tiistai 22. huhtikuuta 2014

Melkein erämaassa

Kaunis keväinen ilma houkutteli meidät Kikrunkalliolle. Matkaa kalliolle on kotoa alle puoli kilometriä. Korkeimmalla kohdalla ollaan lähelle rakennettujen uusien 8-kerroksisten kerrostalojen kuudennen kerroksen korkeutta. On helppo uskoa että asumme Pitäjänmäellä.  





Koska Kikrunkallio on korkea paikka, on siitä ollut hyötyä sota-aikana. Pitkin metsää kulkee 1914 tehtyjä vallihautoja, tykkiteitä ja onpa metsässä ammusvarastonkin ovi. Sinne en ole vielä uskaltautunut. Kalliolla ollut kolmiomittaustorni on purettu. Valonheitinpatterista on muistona kuoppa ja irtokiviä. 






Pitäjänmän Muistipiirissä lapsena täällä asuneet kertovat muistalaisleiristä, joka oli Mäkkylän metsässä. Yllättäen löysin muistolaatan. Espoon sosiaaliviranomaisilla olikin aikanaan suuri työ löytää kaikille kelvollinen asuinpaikka. Eihän ,metsässä enää 1950-luvulla kuulunut kenenkään asua.  
Välttämättä ei tarvitse lähteä vaeltamaan kauaksi kotoa, kun löytää mahtavia paikkoja. Ylimmältä kalliolta näkee meren. Olenpa nähnyt pari kesää sitten Ruotsin-laivankin lipuvan satamaa kohti. Onneksi kallio saa olla rauhassa vallihautojen takia. Niitä on lähistöllä Pajamäen Patterimäellä ja Kokkokalliolla. Molemmissa paikoissa ne on siivottu ja kunnostettu. Kikrunkalliolla kaikki on luonnontilassa.

Mukalakivillä päällystetyt tykkitietkin ovat kestäneet aikaa merkillisen hyvin. Voin kuulla kun puupyörät, jotka on vahvistettu raudoilla kolisevat kiviä vasten. Rattailla ei ollut varmaankaan hauska istua. Mutta kun paremmasta ei tiedetty.    


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti