torstai 7. toukokuuta 2015

Sukupolvien välinen kuilu

Olen toistaiseksi parempi kutomaan neuleita kuin kukaan sukulaisistani. Minua vanhempia ei enää ole, mutta ei noista nuoremmistakaan ole kehkeytynyt yhtäkään neulojaa. Ei liioin sisareni taidoille - virkkaamiselle - ole löytynyt jatkajaa. Minusta tilanteessa vallitsee sukupolvien välinen kuilu.

Toisenlaiseen kuiluun törmäsin maanantaina. Olin haastattelemassa kirjailija Sirpa Kähköstä Eläkkeensaaja -lehteen. Menin ajoissa Ruotsalaisen teatterin kahvioon. Ostin kahvin ja pullan ja ryhdyin virittämään tietokonettani kuntoon. Mutta se ei ottanut vastaan minkäälaista sanasanaa. Sammui välillä itsestään tai minun käskystäni. Hädissäni soitin Matiakselle Vekaranjärvelle - onneksi hän on varusmiestoimikunnan puheenjohtaja ja sisätiloissa. Hän ei keksinyt mitä olisi tehtävissä.

Siinä sitten yritin kirjoittaa käsin kaiken mitä kirjailija kertoi. Hän harkitsee sanottavansa hyvin tarkkaan, mutta kaikkea en millään pystynyt kirjoittamaan muistiin. Aamuyöllä ryhdyin pohdin onko puhelimessani sanelukone. Ja onhan siinä.

Vielä illalla sen jälkeen kun olin kotiutunut teatterista, puhuin Matiaksen kanssa. Oireiden perusteella hän kertoi että tietokoneeni on korruptoitunut. Ei kuulema ollut millään tavalla minun vikani. Ohjasin nuoren miehen neuvoja ja sain tiedon että koneen alasajo kestää kolme tuntia. Matias neuvoi että älä tee mitään aamullakaan ilman hänen neuvojaan.

Aamulla lähetin aina kuvan siitä mitä tietokoneen ruutu kertoi ja tein vain sen mitä poika neuvoi. Kone nousi eloon.

Hämmentävää miten Matias osaa neuvoa minua kymmenien kilometrien päästä näkemättä konetta. Mitään ei koneen uumenista kadonnut.

Kunnioitus nuoren miehen kykyjä kohtaan nousi taas roimasti. Minä osaan siivota ja pitää paikat järjestyksessä - näissä taidoissa on nuorukaisella oppimista - mutta nämä taidot voi kuka tahansa oppi, mutta mummin tempuilevaa tietokonetta ei pelasta kuka tahansa. Oli sitten kaukana tai lähellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti