sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kun flunssa sekoittaa kaiken

Olen nyt melkein mielensäpahoittaja. Minun piti niin tehdä menneellä viikolla vaalityötä Arto Antturille eli käydä jakamassa hänen mainoksiaan kauppojen edessä. Tiistaina kun kävelin kotiin Pitäjänmäen Eläkkeensaajien syksyn ensimmäisestä jäsentapaamisesta, havahduin että minullahan on kurkku kipeä. Koska olin luvannut viedä Kertun uimaan keskiviikkona, menimme ja tauti ei tainnut siitä oikein pitää. Podin torstaina sängyn pohjalla ja oleilin kotihommissa perjantain. Olo ei ole vieläkään kaksinen.

Minua jännittää miten kirkkoherran vaaleissa käy. Arto Antturi on kiertänyt "kansan keskuudessa" kuten tuttu rouva eilen tilannetta lounnehti. Ensimmäisellä ehdokassijalla olevan papin kannattajat ovat ottaneet kovat panokset käyttöön ja mainoksia on jaettu vielä tänäänkin ja panetteluakin on kuulema ilmassa. En osaa sanoa asiasta sen tarkempaa kuin lastenvaunu-asiantuntija-kansanedustajakaan maahanmuuttajien menopeleistä.

Mutta on onneksi mielessä muutakin. Mistähän Sari Helin - joka paikassa kirjoittava ja bloggaava Petri Sarvamaan puoliso - väittää että vanukset ovat kadonneet. Emme me mihinkään ole kadonneet. Eikä vanhuutta pääse pakoon ei yksilötasolla eikä yleiselläkään. Mikään ihmevoimd on poista ryppyjäni ja hiuskan harmautta en edes yritä kätkeä. En vaikka taannoin kuuntelemaan huomautusta harmaista hiuksista kiusaantumiseen asti.

Kun olin taannoin - 11 vuotta sitten - töissä, luulin että Pitäjänmäellä asuu tosi vähän vanhoja ihmisiä eikä pienten lasten perheitäkään juuri ole. En nähnyt rollaattoreita enkä lasten vaunuja kun illalla poikkesin ruokakaupassa parin viimeisen kaupan aukiolotunnin aikana. Eikä niitä näkynyt vaikka olisin kiiruhtanut iltalenkille seitsemän maissa. Mutta alkoipa näkyä vaikka mitä kun jäin eläkkeelle. Hämmästelin että asuuko täällä tosiaan näin paljon muitakin kuin työssä kävviä.

Aiomme lähteä Enskan kanssa illalla Bulevardille Arto Antturin "vaalivalvojaisiin".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti