sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Talvikengät autotallissa

Minä jo vakaasti uskoin että talvi on takanapäin. Paketoin eilen sukset, autooni vaihdettiin talvirenkaat, imuroin auton ja pesin matot, vein matalakantaiset talvikengät ja iki-ihanat ice-bugit kesäsäilöön. Kohta pitäisi lähteä jooga-tunnille. Millähän sisällä olevilla kengillä pysyisi pystyssä?

Saa nähdä millä ajoneuvolla selviydyn loppuviikosta Tampereelle. Tampere on monella tapaa ollut mielessäni kun olen vihdoin ja viimein saanut aloitettua isäni elämäntarinan kirjoittamisen uudelleen. Olen myös valmistellut Tampereen Yhteislyseon kevään 1963 ylioppilaiden 50-vuotisluokkakokousta.


Tällaiselta koulurakennuksemme näytti 1910-luvulla. Talohan rakennettiin 1890 Tampereen Reaaalilyseolle ja 1935 taloon muutti Tampereen Yhteislyseo kun Rellu sai uuden koulurakennuksen Pyynikin torin kupeesta.

Löysin kouluni toimintakertomukset kaikilta niiltä vuosilta kun olen ollut siellä oppilaani. Hämmästyin kun kirjasten etusivulla oli tarinaa koulun historiasta. Ei sellainen ole minua koskaan aikaisemmin kiinnostanut.

Tuntuu että elän tätä eläkeläis-elämääni väärässä järjestyksessä. Useimmat eläkeläiset liittyvät eläkeläisyhdistykseen oltuaan 7 vuotta eläkkeellä. Minä rynnistin sinne heti ja aloin puuhata vaikka mitä. Nyt haluan keskittyä näihin omiin asioihin. Mitä nyt välillä syöksyn juttuja kirjoittamaan.

Perjantaina olen menossa tapaamaan näyttelijä Eila Roinetta. Juttu on tarkoitus tehdä Eläkkeensaaja-lehteen. Viikonvaihteessa sain valmiiksi Tanotorveen jutun Intian matkastamme.


                                                 Me ja Lotus-temppeli


Näitä Elisan pääsiäisenä leipomia pikkuleipiä olen syönyt joka päivä.

Taidan sittenkin elää ihan hyvää eläkeläiselämää jos on uskominen Minna Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa -kirjan menoa. En oikein tiedä onko Lindgrenin tavoitteena ollut kirjoittaa satiirinen vai kriittinen kuvaus nykypäivän vanhusten palvelutaloista. 

En kestä että radiotoimittajan ääni alkaa väristä kun hän ihastelee miten 82-vuotias hoitaa itse, peräti ihan tietokoneella pankkiasiansa itse. En kestä sitäkään kun yli 90-vuotiaat kuvataan Lindgrenin kirjassa kaikki enemmän tai vähemmän höppänöiksi. Väitteet liiasta lääkityksestä, tarpeettomasta rahastuksesta erilaisista palveluista, kummalliset vanhusten pompottamiset paikasta toiseen ovat todellisuutta, mutta se miten ne esitetään onkin jo toinen juttu. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti