tiistai 6. tammikuuta 2015

Tilanteen päivitys

Jos minun pitää valita pesenkö vessan, leivonko taatelikakun, luenko kesken olevaa romaania vai kirjoitanko blogia, valitsen ensimmäisen vaihtoehdon. Koska siivottava on joka torstai niin turha sitä velvollisuutta vastaan on niskuroida. 

Ihan toisellakin tapaa voisi elää. Voisi antaa olla esineiden siinä minne on hätäpäissään laskenut, siivota kun huvittaa ja lukea juuri niin paljon ja usein kuin mieli tekee. Sellaistahan eläkeläisen elämän kuuluisi muka olla. Mutta kun se ei ole.

Joulunaika panee väkisinkin miettimään mitä oikeasti haluaa tehdä. Vaikka näennäisesti ei se joulukaan minulle mitään vapautta tuonut. Mutta kun kaikki oli hyvin suunniteltu, niin työt sujuivat joutuisasti ja melkoisella rutiinilla. Me olemme Maaritin kanssa hyvä työpari ja Elisa täydentää meitä hyvin. 

Oli hyvin renouttavaa viettää kolme joulun ja uudenvuoden välipäivää Kaisun perheen kanssa Tallinnassa. Tallinnan joulutori oli viehättävä. Se tuntui paljon kotoisammalta kuin vuosia sitten Berliinin joulukojut. Berliinissä tuntui että tarkoitus olisi juode glögiä tai olutta ja syödä joulumakkaraa. Tallinnassa saattoi tehdä sitäkin. 



Kun olin lukenut Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät, meni montaa päivää kun en pystynyt lukemaan mitään muuta. Pää oli täynnä ajatuksia ja ennen muuta asioita ja ajatuksia joita en ollut aikaisemmin kokenut tai pohtinut. Harva romaani on vaikuttanut niin järisyttävällä tavalla. 

Aivan loppuvuoden hienoja teatterikokemuksia oli Kansallisteatterin Willensaunan Harold Pinterin Petos. Arto af Hällströmin ohjaamassa esityksessä joutui miettimään mitä me todella tiedämme toisistamme ja vähän sitäkin sitä meidän pitää tietää. 

Olin tänään Pitäjänmäen kirkossa loppiaismessussa, jossa uuden seurakuntaneuvoston jäsenet siunattiin tehtäviinsä ja he esittelivät itse itsensä kirkkokahveilla. Vaalien aikaan korostui tietämys seurakunnan hallinnosta ja tahtotila kirkon kannanottoihin. Nyt kaikki olivat sulassa sovussa kehumassa sitä kolkkaa missä seurakunnan alueella asuvat ja omaa auvoista suhdettaan seurakuntaan. 

Kukaan ei rehellisessti sanonut että haluan hoitaa tämän seurakunnan asioita ponnella ja oman arvomaailmani mukaan. Seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajana vuosikausia toiminut Lulu Nenonen, joka nyt luopui tehtävästään, uskalsi puheessaan sivuta erimielisyyksien mahdollsuutta ja sitä että asiat pitää ratkoa heti. 

Facebook on opettanut meidät kertomaan asioista vain myönteiset puolet ja kaiken sen mikä on kivaa.       

Jostain nuorena opitusta on mielen sopukoissa käsitys että uskovainen ihminen on aidosti rehellinen ja lähimmäisiään rakastava. Onneksi tunnen muutaman tällaisen ihminen. Mutta yleisemmin on pakko myöntää, olen jäänyt ajanvirrassa tässä asiassa joen yläjuoksulle enkä uskalla laskea koskea alas.  Mielikuva joka oli totta vielä 50 vuotta sitten, ei välttämättä ole sitä enää tänään. 



Kaikki joulukoristeet on kerätty hyvään talteen. Tämä Karlan tekemä lumihiutale saa koristaa keittiötä vielä pitkään. Luntakin odotan että pääsisin hiihtämään. Olisi Talin golfkentästä hyötyä meille ei-golffaajille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti