Siirry pääsisältöön

Selkeämpi maailmankuva

Kun näkö heikkenee se tapahtuu hiljalleen, ettei sitä oikein huomaa. Pari kolme vuotta sitten aloin ihmetellä ajaessani pimeällä autoa, miksi vastaantulijoiden valot olivat punaisia ja lyhdyissä oli punainen risti. Vaiva ei hävinnyt vaikka valo lisääntyi.

Minulle sanottiin noin kuusi vuotta sitten, että teillä on kaihi, joka etenee hyvin hitaasti. Aikaa menee yli kymmenen vuotta. Mutta mitäpä kertoi silmälääkäri minulle kolme ja puoli vuotta sitten. Molemmissa silmissä kaihi, jota ei kuitenkaan vielä voi leikata. Seuraavalla tapaamisella hän vihjaili, että edennyt on, mutta ei ole vielä leikkauskunnossa.

Pitkitin keväällä silmälääkäriajan tilaamista ja kävin lääkärissä elokuun lopulla. Tervehtimisen jälkeen lääkäri totesi, että tulit kaihin takia ja ensimmäisen silmiin vilkaisun jälkeen, tuomio oli selkeä. Nyt ei enää auta vaikka minusta lisättäisiin laseihin vaikka kuinka paljon.

Vaihtoehtoina tarjottiin yhteiskunnan maksamaa leikkausta tai yksityistä. Pyysin että lähete laitetaan julkiselle puolelle ja varmuuden vuoksi sain myös lähetteen yksityiselle puolelle, jossa hinta silmältä olisi 1 000 – 2 000 euroa. Olin jonossa, sain kirjeen jossa kerrottiin että jonotusaika on keskimäärin kuusi kuukautta eli hoitotakuun verran.

Ystävättäreni oli laitettu samaan jonoon kanssani elokuun lopulla. Lokakuun alkupäivinä sain tietää, että hänen kaihinsa on leikattu. Kuinka niin, koska hänet asetettiin jonoon minua myöhemmin.

Ensimmäisenä arkipäivänä soitin saamaani jonohoitajan numeroon. Hän selitti että lääkärit päättävät kenelle annetaan palveluseteli ja kenelle ei. Kun utelin millä perusteella toinen voi saada sen nopeasti, seliteltiin edelleen että lääkärit nyt päättävät niin kuin päättävät. Totesin että onko kyseessä todella mielivalta, jolle ei löydy mitään perusteluja. Ei nyt oikein!

Puolen tunnin kuluttua Silmäklinikalta soitettiin ja kerrottiin että siellä on ryhdytty jonon purkutalkoisiin. Voitteko tulla huomenna tutkimuksiin ja voidaanko teidät leikata perjantaina – siis samalla viikolla. Myönteinen vastaus – tietenkin.

Tutkimus tehtiin illan suussa tiistaina ja viimeinen minua tutkinut hoitaja totesi ettei teitä leikata perjantaina. Koska? kysyin. Sitten joskus syksyllä. Kuinka niin? Soitamme huomenna. Huomenna soitettiin ja sovittiin että seuraavalla viikolla. Entä toinen silmä? Sitten joskus. En voi enää odottaa! Pienen selvittelyn jälkeen luvattiin että viikon päästä.








Nyt on molemmat silmät leikattu – se toinen tänään. Jo nyt näyttää kaikki valoisalta, värit ovat kirkkaita ja erilaisia mitä olen olettanut hämärän, harmaan kaihin takaa.

Ja tämä kaikki parilla sadalla. Saman verran leikkaus maksaa palvelusetelillä. Lisäksi tietysti tipat ja taksit ja muut kulut.




Hieman ihmetytti että tällainen lappu oli tilassa, jossa kolme neljä hoitajaa naputteli tietokonetta ja me kotiutettavat - meitä oli kerralla kuusi - istuimme samassa tilassa syömässä talon tarjoamaa kahvia ja voileipää, jugurttia ja mehua tai odottamassa silmätippoja. 

