka naapurit yrittäisivät mennä kotiinsa pöydän ja tuolien ohi ahtaasta rakosesta, joka olisi jäänyt luhtitalon toisen kerroksen käytävälle.

Ei tuntunut kenenkään liikkuminen häiritsevän tyttäremme naapureita, jotka söivät ja joivat ja muutenkin oloilivat meidän mielestämme ihan selkeällä käytävällä.

Vuosikausia olen miettinyt mihin suomalaiset tarvitsevat rivi- ja omakotitalojensa pihamaita. Niitä kyllä hoidetaan pääsääntöisesti velvollisuudentuntoisesti. Nurmikko ainakin pyritään leikkaamaan niin ettei se rehoita liikaa. Pensasaidatkin leikataan ja kukkia yritetään kasvattaa. Mutta ei siellä pihamaalla pahemmin oleilla.

Jos perheessä on alle 10-vuotiaita lapsia, saattavat he leikkiä pihalla. Jos tulee vieraita, niin silloin kuuluu istua pihalla ja grillata.

Sama käyttämättömyys koskee myös parvekkeita. Keväällä jok…

Hamlet ja kumppanit Tanskanmaalla

Olin juhannuspäivänä Kronborgin linnassa Helsingörissä Tanskassa. Toisella puolella merta siinsi Ruotsin Helsingborg. Kronborgin linnaa nimitetään myös Hamletin linnaksi. William Shakespeare ei tiettävästi koskaan käynyt Tanskassa, mutta hän kuitenkin sijoitti Hamletin asumaan Kronborgin mahtavaan linnaan.

Koska tänä vuonna tulee kuluneeksi 400 vuotta kirjailijan kuolemasta, on Kronborgissakin päätetty juhlsitaa tapahtumaa. Linnaan oli kutsuttu vieraiksi Shakespearen näytelmien henkilöitä. Hamletin näimme kyllä vilaukselta. Sen sijaan saimme kaikessa rauhassa tutkia linnan eri huoneita ja jopa seikkailla kasemaatissa eli kellarissa.





Tanskassa juhannusaatto oli oikeana päivänä. Juhannuskokko poltettiin torstai-iltana. Maarit asuu alueella jossa on kolme ja puoli sataa asuntoa luhtitaloissa. Kokko oli taloyhtiön mailla olevan lammen rannalla. Väki oli kokoontunut pöytien ääreen - osa pöydistä oli viety iltaa varten paikalle - syömään ja grillaamaan. Pari hyvin isänmaalliselta kuullostav…

Arvoton vai arvokas

Näin kesäkuun Tanotorvessa. 
Haluan vanheta arvokkaasti, sanoi ystävämme parikymmentä vuotta sitten. Ihmettelin mistä moinen toivomus oli tullut vähän yli 60-vuotiaan miehen mieleen. Nyt ymmärrän! Mahdollisuudet toiveen toteutumiseen olivat aikanaan melkein mahdolliset.

Olin 1980-luvun puolivälissä hoidettavana Keravan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Olin selkeästi henkilökunnan mielestä mieluinen potilas, koska oli nähtävissä että toivun ja kotiudun aikanaan.
Istuessani illalla tv-huoneessa, parista potilashuoneesta soitettiin kellolla apua, mutta kukaan ei mennyt. Kun hoitaja sitten aikanaan oli käynyt katsomassa mikä on hätänä, kysyin miksi vasta nyt menitte. ”Ainahan ne soittavat turhaan!” Aamiaiselle komennettiin tuntia ennen kuin sitä ehdittiin jakaa meille, jotka pystyimme liikkumaan omatoimisesti. Mitä vanhempi potilas sitä varmemmin hänelle huudettiin. Vaippaongelmia ja muita hoitoharmeja en nähnyt, koska minut oli laitettu yhden hengen huoneeseen.       
Asiallista hoitamista…

Reinikainen ja Vatanen

Heti alkukesällä olen tavannut kaksi vanhaa tuttavaani. Vatasen Tuusulassa ja Reinikaisen Tampereella. 
Reinikaisen tuntee moni muukin kuin minä. Minä en ainakaan voi olla pitämättä hänestä. Kesäteatterissa ei haitannut vaikka Reinikainen oli vähän erinäköinen ja -oloinen kuin aikanaan tv:stä tutuksi tullut poliisimies. 
Tampereen Komediateatterissa Risto Korhonen kantoi hienosti esikuvansa viitan. Oli melkein yhtä hyvä kuin oikea Reinikainen Tenho Sauren aikanaan. Esko Roine ylikomisario Rautakalliona oli yhtä jäyheä ja huvittava kuin telkkarissa. Aikanaan kun Eskon isä Eero Roine astui Tampereen Työväen Teatterin lavalla, alkoi osa yleisöstä nauraa ennen kuin näyttelijä oli suutansa avannut. Minä ihmettlin ilmiötä.  Nyt sain pidätellä nauruani kun Rautakallio asettui asemiinsa. 
Sisareni ja minun fanittama Aimo Räsänen sai ihan rauhassa luoda Hautamäestä omanlaisensa poliisin. Räsäsen Hautamäessä oli sopivalla tavalla jämäkkyyttä, joten edes jollain tavalla saattoi kuvitella että poli…

Vatanen oli oikeilla jäljillä

Kesäteatterikausi on avattu hyvissä merkeissä. Keski-Uudenmaan teatteri täytti jälleen kerran odotukset. Tuusulassa Krapin kesäteatterissa oli tarjolla Arto Paasilinnan romaanista Jäniksen vuosi dramatisoitu tarina. Asialla ovat olleet Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä ja Kirstian Smeds. Monille Jäniksen vuosi on se Risto Jarvan ohjaama elokuva, jonka pääosassa on Antti Litja.
Tällä kertaa Vatasena oli Juha Veijonen. Vatanen on joutunut työelämän pyörteisiin niin kovaa vauhtia ettei ns. enää muista edes omaa nimeään. Siitä pääsee pois vain kun käyttäytyy väärällä tavalla ja jättää kaiken taakseen.
Milko Lehto on oivaltavasti taikonut lavalla kaikkine tykötarpeineen – hieno lavastus ja hulvattoman hauska puvustus on Heini Haarasen käsialaa – hyörivät konsultit ja muut kummajaiset. Meno on railakasta ja yllätyksellistä. Siis kesäteatteria parhaimmillaan. Hieman loppupuolen ”saarnaaminen” pitkästytti, mutta vain vähän.
Ja näyttelijäjoukko -  Seppo Halttunen, Jari Hämäläinen, Johannes Korpi…

Turvana verkossa

Tästä se on alkanut. Vaikka kuvassa on vain äitini ja isäni ja minä vaunuissa, seisovat varmasti äidin tädin Lyyti-tädin (kuten häntä kutsuimme) kotitalon pihalla hänen miehensä Eemeli, äidin kolme sisarta ja vanhimman sisaren mies.
Siinä oli äitini ja isäni turvaverkko. Kaukaisempi turvaverkko oli Varkaudessa, missä asuivat isäni äiti ja hänen silloin vielä lapseton tyttärensä.
Äiti sai apua lastensa hoitamiseen ja asioiden hoitamiseen ja moneen muuhun elämän pulmaan ja iloon tukea tädiltään ja sisariltaan. Äidinäitini kuoli kun oma äitini oli vasta 19-vuotias.
Nyt on väitöskirjan turvin todistettu että lapselle isovanhemmista on läheisin äidinäiti. Olisin väittänyt näin ilman tutkimuksia. Itselleni äidinäidin tilalle tuli äitini sisarista Alli-täti. Hän oli tukeni ja turvani pikkutytöstä asti. Jo viisi-vuotiaana oli tädin kanssa kesällä meidän omalla retkellä ja yhteisen lomaviikon vietimme kymmenen vuotta. Allilla oli pidempi kesäloma kuin hänen sisarellaan Maijalla, joten minä sai…