Siirry pääsisältöön

Kun maaseudulla ei ole tulevaisuutta


Syksyn melkein viimeiset teatteriesitykset on nähty. Jäljellä on enää liput yhteen esitykseen eli Kansallisteatterin Omapohjan Petokseen. Mutta tässä kahdesta jotka näin kuluneella viikolla. 

Harvoin on tuntunut yhtä jännittävältä ennen esitystä kun hain paikkaani Suomen Kansallisteatterin suuren näyttämön katsomossa, missä olkipaalit ja muut tavarat hieman haittasivat paikan löytämistä. Oli alkamassa Leaa ja Klaus Klemolan Maaseudun tulevaisuuden näytös. Sisarukset olivat taas kerran onnistuneet tekemään näytelmän, josta puhuttiin etukäteen ja puhutaan myös jälkikäteen. Suomi on näytelmässä jaettu kahteen lääniin. 

Eteläisessä läänissä on voimassa eläinten teurastuskielto. Eläimet ja ihmiset ovat hyviä ystäviä, jopa sydänystäviä. Nälkä on vähitellen hiipimässä vieraaksi kun lihaa ja kanaa ei ole saatavilla syötäväksi. Esitys on tulvillaan oivaltavia näytttämöllisiä ratkaisuja, huikeita roolisuorituksia – Sari Puumalaisen lammas ja Jukka Puotilan suomenhevonen! Karkea kielenkäyttö ja ajoittainen raju meno vain kuvastavat tätä päivää, joka ei aina ole niin auvoisa mitä haluaisimme. Ravistelevaa teatteria parhaimmillaan.


Maksim Gorkin Pohjalla tuo terveiset yli sadan vuoden takaa. Ohjaaja Janne Reinikainen näyttää meille että mikään ei oikeastaan muuttunut. Keskuudessamme on edelleen narkkareita, huoria, alkoholisteja, rikollisia, hyvään ja pahaan uskovia. Me kavahdamme kuolemaa ja pelkäämme sairauksia.

Mutta kaikesta on selviydyttävä ja uskottava tulevaisuuteen. Reinikainen on saanut joukkonsa näyttämään tämän kaiken katsojille toisaalta raadollisesti ja toisaalta herkän runollisesti. Näytelmää siivittää Timo Hietalan moni-ilmeinen musiikki. Musiikkia oli turhan paljon. Aina se ei oikein tukenut esitystä, vaan katkaisi jänniteen, jonka takaisin kuromisessa meni turhan paljon aikaa. 

Oli juhlavaa olla Lisan kanssa teatterissa, kun kohotimme maljan (molemmilla kuitenkin Pommacia) 60-vuotiaalle Kansallisteatterin pienelle näyttämölle. Se hyöty myös illasta oli että tapasimme teatterikuraattori Pirjo Virtasen - vieraamme Pitäjänmäen Eläkkeensaajien marraskuisesta jäsentapaamisesta. Hän kuiskasi että Molierin Luulosairaan liput tulivat myyntiin torstaina. Luulosairaana on Esko Salminen. Ja torstaina sain sitten 20 lippua varattua toukokuulle. Ensi-iltakin on vasta huhtikuun lopulla. Pirjohan vei lukupiiriläisille hienon kulissikierron Kansallisteatterissa viime keväänä.  
        

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avoin kirje Palvelukoti Koivun ja Tähden henkilökunnalle

Te olette nyt kaksitoista kuukautta hoitaneet, hoivanneet, huolehtineet, pesseet, lääkinneet, ruokkineet, ulkoiluttaneet, pukeneet ja riisuneet miestäni, etsineet hukkuneita vaatteita, tossuja ja silmälaseja. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen. Teillä jokaisella on vuorollanne monta hoidettavaa ja autettavaa. Auttavia käsiä kysytään päivän mittaan monen asukkaan hyvin erilaisiin tarpeisiin. Te pidätte huolen siitä, että jokainen saa parhaan mahdollisen tarvitsemansa hoidon.
Jos suihkuun meneminen tuntuu hankalalta, jos unta riittää väärinä vuorokauden aikoina, josulkoilu ei huvita, alakerran laulu- ja pelituokio tuntuu tarpeettomalta eikä laulukuoron esityskään houkuttele tai tuolijumppa kuullostaa liian vaativalta, te annatte jokaiselle asukkaalle oikeuden valita. Ja hyvin usein tämä vapaus valita on toteutunut mieheni kohdalla.
Yöpuvussa voi olla vaikka koko päivän jos siltä tuntuu. Koin melkoisen oivalluksen, kun hyväksyin että kesällä lettujuhliin voi ihan hyv…

Tarvitsemme monen maan kansalaisia

Etiopia, Tunisia, Irak, Viro, Venäjä, Filippiinit, Thaimaa, Ghana, Somalia. Ja jokin muukin maa vielä lisää. Nämä ovat heidän kotimaitaan. He ovat tulleet Suomeen monesta eri syystä. He ovat opiskelleet täällä, saaneet itselleen ammatin. Sillä mitä he ovat olleet kotimaassaan, ei ole enää kovin paljoa merkitystä. He ovat opiskelleet myös suomen kieltä ja saaneet työpaikan. Moni on jo saanut Suomen kansalaisuudenkin.
He ovat töissä Palvelukodissa, missä vierailen läheiseni luona usein. Kun ovea on avaamassa joku heistä, saan ystävällisen vastaanoton, minulta saatetaan kysyä mitä minulle kuuluu ja sitten vaihdetaan yhteiset kuulumiset eli hoitaja kertoo mitä läheiselleni kuuluu. Usein jopa tulee minun kanssani tervehtimään häntä.
Ja näitä ihmisiä, näitä sairaanhoitajia ja lähihoitajia on viikkokausia parjattu ja moitittu. Poliitikot väittävät, että he eivät ole ratkaisu vanhusten hoidon hoitajapulaan. Heidän työnsä laatua on moitittu – vaikka heti kohta selitetään, että kansainvälinen ho…

Me Rosvolat Tikkurilan teatterissa

Kerttu ja Rosvoloiden auto 

Tikkurilan teatterin esitykset syntyvät suotuisten tähtien alla. Vieläkin jaksan kehua talvella näkemääni Adalmiinan helmeä. Nyt voin siirtää kehumiset teatterin kesänäytelmään Me Rosvolaan. Sini Kolun kirjasarjasta Selja Ahava on dramatisoinut ja Carita Välitalo ohjannut vauhdikkaan ja hauskan esityksen.
Näytelmä on tulvillaan esittämisen riemua ja iloa. Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu on toiminut Vantaalla 25 vuotta. Ja Kotiseututalo Påkaksen pihapiirissä on näytelty kesäisin vuodesta 1998. Me Rosvoloissa on mukana monta teatterikoululaista isoissa rooleissa, muutamat monessa eri roolissa.
Rosvolan perhe on melkein kuin minkä tahansa asuntovaunulla kesäisin paikasta toiseen liikkuva perhekunta. Heidän tapansa ovat ihan vähän erilaisia kuin tavallisille perheillä, kuten Vainiston perheellä, jonka isä kuntoilee kaiken aikaa, äiti hienostelee ja lapset ovat vallattomia veijareita. Rosvolat menevät karavaanareitten kesätapaamiseenkin. Aika usein he rosvoi…