Lähdin Tanskaan, päädyin Ruotsiin

Olimme Enskan kanssa Lyngbyssä, Kööpenhaminan liepeillä Elisan ja Maaritin. Oli lauantai eli suomalaisittain juhannuspäivä. Mietimme mitä tehdä. Kerroin että haluaisin mennä siltaa pitkin Ruotsiin. Vihjaisin myös että Ystad taitaa olla aika lähellä. Olin saanut illalla luettua viimeksi käännetyn Wallander-romaanin. Pienen tarinan, minkä Mankell oli kirjoittanut kirjaksi, kun oli pyydetty kirjaa, jota Hollannissa voitaisiin jakaa kylkiäisenä ilmaiseksi asiakkaille.



Nopeasti eväät kasaan ja porukka autoon ja nokka kohti Ruotsia.













Välillä ajettiin neljä kilometriä tunnelissa. Elisa söi veden alla ja Maarit joi.


Malmö on Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki - asukkaita saman verran kuin Tampereelle. On vain ollut kaupunkina paljon pitempään kuin  Tampere. Oli hauska kuunnella ja vähän puhuakin ruotsia. Lounaskin syötiin Malmössä.














Onneksi kauppa oli kiinni, muuten olisimme ostaneet ison kasan kahvikapsuleita kotiin.

Henning Mankell on ollut lempikirjailijoitani hyvin kauan. Olen kadehtinut Maarittia joka on kerran innoissaan soittanut minulle kertonut olevansa Ystadissa, missä Mankellin Wallender-dekkareitten päähenkilö tekee töitä ja asuu Mariagatanilla.

                                                       Tämä on Wallenderin lempikahvila.
                             Harmi että kahvila oli kiinni. Siellä olisi voinut syödä Wallender-leivoksen.



                                           
Minä ja Mariagatan 10:n talo. Näimme sairaalan missä Wallenderin diabetestä hoidetaan, hotellin missä muualta tulleet rikostutkijat asuvat. Ystad on satamakaupunki, jossa on hyvin vanhoja rakennuksia ja kapeita kujia ja kaupungin laitamilla korkeita kerrostaloja. Ymmärrän että Kurt Wallender haluaa eläkeläisenä päästä asumaan maaseutumaisemmin ja hankkia koiran







                                               Wallander on tämän kirjakaupan vakiasiakas.
              



Elisa puhui jo perjantai-iltana että hän haluaisi nähdä juhannussalon. Selitimme että niitä on vain Ruotsissa. Kun olimme jo ajamassa takaisin Tanskaan, päätimme löytää juhannussalon. Googlaamalla se löytyi Svaneholmin linnan puistosta. Vähän olivat kukat rapistuneet, mutta ihan täytti mielikuvani siitä millainen juhannussalko on. Tänä iltana on tiedossa Tanskan pääministerin juhannusjuhlat. Pääministerin kesäasunto on Lyngbyn lähellä ja hän kutsuu kaikki juhliinsa. Oletan ilman muuta että Vallan linnakkeen Birgitte on nyt edennyt pääministeriksi.
 



Eli minä pääsin Wallenderin jalanjäjille, Elisa näki juhannussalon, Enska sai istua Maaritin hienossa autossa ja Maarit ilahduttaa meitä toiveiden täyttämisessä. Tanskalaiset wiinerit löytyivät jo menomatkalla huoltoasemalta, missä auto tankattiin ja aurinkokin paistoi puolen päivän jälkeen.
Me muuten tanssimme juhannusalon ympärillä ja lauloimmekin!!!!!






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydelliset häät Krapin kesäteatterissa

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Peukalon virittäminen