Onnellisten saarella Ryhmäteatterissa

                                             Matti Onnismaa, Santtu Karvonen, Katja Kuttner,
                                                  edessä Pihla Penttinen - kuva Mitro Härkönen
   

Ryhmäteatterin Onnellisten saaressa etsitään lauttasaarelaisuuden perimmäistä olemusta. Okko Kamu on kirjoittanut ja Robin Svanström ohjannut purevan ja ajankohtaisen helsinkiläistä elämänmenoa ruotivan napakan näytelmän.

Mikä sen hienompaa kuin olla kolmannessa polvessa lauttasaarelainen natiivi. Santtu Karvosen esittämä mies ei välitä siitä vaikka onkin syntynyt muualla ja asunutkin välillä toisaalla. Tärkeintä että isovanhemmat ja vanhemmat ovat asuneet saarella. Espoolaisten tulo saarella olisi ehdottomasti kiellettävä. Eikä sinne ole asiaa vantaalaisilla, puhumattakaan keravalaisista.

Keravalta muuttaa nainen koiransa kanssa miehen ja hänen viimeisillään raskaana olevan vaimonsa (mainio Pihla Penttinen) naapuriin. Keravalaisessa ei voi olla mitään hyvää. Ja selväähän on koirasta tulee vain häiriötä. Mies on oikeastaan paljon pahempi nipottaja kuin Kaupunginteatterin Mies joka rakasti järjestystä (Taneli Mäkelä) tai Täydellisen lauantain mies (Pekka Strang). Eivät hekään rakastaneet naapureitaan, mutta pakkohan naapureita on sietää. Riippumatta siitä mistä he tulevat.  

Onnellisten saarella ei ole oikeus sietää kuin muita saarelaisia ja heistäkin vain natiiveja. Ryhmäteatterin vauhdikkaassa ja monia rooleja vilisevässä näytelmässä pureudutaan oivaltavalla tavalla aikamme ilmiöön. Näennäisesti olemme valmiita avaamaan rajat ja ovet ulkopuolelta tulijoille, mutta ei enää oikeasti sitten kun heitä olisi tulossa.

Santtu Karvosen energinen näytteleminen on ihailtavaa. Hetkeksikään hän ei rauhoitu, hän tykittää vuorosanojaan hengästyttävää vauhtia, pomppii, hyppii – ei edes loppukiitoksissa vauhti laantunut. Siinä missä muut kävelivät lavalle Santtu tuli ja meni juoksujalkaa. Ihailtavaa energisyyttä.

Syvältä pulppuavaa energiaa oli myös Katja Kuttnerin ja Matti Onnismaan lukuisissa eri rooleissa. Onnismaan esittämän koiran olisi kuka tahansa katsoja ottanut heti mukaansa. Osansa räväkästä menosta saivat mummut, lääkärit, kahvilanpitäjät, Audi-ihmiset ja vaikka ketkä.      

Itselläni on kokemusta asumisesta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Keravallakin. Minun Helsinkini on Pitäjänmäki ja Espoo Mäkkylä. Olen ollut espoolainen vasta kolme vuotta. Aika moni 8-kerroksisen talon asukkaista on huomauttanut että he ovat alkuperäisiä asukkaita. Eli he ovat meidän taloyhtiömme natiiveja ja jollakin merkillisellä tavalla parempia asukkaita kuin me myöhemmin muuttaneet. Natiivi-ongelma tämäkin.