Siirry pääsisältöön

Mummi, äiti, vaimo vai toimittaja

Kaksikymmentä vuotiaana en halunnut olla täti, nelikymmpisenä hämmensi kun joku huusi kaupassa äitiä ja tajusin että huutaja tarkoittaa minua, viiskymppisenä olin ylpeä kun joku kutsui minua mummiksi. Jos kuulen että joku puhuu vanhasta naisesta, en helposti ymmärrä että sillä tarkoitetaan minua.

Kun kerron nuoremmalle tuttavalle olevani toimittaja, hän jää vääjäämättä tuijottamaan minua ja saattaa hetken kuluttua huomauttaa, että sinähän olet eläkkeellä. Tiedän hyvin että olen eläkkeellä. Siihenhän toimeentulonikin perustuu. Mutta onhan minulla kuitenkin jäljellä jonkinlaisia toimittajan taitoja edelleen, vaikka en niillä elantoani hankikaan. Ei minun taidoillani paljon enää kysyntää olisikaan. Pitäisi osata ihan erilaisia asioita kuin kymmenen vuotta sitten.    

Välillä on pakko myöntää olevansa eläkeläinen. Saattaa saada pari euroa alennusta 40 euron arvoisesta teatterilipusta tai euron alennuksen museon pääsylipusta. Espoossa ja Vantaalla arvostetaan eläkeläisiä antamalla heille kuntokortti, jolla pääsee aika moneen liikuntapaikkaan ilmaisesti. Hauskinta on kun voin viedä uimahallille tai maauimalaan uintiystäväni ilmaiseksi!

Sain kasaan yliopistollisen loppututkintoni vasta varttuneemmalla iällä. Maksoin 50 markkaa filosofian maisterin arvosta. Sain rahalla hienon yliopiston sinetille varustetun diplomin. Huomautin miehelleni että maisten arvoa minulta ei oteta pois, mutta monen naisen kauneus rapistuu vuosien saatossa. Nuoruudessani oli vallalla käsitys että kaunis nainen saa rikkaan miehen helpommin kuin lukutoukka.

Moni iäkkäämpi nainen ei halua että häntä nimitellään mummuksi, vanhaksi tädiksi tai vanhukseksi. Minulle isoäitinä oleminen on suuri ilo, mutta en minäkään mikään mummu halua olla kenelle tahansa. Olen mummi neljälle lapsenlapselleni!

Olen toistakymmentä vuotta pohtinut olenko eläkeläinen, vanhus, iäkäs, ikäihminen, ikääntyvä, ikääntynyt, seniori, eläkkeensaaja. Muutama vuosi vielä täytyy mennä ennen kuin myönnän olevani vanhus, vanha olen jo nyt. Sille en voi mitään! Aikoinaan yli 90-vuotias rouva huomautti minulle ettei hän ole vanhus, hän on pitkään elänyt.

Kuolinilmoituksia lukiessani  pohdin minkä ikäisenä ihminen muuttuu papaksi tai mummuksi, isäksi tai äidiksi, puolisoksi tai vaimoksi. Ammattinimike ei enää seuraa mukana vaikka takana olisi miten hieno ja arvokas ura. Jäljellä on vain se henkilö, joka on tärkeä perhepiirissä. Sukulaiset ja perhepiiri jäävät kaipaamaan sitä henkilöä, joka on elänyt heidän kanssaan eläkevuotensa ei sitä joka teki töitä ja on työllään luonut puitteet sillekin elämälle jota moni jäljelle jäänyt jää nauttimaan.


Martti Kivinen oli äitini isä. Kuolinilmoitus on vuodelta 1928. Eli käytäntö on ollut kauan voimassa. Ilmoituksessa ei mainita mitään siitä että nuoreta iästään huolimatta Martti Kivinen ehti olla teurastaja, asioitsija, kauppiaskin. Ihmettelenkö turhaan?
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Hurmeen Kaaskerin Lundström

Kaaskerin Lundström on oman arvonsa tunteva mies. Hän on merikapteeni, joka juovuspäissään täräytti Raha -Rambergin fregatin karille Gotlannissa. Vahinkoa ei olisi sattunut jos Goltanti olisi ollut hieman lännempänä, pohtii Lundström vuosikymmeniä myöhemmin.
Mies on haaksirikon jälkeen päätynyt pienelle Kaaskerin luodolle. Siellä hänellä on ränstynyt mökki, jonka suojissa hän kouluttaa oman pitäjänsä pojille merenkäyntiä ja ennen muuta aritmetiikkaa. Lundström pitää omaa opetustaan niin korkeatasoisena, ettei hän ymmärrä ollenkaan, miksi rikkaammat talolliset ja laivojen omistajat lähettävät poikansa merioppiin Turkuun. Paljon parempaa opetusta häneltä saa.
Lundström on Volter Kilven luomus – yksi hänen Saaristolaistarinoittensa henkilöistä. Lundström on tullut tutuksi ja tulee tutuksi monille kun Juha Hurme eläytyy Lundströmin nahkoihin. Hurme on esittänyt ja esittää Lundströmiä ympäri Suomea. Minä näin hänen esityksensä Teatteri Jurkassa Helsingissä. Juha Hurme on johtanut vuosina 201…

Avoin kirje Palvelukoti Koivun ja Tähden henkilökunnalle

Te olette nyt kaksitoista kuukautta hoitaneet, hoivanneet, huolehtineet, pesseet, lääkinneet, ruokkineet, ulkoiluttaneet, pukeneet ja riisuneet miestäni, etsineet hukkuneita vaatteita, tossuja ja silmälaseja. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen. Teillä jokaisella on vuorollanne monta hoidettavaa ja autettavaa. Auttavia käsiä kysytään päivän mittaan monen asukkaan hyvin erilaisiin tarpeisiin. Te pidätte huolen siitä, että jokainen saa parhaan mahdollisen tarvitsemansa hoidon.
Jos suihkuun meneminen tuntuu hankalalta, jos unta riittää väärinä vuorokauden aikoina, josulkoilu ei huvita, alakerran laulu- ja pelituokio tuntuu tarpeettomalta eikä laulukuoron esityskään houkuttele tai tuolijumppa kuullostaa liian vaativalta, te annatte jokaiselle asukkaalle oikeuden valita. Ja hyvin usein tämä vapaus valita on toteutunut mieheni kohdalla.
Yöpuvussa voi olla vaikka koko päivän jos siltä tuntuu. Koin melkoisen oivalluksen, kun hyväksyin että kesällä lettujuhliin voi ihan hyv…

Mummugeeni käytössä

Esikoistaan odottava nuori nainen pohti milloin naisen mummugeeni putkahtaa esiin. Tarkkaa ajankohtaa en osaa määritellä. Geenini on ollut käytössä niin pitkään.
Olin lapsena ”huono syömään”. Söin hyvin vähän enkä olisi halunnut syödä kaikkia ruokia. Mutta lautanen oli syötävä tyhjäksi, ennen sitä ei saanut poistua pöydästä. Vietin yhden talvisen sunnuntai-iltapäivän pöydän alla. En halunnut syödä tillilihaa ja koska pöydästä ei saanut poistua ennen kuin lautanen oli tyhjä, päätin siirtyä tuolilta pöydän alle. Tulkitsin että näin ollen en poistunut pöydästä. Vieraitakin tuli, mutta eivät he minua häirinneet.
Päätin odottaessani ensimmäistä lastani, etten pakota häntä syömään mitään. Ei häntä tarvinnutkaan pakottaa, hänelle kelpasi kaikenlainen syötävä. Kuopus oli erilainen. Hänen ruokavalionsa oli hyvin rajallinen: keitettyjä perunoita, appelsiinimehua, kurkkua, mandariinia ja hapankorppuja. Ylä-asteella hänelle kelpasi ruoka kuin ruoka. Joten kyseessä oli ollut vain tilapäinen häi…