tiistai 2. helmikuuta 2016

Turhia murheita

Amerikkalaiset tutkivat kaikkia asioita. Nyt he ovat selvittäneet senkin mitä yli 65-vuotiaat kaikkein eniten katuvat elämässään. Ei kaduta vääriä aviopuolisoita, syrjähyppyjä, huonoja kauppoja tai epäonnistuneita buessness-ideoita. Kadutaan sitä että on murehdittu liikaa.

Niinpä: minä murehdin kun minun pitää luopua muuttamisen takia kirjoista ja monista rakkaista esineistä. Ei ole enää vanhaa maitokannua, ei myrna-kahvikuppeja, ei kaikkia Reijo Mäen dekkareita, ei ylimääräisiä (rumia) tilkkupeittoja, lukuisia kukkaruukkuja jne. jne.

Murehtimista on niin monenlaista. Minä murehdin asioita etukäteen. Luon mielikuvan miten kaiken pitäisi mennä, murehdin meneekö se niin. Tositilanteessa hämmästelen että voiko kaikki mennä näin hyvin.

Olin jo muutaman viikon hokenut itselleni, että vielä ei kannata ruveta murehtimaan sitä saammeko asuntomme myytyä ennen kuin uuteen asuntoon on määrä muuttaa. Välillä huomasin että huolenaihe alkoi painaa mieltä.

Nyt ei sitten enää tarvitse murehtia tätä asiaa. Asuntomme on myyty. Oikeasti kauppa tehdään ensi viikolla, mutta ostaja on jo tiedossa. Huoneistokeskuksen asuntomyyjä ylitti kyllä kaikki toiveet. Asunto meni kaupaksi kahdessa viikossa.

Paritalon myyminen on vaikeaa, miltei ylivoimaista. Pientaloasunto ei mene kaupaksi talvella. Kukaan ei tule näyttöön, kun pakkasta on yli 20 astetta, kukaan ei liiku kun pyryttää ja sataa lunta, uteliaat vaan poikkeavat katsomaan millaista teillä on.

Ennakkoluulot murtuivat ja on pakko todeta että onneksi näin ei ollut.

Ei nyt yritän olla murehtimatta sitä miten tavarat mahtuvat uuteen kotiin, miten muutto organisoidaan ym. ym.

Siis vaarana on sittenkin että murehdin!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti