Siirry pääsisältöön

Tavallinen viikko

Ensin maanantaina aamupäivällä joogassa, sitten iltapäivä yleistä orientoitumista kaikenlaiseen ja eritoten tarinaan jota yritän kirjoittaa isäni suvusta. On ihanaa selata digitoituja kirkonkirjoja. Tunnissa ei välttämättä löydä yhtään mitään. Mutta joka kerta kun sukulaisen nimi näkyy vanhoissa asiakirjoissa, tuntuu hämmentävältä. Hän on todella ollut olemassa.

Aika tuskaista ja vaikeaa on kehittää tarinaa kun ei oikeasti tiedä mitä ihmiset ovat tehneet ja miten ylipäätään eläneet. Onko aina talvella ollut kylmä, ruokaa liian vähän ja ympärillä vain pimeyttä. Välillä ahdistaa kun miettii miten isoisäni äiti on 1800-luvun lopulla elättänyt kolme aviotonta poikaansa piian töillä. Ei voi kuin ihailla Anna Loviisaa. Kaksospojat olivat 11-vuotiaina kun heidän äitinsä meni naimisiin ja synnytti vielä tyttären. Tuskinpa työmies Jooseppi Rissasen ilmaantuminen muutti elämää perusteellisesti. En myöskään tiedä yhtään mitään millainen oli isäni lapsuus, mitä hän teki, puhumattakaan mitä hän ajatteli ja mitä toivoi elämältä.

Omista toiveista muistan miten 15 - 16 vuotiaana halusin että saan opiskella yliopistolla, minulla on mielenkiintoinen ja hyväpalkkainen työ, rakastava mies ja lapsia, ihana asunto ja vaikka mitä. Hienointa on että olen saanut kaiken mitä halusin.

Kun on hiihtänyt aurinkoisessa säässä puolitoista tuntia ja saanut muutaman kappaleen tekstiä sukutarinaan ja ihastellut tyttärentyttären Elisan aikaansaannoksia, ei voi muuta kuin todeta että elämä on aika ihanaa.

Eilen olin Kentin kanssa Kansallisteatterissa katsomassa Frankensteinia, hienosti ylös pantua ja hyvin merkillistä tarinaa. Mutta samanlaisia olioitahan me oikeastaan yritämme loihtia maahanmuuttajista ja muistakin vähän oudoista ihmisistä, mitä Frankenstein yritti saada aikaan.

Huomenne menemme Kertun kanssa katsomaan Kansallisteatteriin näytelmää, jonka nimi on Lunta. Minusta on jännittävää mennä Kertun kanssa isoon teatteriin. Karlan kanssa on tiedossa ensimmäinen teatterikeikka vasta huhtikuussa.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avoin kirje Palvelukoti Koivun ja Tähden henkilökunnalle

Te olette nyt kaksitoista kuukautta hoitaneet, hoivanneet, huolehtineet, pesseet, lääkinneet, ruokkineet, ulkoiluttaneet, pukeneet ja riisuneet miestäni, etsineet hukkuneita vaatteita, tossuja ja silmälaseja. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen. Teillä jokaisella on vuorollanne monta hoidettavaa ja autettavaa. Auttavia käsiä kysytään päivän mittaan monen asukkaan hyvin erilaisiin tarpeisiin. Te pidätte huolen siitä, että jokainen saa parhaan mahdollisen tarvitsemansa hoidon.
Jos suihkuun meneminen tuntuu hankalalta, jos unta riittää väärinä vuorokauden aikoina, josulkoilu ei huvita, alakerran laulu- ja pelituokio tuntuu tarpeettomalta eikä laulukuoron esityskään houkuttele tai tuolijumppa kuullostaa liian vaativalta, te annatte jokaiselle asukkaalle oikeuden valita. Ja hyvin usein tämä vapaus valita on toteutunut mieheni kohdalla.
Yöpuvussa voi olla vaikka koko päivän jos siltä tuntuu. Koin melkoisen oivalluksen, kun hyväksyin että kesällä lettujuhliin voi ihan hyv…

Tarvitsemme monen maan kansalaisia

Etiopia, Tunisia, Irak, Viro, Venäjä, Filippiinit, Thaimaa, Ghana, Somalia. Ja jokin muukin maa vielä lisää. Nämä ovat heidän kotimaitaan. He ovat tulleet Suomeen monesta eri syystä. He ovat opiskelleet täällä, saaneet itselleen ammatin. Sillä mitä he ovat olleet kotimaassaan, ei ole enää kovin paljoa merkitystä. He ovat opiskelleet myös suomen kieltä ja saaneet työpaikan. Moni on jo saanut Suomen kansalaisuudenkin.
He ovat töissä Palvelukodissa, missä vierailen läheiseni luona usein. Kun ovea on avaamassa joku heistä, saan ystävällisen vastaanoton, minulta saatetaan kysyä mitä minulle kuuluu ja sitten vaihdetaan yhteiset kuulumiset eli hoitaja kertoo mitä läheiselleni kuuluu. Usein jopa tulee minun kanssani tervehtimään häntä.
Ja näitä ihmisiä, näitä sairaanhoitajia ja lähihoitajia on viikkokausia parjattu ja moitittu. Poliitikot väittävät, että he eivät ole ratkaisu vanhusten hoidon hoitajapulaan. Heidän työnsä laatua on moitittu – vaikka heti kohta selitetään, että kansainvälinen ho…

Me Rosvolat Tikkurilan teatterissa

Kerttu ja Rosvoloiden auto 

Tikkurilan teatterin esitykset syntyvät suotuisten tähtien alla. Vieläkin jaksan kehua talvella näkemääni Adalmiinan helmeä. Nyt voin siirtää kehumiset teatterin kesänäytelmään Me Rosvolaan. Sini Kolun kirjasarjasta Selja Ahava on dramatisoinut ja Carita Välitalo ohjannut vauhdikkaan ja hauskan esityksen.
Näytelmä on tulvillaan esittämisen riemua ja iloa. Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu on toiminut Vantaalla 25 vuotta. Ja Kotiseututalo Påkaksen pihapiirissä on näytelty kesäisin vuodesta 1998. Me Rosvoloissa on mukana monta teatterikoululaista isoissa rooleissa, muutamat monessa eri roolissa.
Rosvolan perhe on melkein kuin minkä tahansa asuntovaunulla kesäisin paikasta toiseen liikkuva perhekunta. Heidän tapansa ovat ihan vähän erilaisia kuin tavallisille perheillä, kuten Vainiston perheellä, jonka isä kuntoilee kaiken aikaa, äiti hienostelee ja lapset ovat vallattomia veijareita. Rosvolat menevät karavaanareitten kesätapaamiseenkin. Aika usein he rosvoi…