perjantai 13. helmikuuta 2015

Kulkemisen tolkuton raskaus


Välillä oli ilmassa merkkejä liikenteen vähenemisestä. Aamulla eivät autot ajaneet katkeamattomana virtana Konalantietä pitkin Turuntielle ja siitä Espooseen. Nyt virta on taas niin paha että muutamissa kohdissa ei pääse aamulla ruuhka-aikaan edes kadun yli. Vihdintiellä jonotetaan oikein kunnolla ja kehä I idästä länteen on tukossa. Bensan hinta on halpaa ja omalla autolla ajetaan ihan entiseen malliin.

Jännityksellä seuraan miten uusi länsi-metro vaikuttaa espoolaisten liikkumiseen. Meidän nurkillamme metro ei varmaan vaikuta juuri mitään. Pohdin toisinaan miten tulisimme toimeen ilman kännyköitä, monia tv-kanavia, liukuesteitä, sauvakävelysauvoja tai vesijumppa-tunteja. Mutta miten tulisimme toimeen ilman bussilinjaa 550?.

Kyseisellä bussilla matkaisin Herttoniemen sairaalaankin hoidattamaan lapsena telomaani peukaloa käsikirurgiselle osastolle. Taas täytyy kehua miten hienosti kaikki erikoissairaanhoidossa toimi. Otti tietysti aikansa ennen kuin vaivani oli siinä mallissa että päädyin erikoislääkärin käsittelyyn. Kehuja satelee myös tuttavalta joka toipuu aivoverenvuodosta kohtalaisen pitkän sairaalakeikan jälkeen.

Harmittaa kun aina vain valitetaan ja moititaan julkista terveydenhoitoa. En usko että hoitotoimenpiteillä olisi jokin ikäraja. Milloin kerrotaan että yli 70-vuotiaita ei hoideta tai että yli 80-vuotiaita ei enää leikata. Ei hoideta eikä leikata jos lääkärit katsovat että toimenpiteet eivät edistä vanhuksen toimintakykyä tai ovat liian vaarallisia.

Melko pienillä kustannuksilla Helsingissä aiotaan lisätä ikäihmisten toimintakykyä. Suunnitelmissa on että päiväsaikaan vanhukset voisivat matkustaa puolella hinnalla busseissa, metrolla ja lähijunissa. Kunhan halpa liikkuminen ei vain houkuttele  hyppäämään bussin kyytiin parin pysäkinvälin matkalle, jonka tähän asti on tottunut kävelemään.

Vaikka liikennevirrat pääkaupunkiseudulla ovat jatkuvasti kasvaneet, olemme kaukana suurkaupunkien ruuhkista. Mutta vähempikin autoilu riittäisi. Leikillisesti olen miettinyt voisiko joku taho suorittaa jonain viikonloppuna laskelman, jolla selvitettäisiin miten paljon väkeä on liikkeellä pelkästään urheilun takia: kilpailijoina, katsojina, harrastajina, lasten kuskaajina. Luku olisi varmasti melkoinen.

Edesmennyt professori Terttu Arajärvi esitti taannoin haastatellessani häntä että etenkin Helsingissä lapsille pitäisi hankkia vain sellaisia harrastuksia minne he voivat itse mennä julkisille kulkuvälineillä. Hänen mielestään vain jääkiekkoa pelaavat tarvitsevat kuljetusapua koska heillä on niin painavat välineet.  


Miksi hyväksymme sumeilematta lapsille harrastuksia jotka ovat kaukana kotona. Kun hämmästelen miksi isovanhemmat viikosta toiseen kuljettavat lastenlapsiaan ympäri kaupunkia harrastuksesta toiseen, on selitys, kun lapsi niin haluaa sitä ja sitä. Kotinurkille ei saada koskaan tanssitunteja eikä satujoogaa kun olemme valmiita menemään niiden perässä pitkienkin matkojen taakse. 

Tiedän että tiloista on huutava pula. Minneköhän on hautautunut selvitys jonka avulla oli tarkoitus saada koulun käyttö joustavammaksi. Päinvastoin viime syksynä yritimme järjestää Pitäjänmäen Muistipiirin 10-vuotisjuhlat Pitäjänmäen yläasteen koululla. Juhlia ei saa pitää koululla viikonloppuna!!!

Vaikka näitä harmituksen aiheita on ilmassa - tämä edellä oleva teksti on julkaistu Tanotorven helmikuisessa numerossa, toivotan kaikille oikein hyvää ystävämpäivää. 
Sain näin ihanan kortin ihanan runon kera ystävältäni Tepalta, olemme tunteneet toisemme 60 vuotta. Ja ystävyytemme on kestänyt vuosikymmenet. Tepa asuu Ikaalisissa.  




1 kommentti: