Notre Damen kellonsoittaja hurmaa Tampereella

Tampereen Teatterin Notre Damen kellonsoittaja on huikea esitys. Teatterisali on sisutettu uhkeaksi katedraaliksi. Katsoja on todella tapahtumien keskellä. Musiikki soi milloin herkästi, milloin mahtipontisesti, tanssijat ovat taitavia ja sielukkaita samalla kertaa, tarinalla on sisältöä, näyttelijät ovat enemmän kuin hyviä.

Kun loppukiitoksissa Petrus Kähkönen (liikuttavan ihana Quasimodo) herkistyy melkein kyyneliin, on katsojan pakko myöntää tällaista en koe teatterissa usein.  Seisomaan noussut yleisö on haltioissaan, niin minäkin. Suosionosoituksista ei tahdo tulla loppua.

Notre Damen kellonsoittaja (sävellys Alan Menken, sanoitus Stephen Schwartz, liberetto Peter Parnell) on tuttu tarina, joka perustuu Victor Hugon 1831 ilmestyneeseen romaaniin ja Disney-elokuvan lauluihin. Näytelmän suomennos on Mikko Koivusalon, ohjaus Georg Malviuksen ja musiikin johto Martin Segerstrålen. Lavastussuunnittelun on tehnyt Marjatta Kuivasto. Me katsojat tiedämme että tulipalo on tuhonnut Pariisin Notre Damen ja se ehkä tekee kaikesta näkemästämme vielä liikuttavamman, vaikka näytelmän aikakausi on aivan eri.

Katedraalin seinien sisällä ja sen välittömässä läheisyydessä tapahtuu paljon. Mustalaistytön synnyttämä pieni, vammainen poika päätyy kirkon seinien sisälle kopean Claude Frollon (uhmakas ja uljas Ilkka Hämäläinen) ämäläinenHkasvatiksi. Apotti kasvattaa ja kohtelee Quasimodoa epäinhimillisesti, mutta on omasta mielestään aina oikeassa. Poika ei pääse edes kirkon seinien ulkopuolelle. Ja kun hän pääsee, hänen henkiset ja fyysiset voimavaransa pääsevät oikeuksiin.

Kaiken keskipisteeksi kiertyy vähitellen kaunis, nuori mustalaistyttö Esmeraldo (viehkeä Josefin Silén). Häneen rakastuvat kaikki, myös Katedraaliin kaartiin komennettu kapteeni Phoebus (korkea Lari Halme). Notre Damen kellonsoittaja ei kuitenkaan ole vain pelkkä kaunis rakkaustarina. Siinä on paljon mukana oman aikansa ”luokkataistelua”, monen ranskalaisen elinolosuhteiden kritiikkiä ja kirkon mahtivallan arvostelua.

Kun Hugon romaani oli ilmestynyt, säveltäjä Louise Bertin pyysi lupaa säveltää kirjan pohjalta oopperan. Hugo muutti libretossaan alkuperäistä tarinaa, niin että selkeä päähenkilö oli Esmeralda. Ooppera La Esmeralda sai kuitenkin murskakritiikin. Vuonna 1998 sai ensi-iltansa musikaali  Notre Dame de Paris. Sen laulut soivat radiossa, yleisö lauloi loppukiitosten jälkeen esiintyjien kanssa, tuntui että kaikki osasivat sanat ulkoa paitsi minä kielitaidoton. Esitys oli hurmaava.

Mutta moni meistä Pariisin musikaalin nähnyt on vankkumattomasti sitä mieltä, että Tampereen esitys on koskettavampi ja monipuolisempi.  Notre Damen kellonsoittaja perustuu Disneyn vuonna 1996 valmistuneeseen elokuvaan, jonka pohjalta kolme vuotta myöhemmin nähtiin elokuvaan pohjautuva musikaali Berliinissä.   

       

Tampereen Teatteri on halunnut säväyttää ja onnistuu siinä täydellisesti. Olisiko tässä musikaali, joka voisi jatkaa voittokulkuaan kauemminkin kuin yhden tai kaksi kautta.

                                     Ilkka Hämäläinen (Frollo) ja Petru Kähkönen (Quasimodo)
                                                                      Kuva Tampereen Tetteri Heikki Järvinen