Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset Suomen Kansallisteatterissa

Ennen kuin esirippu laskeutui Kaarlo Bergbomin koottujen kärsimysten päätyttyä Suomen Kansallisteatterissa, astui Sari Puumalainen, näytelmän Emilie Bergbom lavan reunalle ja kertoi katsomolle, että huhtikuun 9. päivänä 2025 tuli kuluneeksi 123 vuotta siitä kun Kansallisteatterin uudessa toimitalossa vietettiin avajaisia. Tapahtuman kunniaksi lauloimme: Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Kansis.

Ikimuistettava päivä ja ikimuistettava näytelmä. Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela ovat kirjoittaneet hauskan, hätkähdyttävän ja historiallisia tapahtumia valaisevan näytelmän. Ensin tuntui että mikä ihmeen painoylitarkastaja tarvitaan seuraamaan näytelmän kulkua jokaisessa esityksessä. Ennen muuta koko teatterin henkilökunta odottaa henkeään pidätellen saadaanko painoasiain ylihallitukselta lupa avajaisten pitämiseen.

Lupaa odotellessa teatterilaisten keskinäiset välit ovat kovalla koetuksella. Ida Aalberg (uhkea Maria Kuusiluoma) ja Kaarola Avellan (kipakka Paula Siimes) sanailevat estoitta ja kilpailevat kuka on paras ja osaavin näyttelijä. Aina välillä tilanne raukeaa ja kaikki havahtuvat siihen mikä olisi pahin vaihtoehto. Teatterilla olisi uljas ja hieno toimitila, mutta ei minkäänlaista toimintaa. Avajaisissa oli  kaksi juhlaa ja niissä kaksi näytelmäesitystä:  J.H Erkon kirjoittama ja Erkki Melartinin säveltämä Pohjolan häät sekä Aleksi Kiven Lea, nimiroolissa Ida Aalberg, musiikkiesityksiä, lausuntaa.

Vaikka näytelmän nimessä puhutaan teatterin johtajan Kaarlo Bergbomin (palavasieluinen Juha Varis), kärsimyksistä, nousee etualalle hänen sisarensa Emilie Bergbom (erinomainen, yllättävän monipuolinen Sari Puumalainen). Jotta kaikki ei olisi vain kärsimystä, tuo Carl-Kristian Rundman Jalmari Finnenä ilahduttavia hengähdystaukoja koomikon roolissaan.

Puvut olivat upeita, suunnittelija Heli Nynynen. Lavastus ja videosuunnittelu (Tappo Järvinen) kannattelivat ja esitystä upeasti.

Tekijät ovat hienovaraisesti ja välillä täysin avoimesti rakentaneet sillan yli sadan vuoden takaiseen tilanteeseen. Moni asia ei ole muuttunut. On ja oli tahoja, joilla on myös valtaa ja jotka haluavat nujertaa taiteen tekijät. Taiteella ei ole heidän mielestään mitään merkitystä ja kaikki mahdolliset rahahanat on taiteen tekijöiltä suljettava. Vuonna 1902 myötämielisyyttä suomenkielistä teatteria kohtaan ei ollut ylenpalttisesti. Kunnioitettavaa on että kaikesta nyreksimisestä huolimatta rautatien kupeessa on uljas rakennus. Ja taiteen tekijöillä voimavaroja pitää puoliaan.

                                Juha Varis, Maria Kuusiluoma ja Paula Siimes

                                                    Kuva Stefan Bremer