lauantai 9. kesäkuuta 2018

Ryhmäteatterin koskettava Yksi lensi yli käenpesän


Mielessä Milos Formanin unohtumaton elokuva, käyntejä erilaisissa mielisairaaloissa, vierailuja hoitokodeissa, monenlaista psyykkisesti sairasta ja dementoituna. Miksi menet katsomaan Ryhmäteatterin esittämää Yli lensi yli käenpesän -näytelmää Suomenlinnan kesäteatteriin, kysyi sukulaismies. Olethan nähnyt vastaavaa ihan oikeasti ja näet ja koet jatkuvasti.  

Kannatti mennä. Näytelmän hieno tulkinta ja näyttelijöiden paneutuminen rooleihinsa tekivät esityksestä upean ja myös unohtumattoman.

Ryhmäteatterin näytelmä on monelta osin aika uskollinen elokuvan hengelle. Ken Keseyn romaanin pohjalta Kale Wassermann on sovittanut tarinan näytelmäksi, sen on suomentanut Sami Parkkinen ja ohjannut Suomenlinnan näyttämölle loistavaksi tulkinnaksi Juha Kukkonen.

Robin Svartström on Randle P. Mv Murphynä melkein kuin Jack Nicholsson elokuvassa, mutta juuri oikealla tavalla tämän päivän vastustamaton pikku-huijari. Ylihoitaja Ratchedinä Minna Suuronen on yhtä tiukka, omaan rooliinsa ja mystisiin mielisairaalaan sääntöihin sitoutunut ”tiukkapipo” kuin elokuvan Louise Fletcher.

Suomenlinnassa naurettiin paljon, mutta koettiin myös näytelmän loppupuolella kammottavia asioita. Erilaiset pakkohoito-keinot olivat meilläkin mielisairaaloissa käytössä hyvin pitkään. Näytelmä on pureva analyysi mielivaltaisesta vallankäytöstä. Asioita ja hoitotapoja ei selitetä eikä kerrota miksi niin tehdään, tehdään vain koska on aina ennenkin tehty ja niin kuuluu tehdä.

Ohjaaja Juha Kukkonen on saanut joukkonsa tasapainoilemaan elämän tarjoaman koomisuuden ja traagisuuden välillä hienosti. Robert Kock päällikkö Bromdenina, Tiia Louste professori Hardingina, Samuli Niittymäki nuorena Billynä, Amira Khalifa Scanlonia, Mikko Penttilä Cheswickinä ja Tommi Eronen Martinina olivat näissä potilaiden rooleissa upeita, jokainen selkeästi oma erityinen persoonallisuutensa.

Wanda Dubiel oli riemastuttava Murphyn ystävättärenä ja Jutta Järvinen ja Alex Anton hoitajien rooleissaan uskottavia. On upeaa nauttia kuin näyttelijäjoukko puhaltaa yhteen hiileen. Tämä on usein koettavissa Ryhmäteatterin esityksissä.

Onneksi Ryhmis jaksaa uskoa siihen että kesälläkin voi pureutua vakaviin ja ihan oikeisiin asioihin. Mutta voi nauraa välillä. Ihan kuin hymyillä sillekin kun hoitokodissa 87-vuotias mies pohtii mitä tehdä kun hänen lempihoitajallaan ja hänellä ei ole yhteisiä lapsia. Pitäisikö hankkia vai antaa vain asian olla.  
     


                                          Samuli Niittymäki, Robin Svartström ja Mikko Penttilä
                                          Kuva Mitro Härkönen 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti