keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ihana kevät ja tottelematon pilvi

Kotipiha alkaa olla aika kaunis. Etenkin kun naapurin omenapuut ja sireenipensaat kukkivat parin päivän päästä täydellä teholla. En osaa edes blogia kirjoittaa jollen saa mukaan valokuvia. Jo monta päivää puhelimeni ja tietokoneeni eivät ole seurustelleet keskenään. Valokuvat eivät suostuneet siirtymään automaattisesti tietokoneen uumeniin. Tuntien tuskailun jälkeen se vihdoin ja viimein onnistui. Välillä halveksin itseäni ja samalla hämmästelenkin miten riippuvainen tekniikasta ja teknologiasta minunkin elämäni on.




Ja kun vielä lenkillä voi ihastella kukkivia tuomia ja tuoda kotiin tuomisina kielokimpun, ei voi kuin ihastella.


Meitä aikuisia syytetään usein siitä että annamme peleissä lasten voittaa. Lauantaina pelasimme Kertun kanssa kaksi kimble -peliä niin että molemmilla oli hallittavanaan kahdet nappulat. Kun Kertulla oli kotona kaikki 8 nappulaa, minulla oli vasta 1. Toisessa pelissä sain kaksi kotiin.




Lohdutukseksi sain nauttia keijun kevättanssista. Hieno tanssiesitys oli Karlallakin Helsingin Tanssiopiston parin viikon takaisessa kevätnäytöksessä. Täytyy ihastella miten suurisuuntaista toimintaa Tanssiopistolla on. Näytöksiä oli viisi ja niissä jokaisessa kymmeniä ryhmiä.

Eilen oli Pitäjänmäen Eläkkeensaajien kevätjuhla. Tiedossa on vielä ennen juhannusta pari retkeä ja sitten on kaikenlaisessa toiminnassa kesätauko. Jooga oli eilen viimeisen kerran ja kuntosali huomenna. Kolmen kuukauden tauko liikunnassa on ainakin minulle liian pitkä. Täytyy yrittää kotona jumpata ja yritän mennä katsomaan Kannelmäen Voimistelijoiden ja Leppävaaran Sisun ulkojumppaan pysynkö vielä menossa mukana. Viime kesänä se vielä onnistui. Ei siellä joukossa kovin montaa yli 60-vuotiasta ole. Ja kohtahan minun on pakko myöntää että minun kohdallani puhutaan 70-vuotiaasta, aikaa synttäreihin on vain muutama kuukausi.

Kesäteattereita odottaessa olen innolla lukenut. Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat jatkaa kirjailijan suosittujen Leijapojan ja Tuhat loistavaa aurinko linjaa. Tällä kerralla liikutaan Afganistanin lisäksi myös Kaliforniassa,  Pariisissa ja Kreikassa. Hieman tuntuu että kirjailijan ote on herpaantunut. Henkilöitä ja kohtaloita ja niiden yhtymäkohtia on oikeastaan liikaa. On vaikea uskoa että kaikki olisi oikeasti voinut tapahtua.

Olen myös kahlannut kaksi Katherine Pancolin kirjaa Krokotiilin keltaiset silmät ja Kilpikonnien hidas valssi. Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin odottaa lukemista. Jokaisessa kirjassa on yli 700 sivua. Toisaalta ihan hömppää ja harmitonta kuvausta ranskalaisten elämästä mutta samalla kiehtovaa ja koukuttavaa. Koukkuun olen jäänyt myös Mad Maniin. Hankin halvalla kaikki saatavissa olevat tuotantokaudet ja nyt välillä vain haluaisin katsoa amerikkalaisen mainosmaailman miesten ja naisten elämää. Ihastuttavinta ovat sarjan naisten vaatteet. Ja pakostakin muistuu mieleen miten Enskakin istui ruokapöydässä valkoisessa paidassa kravatt kaulassa. Aterian jälkeen paloi tupakka sisätiloissa. Eikä siinä ollut mitään hämmästelemistä.

Vielä pahemmin olen koukussa Vallan linnakkeeseen. Suosittu tanskalainen sarja on niin hyvä että sanat eivät riitä sitä kuvaamaan. Käsikirjoittaja on osannut tehdä monipolvisen ja yllättävän tarinan politiikan kiemuroista. Tänä iltana joudun valitsemaan katsonko fiktiivistä politiikan tekoa vai faktapohjaista. Eli Borgen tulee tv5:sta ja TV1:ssä puolueiden johtajat keskustelevat hallituksemme aikaansaannoksista. Nauhoitusmahdollisuuksista huolimatta fakta vienee voiton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti