maanantai 20. kesäkuuta 2016

Arvoton vai arvokas


Näin kesäkuun Tanotorvessa. 

Haluan vanheta arvokkaasti, sanoi ystävämme parikymmentä vuotta sitten. Ihmettelin mistä moinen toivomus oli tullut vähän yli 60-vuotiaan miehen mieleen. Nyt ymmärrän!
Mahdollisuudet toiveen toteutumiseen olivat aikanaan melkein mahdolliset.


Olin 1980-luvun puolivälissä hoidettavana Keravan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Olin selkeästi henkilökunnan mielestä mieluinen potilas, koska oli nähtävissä että toivun ja kotiudun aikanaan.

Istuessani illalla tv-huoneessa, parista potilashuoneesta soitettiin kellolla apua, mutta kukaan ei mennyt. Kun hoitaja sitten aikanaan oli käynyt katsomassa mikä on hätänä, kysyin miksi vasta nyt menitte. ”Ainahan ne soittavat turhaan!” Aamiaiselle komennettiin tuntia ennen kuin sitä ehdittiin jakaa meille, jotka pystyimme liikkumaan omatoimisesti. Mitä vanhempi potilas sitä varmemmin hänelle huudettiin. Vaippaongelmia ja muita hoitoharmeja en nähnyt, koska minut oli laitettu yhden hengen huoneeseen.       

Asiallista hoitamista näin kun isääni ja äitiäni hoidettiin 1990-luvun lopulla Tampereella. Nyt sekin hoitolaitos, jossa isäni oli viimeiset aikansa, on lopetettu. Meidän on määrä vanheta kotonamme ja selviytyä omin neuvoin. Lohdutukseksi kerrotaan, että hoivarobotit ja tietotekniikka ovat tulossa avuksi.

On vaikea ymmärtää miksi kukaan ei tee mitään, vaikka kaikki tietävät, että asiat ovat päälaellaan. Jospa olimme väärässä, kun halusimme että yhteiskunta huolehtii vanhuksista. Jospa onkin nurinkurista vaatia mahdollisimman korkeatasoista lääketieteellistä hoitoa ja lääketieteellisiä operaatioita. Elämme kauan koska meidät tehohoidetaan selviytymään yksin kotona satunnaisen ja pikaisen kotiavun turvin. Ei siinä auta suihkutuolit, kaiteet, nostolaitteet, pissapöntöt, kestovaipat, sairaalasängyt. Eikä aina omaishoitajakaan. 

Mutta minä uhmaan ja yritän omatoimisesti pitää itseäni vireänä. Ja jos ja kun en muuta keksi, ryhdyn viettämään kulttuurikesää. 

Ei tuntuisi kesä kesältä, jollen olisi mukana Pitäjänmäen Eläkkeensaajien kesäretkellä Heinolan kesäteatteriin. Lavalle nousevat tänä kesänä Jaakko Saariluoman luotsaamina Risto Kaskilahti, Pertti Sveholm, Kari Heiskanen, Anna-Maija Tuokko, Sari Puumalainen ja Eero Saarinen. Voi veljet kertoo veljeskolmikosta, joka sotkee tuttava-pariskunnan aikeet lapsen adoptoimisesta. Virkavaltakin tulee apuun.

Nähty on jo Tuusulassa Jäniksen vuosi ja Tampereella Reinikainen. 

Suomenlinnan kesäteatteri on monen muunkin kuin minun kesäinen retkikohde. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 400 vuotta William Shakespearen kuolemasta ja Ryhmäteatteri kunnioittaa sitä Suomenlinnassa Kesäyön unella. Näytelmässä ateenalaiset nuoret eksyvät keijujen ja maahisten asuttamaan taikametsään. Seikkailujen lomassa katsoja huomaa että unennäkö ja kuvitelmat ovat ehkä juuri ne voimat, jotka muokkaavat maailmaa ja ihmiskohtaloita.  Näytelmän ohjaa Esa Leskinen ja eri rooleissa nähdään Minna Suuronen, Robin Svanström, Noora Dabu, Aarni Kivinen ja Sari Mällinen.

Sitten lisäksi muutama taidenäyttely, museokäynti ja konsertti. Puhumattakaan kirjoista ja elokuvista. Kyllä sitä sitten jaksaa syksyä odottaa. Ja yrittää olla arvokas vanhus.    


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti