LM-Mummin maailma

Te olette nyt kaksitoista kuukautta hoitaneet, hoivanneet, huolehtineet, pesseet, lääkinneet, ruokkineet, ulkoiluttaneet, pukeneet ja riisuneet miestäni, etsineet hukkuneita vaatteita, tossuja ja silmälaseja. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen. Teillä jokaisella on vuorollanne monta hoidettavaa ja autettavaa. Auttavia käsiä kysytään päivän mittaan monen asukkaan hyvin erilaisiin tarpeisiin. Te pidätte huolen siitä, että jokainen saa parhaan mahdollisen tarvitsemansa hoidon. Jos suihkuun meneminen tuntuu hankalalta, jos unta riittää väärinä vuorokauden aikoina, jos   ulkoilu ei huvita, alakerran laulu- ja pelituokio tuntuu tarpeettomalta eikä laulukuoron esityskään houkuttele tai tuolijumppa kuullostaa liian vaativalta, te annatte jokaiselle asukkaalle oikeuden valita. Ja hyvin usein tämä vapaus valita on toteutunut mieheni kohdalla. Yöpuvussa voi olla vaikka koko päivän jos siltä tuntuu. Koin melkoisen oivalluksen, kun hyväksyin että kesällä lettuj

Katsojankin sydän on pakahtua kun Tampereen Teatterin Anna Kareninassa kaikki rakastavat väärää henkilöä. On sitten mittapuuna muut ihmiset tai asianosaiset itse. Leo Tolstoi kirjoitti romaani ilmestyi vuosina 1875-1877.   Tampereen esityksen on Tolstoin romaanista dramatisoinut Helen Edmundson ja ohjannut Marika Vapaavuori. Esityksen erikoisuutena ja koko upean esityksen runkona ovat Anna Karenina (Pia Pilz) ja Levin (Lari Halme). Kaksikko toimii tarinan kertojana. Välillä näkökulma on toisen ja välillä toisen. Muutaman tovin kesti ennen kuin ratkaisu tempaisi mukaansa. Vaikka naimisissa olevan Annan rakastuminen Vronskiin on vastoin kaikkia oman aikansa normeja ja soveliaisuussääntöjä, olisi se sitä ehkä vieläkin. Tänä päivänä on vaikea käsittää, miten mahdotonta naisen oli saada avioeroa 1800-luvun Venäjällä, puhumattakaan että aviorikoksen tehnyt olisi saanut lapsen hoidettavakseen. Nuorena romaania lukiessa Levinin pohdinnat tuntuivat vain hidastavan tarinan kulkua

Billy Elliotin suosion salaisuus on Tampereen Työväen Teatterissa roolissaan upeasti onnistuvat Billy ja Michael. Lapset tuovat musikaaliin raikkautta ja toivoa kaivosmiesten lohduttomalta tuntuvan elämän ja lakon sijaan.   Näin esityksen, jossa Billy Elliottina oli Osku Perkiö ja Michaelina Juho Mönkkönen.   Hauska yhteensattuma: olin katsomassa musikaalia Kangasalla asuvien sukulaislasten kanssa ja Kangasalta ovat molemmat pojatkin kotoisiin. Lee Hallin (käsikirjoitus ja laulujen sanat) ja Elton Johnin (sävellys) tekemässä musikaalissa kerrotaan 1980-luvusta, jolloin Englannin kaivostyöläiset olivat kuukausia lakossa ja jolloin kaivokset vähitellen suljettiin eri puolilla maata. Elettiin myös aikaa, jolloin aika harva poika löysi tien balettisalille. Keskeistä musikaalissa on myös isän muuttuminen, henkinen kasvu. Aluksi isä (Jyrki Mänttäri) ei ymmärrä poikansa puuhista yhtään mitään. Isä luulee, että poika tarvitsee rahaa nyrkkeilyharjoituksiin, mutta rahat ovatkin men

Kansallisteatterin Kolme sisarta on komeaa teatteria. Esitys on ehditty moneen kertaan julistaa syksyn 2018 teatteriesitysten helmeksi. Anton Tsehovin näytelmä on saanut upeat puitteet: taitavan ohjaajan, taidokkaat näyttelijät, tasokkaat video-, ääni- ja pukusuunnittelijat, tehokkaan lavastajan. On syntynyt ajaton tulkinta ihmisistä, jotka eivät osaa elää tätä päivää, joille mennyt oli parempaa kuin nykyhetki ja joille tulevaisuus on käden ulottuvilla, mutta johon ei koskaan kuitenkaan ylletä.     Aluksi kaikki on hieman häkellyttävää. Mahtipontiselta vaikuttavat lavasteet. Näyttelijät pieninä pisteinä ison näyttämön uumenissa. He esittäytyvätkin katsojille videokuvien kautta. Joku katsojista jo kuiskii: ei minun pitänyt tulla elokuviin. Ei kestää montaa minuuttia, kun Paavo Westerbergin ja kumppaneitten tulkinta tempaisee mukaansa. Videokamera itse asiassa paljastaan näyttelijästä enemmän kuin normaali esitystilanne näyttämöllä. Näyttelijä ei voi millään tavalla huijata k

Komisario Palmu selvittää rikoksen Helsingin Kaupunginteatterin uudessa Palmu-näytelmässä Kaasua, komisario Palmu! kunniakkaasti. Näytelmän yleisö jakautuu selkeästi kahteen joukkoon: on niitä jotka vertaavat näytelmää kaikilta osin Matti Kassilan loistaviin elokuviin ja sitten on niitä tai meitä, jotka katsomme näytelmää näytelmänä. Mika Waltari kirjoitti ensimmäisen Palmu-dekkarin Kuka murhasi rouva Skrofin, johon Kaasua, komisario Palmu! perustuu, vuonna 1939 ja Komisario Palmun erehdyksen 1940. Tähdet kertovat, komisario Palmu   -dekkari ilmestyi 1962, samana vuonna kuin samanniminen elokuva. Kahtena edellisenä vuonna olivat saaneet ensi-iltansa kaksi ensimmäistä Palmu-elokuvaa. Elokuvista on sanottu: ”Lopputuloksena on kolme nokkelaa, monipolvista tarinaa eloisine, monisyisine henkilöineen ja edelleen herkullisilta kuulostavine repliikkeineen.”     Vertailemista lisää se, että Mika Waltarin perikunnan edustajana Joel Elstelä on dramatisoinnissaan pitäytynyt tiukasti

Dostojevskin vuonna 1880 ilmestyneessä Karamazovin veljeksissä on salaperäistä ajattomuutta. Mikä meitä viehättää isässä, joka ei välitä kahdessa avioliitossa ja mahdollisesti myös yhdessä aviottomassa suhteessa syntyneistä neljästä pojassaan. Pojissa, jotka eivät välitä isästään eivätkä toisistaankaan. Heidän välien selvittelynsä tempaa mukaansa Kansallisteatterin Pienen näyttämön uudessa esityksessä, kuten se aikanaan vangitsi kirjan lukijana ja vuosia sitten nähdyssä Ryhmäteatterin ainakin viisi tuntia kestäneessä esityksessä. Kansallisteatteri mainostaa näytelmää Hannu-Pekka Björkmanilla. Loistava Björkman ei kuitenkaan täysin ole näytelmän kantava voima. Hän on sitä jotka hetki kun hän on näyttämöllä, mutta näytelmän juoni vaatii että hän häviää sieltä. Tilalle jäävät pojat. Dmitri (Heikki Pitkänen) on rakkautensa ja saamattomuutensa kanssa painiskeleva Fjodorin vanhin poika. Ivania (Miro Lopperi) on kuvattu isänsä kaltaiseksi vehkeilijäksi ja elostelijaksi. Lopperin luiker