sunnuntai 21. syyskuuta 2014

On se kumma miten aina vertaa omaa elämäänsä muitten elämään ja luulee että kaikki muutkin lukevat joka ilta sängyssä ennen nukahtamistaan. Niinhän tekee moni minun ystävättäristäni.

Kun tähän lisätään olettamus että kaikkihan somessa roikkuvat eli lukevat Facebookia ja sieltä sitten huomaavat että olen lukenut taas uuden hyvän kirjan, josta kirjoitan Kirjablogissani. 

Mutta ei tämäkään pidä paikkaansa. Ja vaikkei pidäkään, uhmaan luonnonlakeja ja ihan ohimennen kerron parista mielenkiintoisesta kirjasta, jotka olen lukenut menneellä viikolla. 

Karheutta ja runollisuutta riittää sopivassa muodossa Sirpa Kähkösen Graniittimiehessä (Otava 2014). Nuori, rakastunut aviopari hiihtää 1922 Suomen rajan yli Neuvostoliittoon. Puolue oli antanut luvan tulla ja luvannut järjestää kaiken. Vaikka lukija aavistaa ja tietää, että nuoren parin elämä muodostu niin auvoisaksi mitä he luulevat, on romaanissa paljon ennen lukematonta ja kokematonta. Sirpa Kähkönen on tavoittanut Klaran mielenliikkeet kuulaasti ja herkästi. Vaikeudet ja kurjistuvat olosuhteet ovat ylitsepääsemättömiä, mutta elämänuskoa ei Klaralta kukaan pysty viemään. Graniittimies on se suomalainen, joka luovii tilanteesta toiseen. Hänelle käy aina hyvin ihan kuin Otto Wille Kuusisellekin. Utopia ei voi toteutua koskaan, sen Kähkönen osaa ja uskaltaa todistaa hyvin.     

Jostain syystä olen aina ollut kinnostunut heistä jotka tekivät suuren virheen ja uskoivat unelmaan jota ei ollut olemassa. Vaikka niinhän tässä on minullekin käynyt. Nuorena uskoin että sosialidemokratia muuttaa maailmaa ja ennen kaikkea Suomea. Saimme monta asiaa läpi; lasten päivähoito, kansanterveyslaki, peruskoulu ja monta muuta. Sitähän emme voineet tietää että rahat näihin kaikkiin palveluihin ei riitä. Enkä kyllä sitä aina tahdo minäkään ymmärtää. 

Älkäämme kahdehtiko lotto-voittajia

Toisenlaisesta rahasta ja sen turmiollisuudesta kertoo Anna-Leena Härkönen romaanissaan Kaikki oikein (Otava 2014).  Ihan tavallinen nuoripari - tai oikeastaan kosmetologi Eevi - voittaa loton pääpalkinnon, yli seitsemän miljoonaa euroa. Sillähän saa mitä vaan ja eritoten elämänsä kuntoon ja kukoistukseen. Eevi ja Kari eivät aio olla luusereita, joiden elämän lottovoitto heilauttaa väärille urille.

Härkönen on kuitenkin päättänyt kertoa juuri tarinan sellaisena minä se oikeassa elämässä menisi. Karin juominen ja holtittomuus vai yltyy eikä Eevikään saa itseään tasapainoiseen mielentilaan - ei vaikka ostaisi mitä. Merkillistä miten nopeasti lottovoittaja rupeaa pelkäämään että häntä aletaan käyttää hyväksi ja että kukaan ei enää piittaa hänestä, vaan ainoastaan hänen rahoistaan. 

Härkösen kirja tuntuu ensin heppoisalta viihteeltä, mutta pitää sisällään nykyihmisen ajatusten ja arvomaailman analysosintia sopivassa määrin. Ja lohduttaahan tämä tieto - ei se raha tee onnelliseksi.    


Kansallisen Vanja-eno

Jos aiot mennä yhden kerran syksyllä teatteriin, hanki liput Suomen Kansallisteatterin Vanja-enoon. Kaikki näytelmän nähneet hehkuttavat esitystä eikä suotta. Huikean uljaan lavastuksen varjossa elämäänsä turhautuneet ja pettyneet ihmiset erittelevät tunteitaan tai vain ovat - kuten Kirsta Kosonen Jelenana. He puhuvat toistensa ohi, eivät ymmärrä kuka heitä rakastaa tai ei rakasta. 

Ohjaaja Paavo Westerberg on kääntänyt Anton Tsehovin näytelmän uudelleen ihan tavalliselle tämän päivän kielelle. Sekin lisäsi tarinan koskettavuutta ja uskottavuutta. Metsän- ja luonnonsuojelua koskevat tohtori Astrovin (ihana Eero Aho) ovat käsittämättömän ajankohtaisia. Miksei mikään ole muuttunut yli sadassa vuodessa? 

Ei sekään ole muuttunut että monen elämässä on omaa etuaan aina ajava professori (Heikki Nousiainen), joka ei välitä piiruakaan muiden ihmisten tunteista tai edes heidän vastuistaan ja uurastamisestaan hänen hyväkseen. 

Olen nähnyt Vanja-enon aikaisemmin ja joskus jäänyt miettimään mikä tässä nyt on niin ihmeellistä että näytelmä on pysynyt hengissä aina vaan. Nyt tiedän, kun Paavo Westerberg loihti eteemme maailman jonka luulimme menneen mutta jossa elämämme.     

Pakko kliseisesti sanoa että teatterin lumo oli ensi-illassa käsin kosketeltavissa ilmassa. Loistava esitys sanoi ystävättäreni jo väliajan alkaessa. Niin oli ja on!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti