Vanhassa vara parempi

Kaupunginarkisto aarteineen, Tiitin talo ja astioiden pakkaamista, 50-vuotisluokkakokous, kasa vanhoja (1920-luvulta) valokuvia Pitäjänmäeltä, Malminkartanon mäen valloitus, Karlan tanssinäytös ja perunoiden istutus sekä ilo olla mukana Pitäjänmäen työväenyhdistyksen kokouksessa jossa päätettiin että tilataan ja tehdään yhdistyksestä, joka on perustettu 1906 kunnon historia. Siinä viikonlopun antia.

Luokkakokous Tampereella oli onnistunut. Kiitos Tiitin, sisareni vihjeiden ohjelma oli hieno. Ensin olimme vanhalla koulullamme - siellä toimii ihan eri koulu, kuuntelimme ja katselimme kun tamperelaistoimittaja Jari Niemelä kertoi meille kuvien kera Tampereesta vuosina 1955 - 1965. Illan istuimme Finlaysonin Palatsin talvipuutarhassa. Kauniissa salissa nautimme hyvää ruokaa ja toistemme seurasta. Kolme luokkatoveria tuli ensimmäistä kertaa tapaamiseen! Kesti 50 vuotta kun he olivat halukkaita muistelemaan kouluaikaa!!!!


                                    Varmuuden vuoksi olen toiseksi taaimmaisessa rivissä
                                                        musta-valko leningissä.



Näinkin tunnelmallinen nurkkaus vanhasta koulusta löytyi. Merkillisen paljon muistimme paikkoja.
Olimmehan koulussa kahdeksan vuotta.

Ennen kokousta ehdin käydä Tampereen kaupunginarkistossa ja löysin taas lisää mielenkiintoisia tietoja. Osoitekirjat kertovat paljon. Samoin Pirkan hiihdon historia-kirja. Olen myös saanut isämme Pekan Pirkan hiihdon tulokset vuosilta 1956 - 1958.



 Nyt kävin sitten ilmeisesti viimeistä kertaa aamulenkillä Tammerkosken maisemissa ja Hatanpään puistossa. Tuttujakin tuli vastaan.

Tiiti ja Koivumäen Leena reippailemassa ihanassa toukokuisessa aamussa. Viikon päästä Tiiti sitten porhaltaa bussiin Leinolassa ja minä tulevilla aamulenkeillä tutustun Leinolaan, Niihamaan, Vatialaan, Jankaan ja vaikka mihin kaupunginosaan Tampereen ja Kangasalan rajan tuntumassa.


Tiiti muuttaa tänne ja minä jään kaipaamaan Pyhäjärven ja Tammerkosken maisemia.




Toisen kerran tänä keväänä kävelimme Enskan kanssa Malminkartanon mäelle, 90 metrin korkeuteen. Mäen läheisyyteen on nousemassa uusia kerrostaloja, joten etsimme uusia kulkuväyliä ja kapusimme eteläistä rinnettä pitkin ylös.


Pitäjänmäki muistelee sivut täydentyvät taas tänään. Olen edelleen ylpeä projektistani www.helsinki.fi.kansalaismuisti/pitajanmaki. Kävimme viime viikolla muistipiiriläisten kanssa heidän entisessä koulussaan punatiilisessä rakennuksessa Konalantien varrella. Siellä on nykyisin ruotsinkielinen päiväkoti.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydelliset häät Krapin kesäteatterissa

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Peukalon virittäminen