 Saa nyt nähdä millaisilla silmälaseilla onnistun kaikkea katsomaan. Silmälääkäriin saa mennä vasta kuukauden kuluttua ja uusien silmälasien saaminen kestää muutaman viikon.
Maaritin vanhoilla laseilla näkee aika hyvin.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avoin kirje Palvelukoti Koivun ja Tähden henkilökunnalle

Te olette nyt kaksitoista kuukautta hoitaneet, hoivanneet, huolehtineet, pesseet, lääkinneet, ruokkineet, ulkoiluttaneet, pukeneet ja riisuneet miestäni, etsineet hukkuneita vaatteita, tossuja ja silmälaseja. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen. Teillä jokaisella on vuorollanne monta hoidettavaa ja autettavaa. Auttavia käsiä kysytään päivän mittaan monen asukkaan hyvin erilaisiin tarpeisiin. Te pidätte huolen siitä, että jokainen saa parhaan mahdollisen tarvitsemansa hoidon.
Jos suihkuun meneminen tuntuu hankalalta, jos unta riittää väärinä vuorokauden aikoina, josulkoilu ei huvita, alakerran laulu- ja pelituokio tuntuu tarpeettomalta eikä laulukuoron esityskään houkuttele tai tuolijumppa kuullostaa liian vaativalta, te annatte jokaiselle asukkaalle oikeuden valita. Ja hyvin usein tämä vapaus valita on toteutunut mieheni kohdalla.
Yöpuvussa voi olla vaikka koko päivän jos siltä tuntuu. Koin melkoisen oivalluksen, kun hyväksyin että kesällä lettujuhliin voi ihan hyv…

Tarvitsemme monen maan kansalaisia

Etiopia, Tunisia, Irak, Viro, Venäjä, Filippiinit, Thaimaa, Ghana, Somalia. Ja jokin muukin maa vielä lisää. Nämä ovat heidän kotimaitaan. He ovat tulleet Suomeen monesta eri syystä. He ovat opiskelleet täällä, saaneet itselleen ammatin. Sillä mitä he ovat olleet kotimaassaan, ei ole enää kovin paljoa merkitystä. He ovat opiskelleet myös suomen kieltä ja saaneet työpaikan. Moni on jo saanut Suomen kansalaisuudenkin.
He ovat töissä Palvelukodissa, missä vierailen läheiseni luona usein. Kun ovea on avaamassa joku heistä, saan ystävällisen vastaanoton, minulta saatetaan kysyä mitä minulle kuuluu ja sitten vaihdetaan yhteiset kuulumiset eli hoitaja kertoo mitä läheiselleni kuuluu. Usein jopa tulee minun kanssani tervehtimään häntä.
Ja näitä ihmisiä, näitä sairaanhoitajia ja lähihoitajia on viikkokausia parjattu ja moitittu. Poliitikot väittävät, että he eivät ole ratkaisu vanhusten hoidon hoitajapulaan. Heidän työnsä laatua on moitittu – vaikka heti kohta selitetään, että kansainvälinen ho…

Me Rosvolat Tikkurilan teatterissa

Kerttu ja Rosvoloiden auto 

Tikkurilan teatterin esitykset syntyvät suotuisten tähtien alla. Vieläkin jaksan kehua talvella näkemääni Adalmiinan helmeä. Nyt voin siirtää kehumiset teatterin kesänäytelmään Me Rosvolaan. Sini Kolun kirjasarjasta Selja Ahava on dramatisoinut ja Carita Välitalo ohjannut vauhdikkaan ja hauskan esityksen.
Näytelmä on tulvillaan esittämisen riemua ja iloa. Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu on toiminut Vantaalla 25 vuotta. Ja Kotiseututalo Påkaksen pihapiirissä on näytelty kesäisin vuodesta 1998. Me Rosvoloissa on mukana monta teatterikoululaista isoissa rooleissa, muutamat monessa eri roolissa.
Rosvolan perhe on melkein kuin minkä tahansa asuntovaunulla kesäisin paikasta toiseen liikkuva perhekunta. Heidän tapansa ovat ihan vähän erilaisia kuin tavallisille perheillä, kuten Vainiston perheellä, jonka isä kuntoilee kaiken aikaa, äiti hienostelee ja lapset ovat vallattomia veijareita. Rosvolat menevät karavaanareitten kesätapaamiseenkin. Aika usein he rosvoi…