lauantai 2. marraskuuta 2013

Osaanko nauraa itselleni

Kaksi päivää olen pohtinut sitä osaanko ja kykenenk nauramaan itselleni. Helsingin Kaupunginteatterissa Vielä ehtii näytelmässä oli pakko heittää tämä kysymys itselleen. Nuorta yleisöä huvitti ja nauratti tavattomasti vanhojen ihmisten törmäily ja kohelointi. Ja itse asiassa se oli juuri sellaista mitä meidän vanhojen ihmisten touhuilu on. Tosin ylettömästi ylinäyteltyä.

En ymmärtänyt miksi miehenkipeä Riitta Havukainen istui jalat harallaan ja kiemurteli kävellessään. Miksi Leena Uotila dementoituvana tähtitoimittajana kohelsi koko ajan ja puhui näytelmän roolihenkilön mukaan niin että tahtoessaan kaikelle sille mitä hän sanoi saattoi nauraa. Miehensä mielivallan elävä Ulla Tapanainen oli merkillisen takakireä koko ajan. Parhaiten leskimies-roolinsa veti Vesa Vierikko.

Puoliajan jälkeen vanhat alkoivat sitten näyttää mihin kaikkeen he korkeasta iästä huolimatta kykenevät: ottamaan avioeron, tulemaan kaapista ulos, muuttamaan yhden koti kommuuniksi, polttamaan pilveä jne. Ihan niin kuiin 65+ ei enää tekisi yhtään mitään repäisevää. Teemme ja ihan ilman kiemurteluja ja hössötyksiä.

Vielä yhtii näytelmästä on veikattu uutta Kvartettia. Minusta ei ainakaan vielä ole tullut Kvartetinkaan vankkumatonta ihailijaa. Olenko muuttumassa tosikoksi! Minua harmittaa ja välillä jopa raivostuttaa kun vanhat ihmiset kiedotaan kummalliseen kaapuun - kaikki te olette samanlaisia muottiin. Ei kukaan tee näytelmää siitä miten 30-kymppiset it-nörtit törmäilevät ja muuttavat elämänsä suunnan yhtäkkiä. Heille se on muka tavallista, mutta meille ei.

Huomenna repäisen niin kuin 70-vuotiaan vaimon kuuluukin ja lähden mieheni kanssa muutamaksi päiväksi kylpylään Viroon. Menemme varmuuden vuoksi Viimsiin kun olemme olleet siellä aikaisemminkin. Katsotaan millaiseen repäisyyn kykenen kylpylämatkalla!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti