Kadonneitten paperien metsästys
Pidin koulussa historiasta. Historian opetuksemme käsitteli asioita jotka olivat tapahtuneet tosi tosi kauan sitten. Katselin vanhoja muistiinpanoja ja ne päättyivät toisen maailmansodan alkamiseen. Ei ksäitelty sellaisia ikäviä asioita kuin keskitysleirit, Leningradin piiritys, Normandian. Isälläni oli usein tapahana todeta että etköhän ole ehtinyt saada asioista selvää sitten myöhemminkin.
Loukkasin 7-vuotiaana sormeni ja jouduin odottamaan kouluun pääsyä 8-vuotiaaksi. Opin lukemaan vasta koulussa. Etkö ole ehtinyt siitä huolimatta lukea tarpeeksi, ihmetteli isä monta kertaa. Totta - olen ehtinyt lukea tarpeeksi vaikka yhden vuoden lukemiset jäivätkin väliin.
Emme arvaa kuinka tärkeätä kaikenlaiset paperit, valokuvat, muistiinpanot, liput ja laput ovat kun yrittää muutamankin vuoden päästä selvittää mitä oikein aikanaan tapahtui. Olen yrittänyt saada kasaan tarinoita kaikesta mitä Pitäjänmäen Eläkkeensaajissa on vuosien varrella tapahtunut. Siihen asti eli vuoteen 2005 kun minusta tuli puheenjohtaja, oli helppo kirjoittaa. Näistä uudemmista asioista on paljon hankalampi saada kasaan järkevää kokonaisuutta.
Merkillisen ison työn takana on pienenkin asian selvittäminen. Minä vuonna askartelukerho aloitti entä koska aloittimme joogan, milloin tehtiin Mäntsälään, kuinka montako jäsentä oli mukana kylpylämatkalla Pärnussa minäkin vuonna jne. Valokuvistakin pitäisi tunnistaa väki.
Paljon on tietoa kertynyt ja paljon on vielä saatava kasaan. Yhdistyksen tiedottaja Reijo Suomela on hienosti rakentanut yhdistyksen sivuille historia-kokonaisuuksia www.pitajanmaki.elakkeensaajat.fi
Vielä suurempi papereittan metsästys on alkanut kun yritämme saada kasaan Pitäjänmäen työväenyhdistyksen arkistoa. Moni on sanonut että paperit ovat Työväen Arkistossa, mutta kun eivät ole. Pöytäkirjoja on toistaiseksi "kadoksissa" vaikka kuinka paljon.
Pidän siitä kun yritän metsästää jotain pientä tietoa ja etenkin kun onnistun siinä. Hauskaa oli eilen katsoa kun elokuussa 1989 juoksin Helsingin marathonilla Urheilukadun ja stadionin portille menevän kadun kulmassa. Ystävämme Auto on kuvannut juoksua ja eilen siirsimme Elisan kanssa vhs:llä olevia juttua dvd:lle. Emme tiedäkä kuinka monta vuotta tämä uudempi formaattikaan on voimassa, mutta vhs-katseluaika on joka tapauksessa näillä näkymin rajallista..Varmuuden vuoksi laitoimme "elokuvat" ulkoiselle muistilevylle.
Olen ollut 11 vuotta eläkkeellä. En ole kertaakaan katsonut yhtäkään kotona olevaa tv-ohjelmaa, joita olen tehnyt ja joita on autotallissa laatikossa. Päädyin siihen että en siirrä niitä dvd:lle. Ei niistä oikeasti ole kiinnostunut kukaan. Pakko on vähitellen ymmärtää että ympärilläni on paljon tavaroita, joista ei välitä kukaan muu kuin minä.
Valokuvakansiot, leikekirjat, skräppäyskansiot, koulun toimintakertomukset, vanhat silmälasit, kirjeet, kortit, tulitikkulaatikkojen etiketit, vanhat rahat ja postimerkit. Ei niistä voi luopua. Tai voi sitten kun on pakko. Usein katselen kirjojanikin sillä silmällä. Tarvitsenko vai ei. Ja aika usein vastaus on. En tarvitse.
Loukkasin 7-vuotiaana sormeni ja jouduin odottamaan kouluun pääsyä 8-vuotiaaksi. Opin lukemaan vasta koulussa. Etkö ole ehtinyt siitä huolimatta lukea tarpeeksi, ihmetteli isä monta kertaa. Totta - olen ehtinyt lukea tarpeeksi vaikka yhden vuoden lukemiset jäivätkin väliin.
Emme arvaa kuinka tärkeätä kaikenlaiset paperit, valokuvat, muistiinpanot, liput ja laput ovat kun yrittää muutamankin vuoden päästä selvittää mitä oikein aikanaan tapahtui. Olen yrittänyt saada kasaan tarinoita kaikesta mitä Pitäjänmäen Eläkkeensaajissa on vuosien varrella tapahtunut. Siihen asti eli vuoteen 2005 kun minusta tuli puheenjohtaja, oli helppo kirjoittaa. Näistä uudemmista asioista on paljon hankalampi saada kasaan järkevää kokonaisuutta.
Merkillisen ison työn takana on pienenkin asian selvittäminen. Minä vuonna askartelukerho aloitti entä koska aloittimme joogan, milloin tehtiin Mäntsälään, kuinka montako jäsentä oli mukana kylpylämatkalla Pärnussa minäkin vuonna jne. Valokuvistakin pitäisi tunnistaa väki.
Paljon on tietoa kertynyt ja paljon on vielä saatava kasaan. Yhdistyksen tiedottaja Reijo Suomela on hienosti rakentanut yhdistyksen sivuille historia-kokonaisuuksia www.pitajanmaki.elakkeensaajat.fi
Vielä suurempi papereittan metsästys on alkanut kun yritämme saada kasaan Pitäjänmäen työväenyhdistyksen arkistoa. Moni on sanonut että paperit ovat Työväen Arkistossa, mutta kun eivät ole. Pöytäkirjoja on toistaiseksi "kadoksissa" vaikka kuinka paljon.
Pidän siitä kun yritän metsästää jotain pientä tietoa ja etenkin kun onnistun siinä. Hauskaa oli eilen katsoa kun elokuussa 1989 juoksin Helsingin marathonilla Urheilukadun ja stadionin portille menevän kadun kulmassa. Ystävämme Auto on kuvannut juoksua ja eilen siirsimme Elisan kanssa vhs:llä olevia juttua dvd:lle. Emme tiedäkä kuinka monta vuotta tämä uudempi formaattikaan on voimassa, mutta vhs-katseluaika on joka tapauksessa näillä näkymin rajallista..Varmuuden vuoksi laitoimme "elokuvat" ulkoiselle muistilevylle.
Olen ollut 11 vuotta eläkkeellä. En ole kertaakaan katsonut yhtäkään kotona olevaa tv-ohjelmaa, joita olen tehnyt ja joita on autotallissa laatikossa. Päädyin siihen että en siirrä niitä dvd:lle. Ei niistä oikeasti ole kiinnostunut kukaan. Pakko on vähitellen ymmärtää että ympärilläni on paljon tavaroita, joista ei välitä kukaan muu kuin minä.
Valokuvakansiot, leikekirjat, skräppäyskansiot, koulun toimintakertomukset, vanhat silmälasit, kirjeet, kortit, tulitikkulaatikkojen etiketit, vanhat rahat ja postimerkit. Ei niistä voi luopua. Tai voi sitten kun on pakko. Usein katselen kirjojanikin sillä silmällä. Tarvitsenko vai ei. Ja aika usein vastaus on. En tarvitse.
Kommentit
Lähetä kommentti