keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Mitä meillä jouluna syödään

Lista on pitkä. Siinä on ruoan nimi, kuka tekee ja milloin. Tekijöitä on onneksi monta, mutta niin on tehtäviäkin. On porkkanoiden kuorimista ja keittämistä, kaupassa käyntiä, kuusen koristelua, puuron keittoa, lohen ja siian graavaamista, Italian salaatin ainesten pilkkomista, mätikakun tekoa ja koristelua, hämäläisen perunalaatikon moninaiset työvaiheet, tortun leipomista, kalkkunakastikkeen tekoa, lanttulaatikon paistamista, kinkun kuorrutusta jne., jne., jne.


Näin pitkällä jo olemme aatonaattona. 

Pari vuotta sitten päätimme karsia jouluaaton ja joulupäivän tarjoiluista kaiken turhan pois. Yksi halusi ehdottomasti lanttulaatikkoa, toiselle piti olla kalamousseeta, kolmannelle sinappisilliä, neljännelle rosollia. Riitti kun yksikin ruokavieras halusi aikaisemmin tarjottua. Niinpä ei karsittu mitään. Tuttu ja turvallinen on parasta niin jouluna kuin muinakin juhlapäivinä.

Meillä siis leivotaan, kuoritaan, keitetään, paistetaan, koristellaan, graavataan ja katetaan. Kaiken kruunaa kuitenkin se, että nuorimmainenkin syö muuta kuin keitettyä perunaa ja kinkkua. Harmillista vain on se että ruokailijoiden mieltymykset vaihtelevat vuosittain. En vieläkään ymmärrä miksi viime jouluna perunalaatikkoa jäi, vaikka edellisvuonna sama määrä oli loppunut kesken. Opin senkin vuosien varrella että kannattaa laittaa muistiin miten paljon on mitäkin ruokaa tehnyt.

Vielä 60 vuotta sitten minut herätettiin jouluaattona heti kuuden jälkeen. Äiti halusi vaihtaa lakanat. Aatto-iltana kuului nukahtaa puhtaille lakanoille. Harmitti kun ei saanut nukkua. Sen jälkeen alkoikin loputun ruoanvalmistus. Lähes kaikki tehtiin valmiiksi jouluaattona: porkkana-, lanttu-, peruna- ja maksalaatikot, lipeäkala ja kastike, sekahedelmäkeitto, rosolli. Lasimestarin silli oli sentään tehty etukäteen.

Kaikki tehtiin puulämmitteisellä hellalla. Puolen päivän jälkeen, äidin posket hehkuivat punaisina ja uupumus alkoi hiipiä. Alkuruoaksi tarjottiin jouluaattona lipeäkalaa ja valkokastiketta – osa tarvitsi valko- ja osa maustepippuria mausteeksi. Valkokastikkeen valmistaminen tulikuumalla hellalla oli lähes ylivoimaista. Kun kastike oli kolme kertaa palanut pohjaan ja äidiltä valuivat harmin kyyneleet, onnistuin minä pelastamaan tilanteen. Tarjolla oli hyvää kastiketta, kun kaupoissa koko päivän ahkeroineet tädit ja setämme tulivat kylään. Isotäti oli haettu vanhainkodista jo aamupäivällä meille.

Kinkun lähetti tätimme, joka oli lihakaupassa töissä, linja-autolla Varkaudesta Tampereelle. 
Kylmäketju katkesi nykynäkemyksen mukaan, mutta kukaan innokkaista kinkun valkoisen kuoren ja muunkin lihan syömisestä ei sairastunut.  

Vaikka ruokalajeja oli vähemmän kuin nykyisin, syötiin hyvin ja perusteellisesti. Tapaninpäivänä mentiin kylään tädeille ja heillä oli tarjolla herkkuani. Luumukiisseliä ja kermavaahtoa olen saanut vain heillä. Enkelikello pyöri pienellä pitsillä ja joululiinalla peitetyllä pöydällä. Se oli hienointa mitä joulussa tiesin.



Aikanaan paljastui että enkelikellon sai ostaa kiinalaisena versiona hyvin pienellä rahalla. Niinpä tyttärentyttärelle on kertynyt kolmen enkelikellon kooelma. Mutta lapsuuden muistikuvaa se ei muuta. Mielestä ei myöskään haihdu pohjaanpalaneen valkokastikkeen ja kuusessa palavien elävien kynttilöiden tuoksu.


Enkelit pyörivät pöydälläni ja punainen kolmihaarainen puinen kynttelikkö muistuttaa lapsuuden joulusta. Lipeäkalaa syödään vasta välipäivinä ja vasta kun olemme mieheni kanssa kahdestaan. Hänkin syö sitä vain minun seuraksi.

Joulu on iloinen ja hieno juhla. Juhlikaamme sitä avoimin mielin ja rakastakaamme toisiamme.  

1 kommentti:

  1. Hei Leena-Maija ! Vertailuna kertomaasi Joulunviettoon omalta kohdaltani pieni pätkä. Äitini kotitalo ts mummula oli Leppävaarassa Sepelkyyhkyntiellä. Siellä asuivat mummuni ja vaarini lisäksi kaksi naimatonta tätiäni. Muut 8 sisarusta olivat jo rakentaneet uuden pesän kuka minnekin, mutta jokainen --joka ikinen Joulu -- kokoonnuimme kaikki yhdessä tänne MUMMULAAN. Toinen ns kotipesään jääneistä tädistäni...Elsa... teki yksin kaikki valmistelut. Ts laatikot,rosollit, leivät, kotikaljat, Iso pöytä seisoi keittiössä ja sieltä jokainen ( meitä oli parhaimmillaan n 40 ) haki lautaselleen syötävät ja kukin meni syömään sinne, missä oli pöydänkulmalla tilaa. Tätä jatkui siis siihen saakka .kunnes 1980-luvulla tämä Elsa-tätimme joutui ns "Joulupukiksi" ja paketteja jakaessaan kerran erehtyi sanomaan " Annas kun Elsa katsoo...." Perinne katkesi ja Elsa lähti ns " yläkertaan" Hyvää Joulunaikaa sinulle ja perheellesi Leena-Maija. t Tarja Penttinen

    VastaaPoista