Ihanat pihatyöt

Olen ihan vähän lomalla täällä Lyngbyssä. Päätin etukäteen että teen asioita jotka tuntuvat hyviltä. Aamupäivällä selasin ja pikaluin Asko Sahlbergin Herodeksen loppuun. Ihan en 700 sivua kestänyt. Romaani on loistavasti kirjoitettu, välillä en itsekään tiennyt olenko Juudaassa, Roomassa vai Tanskassa.

Ulkona satoi - tein erilaisia tietokonehommia: suunnittelin Eläkkeensaajien Lukupiirin ja Pitäjänmäen Muistipiirin kevään ohjelmia. Vastailin sähköpostiin. Mietin voiko ulos lähteä. Lopulta päätin mennä pihalle. Ovea avatessani en vielä ollut päättänyt ryhdynkö puhdistamaan Pokkisten katuosuutta vai lähdenkö lenkille.

Vaikka satoi hain haravan ja luudan ja aloitin.




Maarit oli  varannut 10 jätesäkkiä, kaksi löytyi varastosta ja
kaikki tulivat täyteen.
Kuusi kottikärryllistä vein tontin takanurkkaan kompostoitumaan. 


Näin hienoksi tuli talon sisäänkäynti.  


Katuosuudesta tuli puhdas.
 Kelpaa naapureiden kävellä lehdettömällä kadulla.  


Olin kylmissäni, kädet ja tossut märkinä kun tulin kolmen tunnin kuluttua sisälle. Nälkäkin oli, koska ruoka-aika oli mennyt ohi ajat sitten. JA OLIN ERITTÄIN TYYTYVÄINEN.

On ylellistä tehdä pihatöitä kun ei ole minkäänlaista kiirettä. Eli tein sitä mitä halusin. Sitten lämmin suihku, spagettilaatikkoa ja salaattia ja kahvia ja teetä. Ryhdyin lukemaan Hannu Mäkelän Pushkinin enkeliä ja ennen kuin huomasinkaan mummi oli unessa. Onneksi Elisa tuli kotiin.

Leivoimme Elisan kanssa kirsikka- ja tiikekakun ja joulutorttuja. Elisa vie tiikerikakun huomenna jouluun. Kaikki onnistui.

Jos toimittaja tulisi kysymään ja pyytäisi antamaan arvosanan päivästä, olisi se 9+.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydelliset häät Krapin kesäteatterissa

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Peukalon virittäminen