Siirry pääsisältöön

Lenkkeilen, kudon. käytän oliiviäljyä, kahmin virikkeitä

Ihan vähän aikaa luulin, että elämäni muuttuu täysin. Sain käsiiniJean Carperin kirjoittaman kirjan 100 yksinkertaista tapaa torjua Alzheimerin tauti ja vanhenemiseen liittyvää muistin heikkenemistä (Art House 2014, suom. Marja Luoma).

Jokin aika sitten olin omaksunut jostain tiedon että kun tekee käsitöitä, ei sairastu minkäälaiseen dementoivaan sairauteen. Niinpä kutomistahtini vain kiihtyi. Onneksi olin valinnut pitsineuleen jossa pitää olla koko ajan tarkkana ettei tee virhettä. Jos tulee virhe, puran ja harmittelen ja puran. Viisikymmentä vuotta sitten hämmästelin miksi Alli-täti purki aina käsityöt jos niissä oli pienikin virhe. Pakko ne on purkaa - ei niitä virheitä kestä millään.


Otan sitten selfien kun pusero on valmis. Ei enää puutu kuin molemmista hihoista yläosat. Taas pitäisi dementian olla kauempana.

Kirjan ohjeisiin: mene naimisiin, ole rento ja opitimistinen, nauti liikunnasta, kahmi virikkeitä, tarkistuta silmäsi, pidä yllä laajoja sosiaalisia ympyröitä, juo teetä, syö D-vitamiinia, ole tunnollinen, hemmottele itseäsi suklaalla, tykästy kaneliin (laitan sitä nyt puuroon aamulla), googleta, vältä velttoitua ja sen lisäksi kaikki muut ohjeet.

Hyvällä tiellä olen. Melkein kaikkea teen jo nyt. Isäni ja isoäitini olivat vankasti kirjan kirjoittajan tiellä. Molemmat sairaustuivat dementiaan. Kun aikanaan kysyin sisareltani, joka on asian asiantuntija, miksi dementiaa on niin paljon, hän katsoi minua hämmentyneenä. Koska ihmiset elävät niin vanhaksi, se oli hänen selityksensä. Sitä ei kirjassa neuvota.

Välillä mietin onko mitään järkeä elää yli 90-vuotiaaksi, mutta sitten havahdun ja mietin olisinko valmis luopumaan elämästäni lähiaikoina. Raivoisa vastaus on ei. Totta kai tiedän että jäljellä ei ole monia vuosia. Elämän päättymisestä ei puhuta. Toteamme kun läheisemme sairastuu, johonkihan sitä meistä jokainen kuolee.  

Kuulin tarinan miehestä joka meni hautaustoimistoon ja sopi yksityiskohtaisesti miten hänen hautajaisensa järjestetään. Viikon kuluttua hän tuli uudestaan ja kävi läpi asiat. Kahden viikon kuluttua hän tuli taas ja tarkisti tilanteen. Kolmannella kerralla hautaustoimiston omistaja kysyi miksi asiakas tulee aina uudestaan ja uudestaan. Mies sanoi että tämä on ainoa paikka jossa saan puhua kuolemastani. Vaikka tuttavat ja ystävät tietävät että olen parantumattomasti sairas, he vain puhuvat tulevasta kesästä ja vakuuttavat että kyllä sinä vielä paranet.

Näinhän minäkin teen. Ympärilläni on monia syöpää sairastavia ja heille jokaiselle yrittää vakuuttaa ettei tässä mitään hätää ole. Vaikka olisikin.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Hurmeen Kaaskerin Lundström

Kaaskerin Lundström on oman arvonsa tunteva mies. Hän on merikapteeni, joka juovuspäissään täräytti Raha -Rambergin fregatin karille Gotlannissa. Vahinkoa ei olisi sattunut jos Goltanti olisi ollut hieman lännempänä, pohtii Lundström vuosikymmeniä myöhemmin.
Mies on haaksirikon jälkeen päätynyt pienelle Kaaskerin luodolle. Siellä hänellä on ränstynyt mökki, jonka suojissa hän kouluttaa oman pitäjänsä pojille merenkäyntiä ja ennen muuta aritmetiikkaa. Lundström pitää omaa opetustaan niin korkeatasoisena, ettei hän ymmärrä ollenkaan, miksi rikkaammat talolliset ja laivojen omistajat lähettävät poikansa merioppiin Turkuun. Paljon parempaa opetusta häneltä saa.
Lundström on Volter Kilven luomus – yksi hänen Saaristolaistarinoittensa henkilöistä. Lundström on tullut tutuksi ja tulee tutuksi monille kun Juha Hurme eläytyy Lundströmin nahkoihin. Hurme on esittänyt ja esittää Lundströmiä ympäri Suomea. Minä näin hänen esityksensä Teatteri Jurkassa Helsingissä. Juha Hurme on johtanut vuosina 201…

Avoin kirje Palvelukoti Koivun ja Tähden henkilökunnalle

Te olette nyt kaksitoista kuukautta hoitaneet, hoivanneet, huolehtineet, pesseet, lääkinneet, ruokkineet, ulkoiluttaneet, pukeneet ja riisuneet miestäni, etsineet hukkuneita vaatteita, tossuja ja silmälaseja. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen. Teillä jokaisella on vuorollanne monta hoidettavaa ja autettavaa. Auttavia käsiä kysytään päivän mittaan monen asukkaan hyvin erilaisiin tarpeisiin. Te pidätte huolen siitä, että jokainen saa parhaan mahdollisen tarvitsemansa hoidon.
Jos suihkuun meneminen tuntuu hankalalta, jos unta riittää väärinä vuorokauden aikoina, josulkoilu ei huvita, alakerran laulu- ja pelituokio tuntuu tarpeettomalta eikä laulukuoron esityskään houkuttele tai tuolijumppa kuullostaa liian vaativalta, te annatte jokaiselle asukkaalle oikeuden valita. Ja hyvin usein tämä vapaus valita on toteutunut mieheni kohdalla.
Yöpuvussa voi olla vaikka koko päivän jos siltä tuntuu. Koin melkoisen oivalluksen, kun hyväksyin että kesällä lettujuhliin voi ihan hyv…

Mummugeeni käytössä

Esikoistaan odottava nuori nainen pohti milloin naisen mummugeeni putkahtaa esiin. Tarkkaa ajankohtaa en osaa määritellä. Geenini on ollut käytössä niin pitkään.
Olin lapsena ”huono syömään”. Söin hyvin vähän enkä olisi halunnut syödä kaikkia ruokia. Mutta lautanen oli syötävä tyhjäksi, ennen sitä ei saanut poistua pöydästä. Vietin yhden talvisen sunnuntai-iltapäivän pöydän alla. En halunnut syödä tillilihaa ja koska pöydästä ei saanut poistua ennen kuin lautanen oli tyhjä, päätin siirtyä tuolilta pöydän alle. Tulkitsin että näin ollen en poistunut pöydästä. Vieraitakin tuli, mutta eivät he minua häirinneet.
Päätin odottaessani ensimmäistä lastani, etten pakota häntä syömään mitään. Ei häntä tarvinnutkaan pakottaa, hänelle kelpasi kaikenlainen syötävä. Kuopus oli erilainen. Hänen ruokavalionsa oli hyvin rajallinen: keitettyjä perunoita, appelsiinimehua, kurkkua, mandariinia ja hapankorppuja. Ylä-asteella hänelle kelpasi ruoka kuin ruoka. Joten kyseessä oli ollut vain tilapäinen häi…