Siirry pääsisältöön

Kansallisteatterin Lokki


Suomen Kansallisteatterin pienen näyttämön tämän syksyn helmi on Anton Tsehovin Lokki. Kuulas, kirpeä ja kivulias näytelmä koskettaa tsehovilaiseen tapaan ihmisen  perimmäisiä tunteita. Nuoremmat ihmiset hakevat paikkaansa ja omaa minuuttaan, vanhemmat ovat joko tyytymättömiä menneeseen elämäänsä tai pitävät itseään muita ylempänä olevina erehtymättöminä ja erinomaisina.

Ohjaaja Anne Rautiaisen ja työryhmän Lokki on hyvin liikunnallinen, pelkistetty ja paljas esitys. Maria Kuusilouoma maineikkaana näyttelijänä Irina Arkadina on oikeastaan aika sietämätön luomus. Hän on mielestään suuri taiteilija, lähes pakottaa nuoren rakastajan (Jussi Lehtonen) pysymään rinnallaan.

Tsehovin näkemys suuren diivan kyvyttömyydestä rakastaa ja arvostaa omaa lastaan Konstantin Trepleviä (Miro Lopperi) on hyvin riipaisevaa. Kansallisen Lokissa ei tätä mitenkään siloitella – pikemminkin päinvastoin. Äiti ei pysty kiittämään eikä kehumaan poikaansa, vaikka tästä on tulossa paljon kuuluisampi ja arvostetumpi kirjailija kuin äidin rakastajasta. Vanha näyttelijä ei liioin kykene kannustamaan Ninaa (näpsäkkä Aksa Korttila) näyttelijän uralle. Helpompaa on väheksyä toisen saavutuksia, kuin arvostaa ja kehua niitä.  

Näytelmän nuoret naiset Nina ja Masa (taitava ja henkevä Emmi Parviainen) rakastavat ja haluavat tulla rakastetuiksi, mutta joko eivät saa vastarakkautta tai ovat sittenkin kykenemättömiä rakastamaan. Masa alistuu ja menee naimisiin häntä ihailevan ja rakastavan opettajan Medvenkon (Mika Piispa) kanssa ja saa lapsenkin, mutta ei lakkaa rakastamasta Trepleviä.

”Rakastaa ilman toivoa, odottaa vuodesta toiseen aina vain jotakin … Mutta kun menee naimisiin, ei jää enää aikaa rakkaudelle, uudet huolet hautaavat alleen kaiken entisen. Ja muutos on aina muutos.” Masan ratkaisu on järkevä, mutta ei hänen tunteittensa mukainen.    
    
Vesa Vierikon esittämä oikeuslaitosta vuosikymmenet palvellut Sorin on sydämellinen hahmo. Hän rakastaa kanssaihmisiään ja haluaa heille vain parasta, vaikka onkin lievästi katkera siitä ettei hänellä ole omaa perhettä. Vierikon setämäisyys ja sydämellisyys huokuu katsomoon hyvin voimallisena.

Anne Rautiaisen näytelmässä siipirikot lokit jäävät etsimään ulospääsyä omasta synkkyydestään ja itsekkyydestään. Ja hekin, jotka jaksaisivat lentää eivät enää tai vielä jaksa lentää.



                                                    Miro Lopperi (Tremplev) ja Vesa Vierikko (Sorin)
                                                                                         Kuva Tommi Mattila

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avoin kirje Palvelukoti Koivun ja Tähden henkilökunnalle

Te olette nyt kaksitoista kuukautta hoitaneet, hoivanneet, huolehtineet, pesseet, lääkinneet, ruokkineet, ulkoiluttaneet, pukeneet ja riisuneet miestäni, etsineet hukkuneita vaatteita, tossuja ja silmälaseja. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen. Teillä jokaisella on vuorollanne monta hoidettavaa ja autettavaa. Auttavia käsiä kysytään päivän mittaan monen asukkaan hyvin erilaisiin tarpeisiin. Te pidätte huolen siitä, että jokainen saa parhaan mahdollisen tarvitsemansa hoidon.
Jos suihkuun meneminen tuntuu hankalalta, jos unta riittää väärinä vuorokauden aikoina, josulkoilu ei huvita, alakerran laulu- ja pelituokio tuntuu tarpeettomalta eikä laulukuoron esityskään houkuttele tai tuolijumppa kuullostaa liian vaativalta, te annatte jokaiselle asukkaalle oikeuden valita. Ja hyvin usein tämä vapaus valita on toteutunut mieheni kohdalla.
Yöpuvussa voi olla vaikka koko päivän jos siltä tuntuu. Koin melkoisen oivalluksen, kun hyväksyin että kesällä lettujuhliin voi ihan hyv…

Tarvitsemme monen maan kansalaisia

Etiopia, Tunisia, Irak, Viro, Venäjä, Filippiinit, Thaimaa, Ghana, Somalia. Ja jokin muukin maa vielä lisää. Nämä ovat heidän kotimaitaan. He ovat tulleet Suomeen monesta eri syystä. He ovat opiskelleet täällä, saaneet itselleen ammatin. Sillä mitä he ovat olleet kotimaassaan, ei ole enää kovin paljoa merkitystä. He ovat opiskelleet myös suomen kieltä ja saaneet työpaikan. Moni on jo saanut Suomen kansalaisuudenkin.
He ovat töissä Palvelukodissa, missä vierailen läheiseni luona usein. Kun ovea on avaamassa joku heistä, saan ystävällisen vastaanoton, minulta saatetaan kysyä mitä minulle kuuluu ja sitten vaihdetaan yhteiset kuulumiset eli hoitaja kertoo mitä läheiselleni kuuluu. Usein jopa tulee minun kanssani tervehtimään häntä.
Ja näitä ihmisiä, näitä sairaanhoitajia ja lähihoitajia on viikkokausia parjattu ja moitittu. Poliitikot väittävät, että he eivät ole ratkaisu vanhusten hoidon hoitajapulaan. Heidän työnsä laatua on moitittu – vaikka heti kohta selitetään, että kansainvälinen ho…

Me Rosvolat Tikkurilan teatterissa

Kerttu ja Rosvoloiden auto 

Tikkurilan teatterin esitykset syntyvät suotuisten tähtien alla. Vieläkin jaksan kehua talvella näkemääni Adalmiinan helmeä. Nyt voin siirtää kehumiset teatterin kesänäytelmään Me Rosvolaan. Sini Kolun kirjasarjasta Selja Ahava on dramatisoinut ja Carita Välitalo ohjannut vauhdikkaan ja hauskan esityksen.
Näytelmä on tulvillaan esittämisen riemua ja iloa. Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu on toiminut Vantaalla 25 vuotta. Ja Kotiseututalo Påkaksen pihapiirissä on näytelty kesäisin vuodesta 1998. Me Rosvoloissa on mukana monta teatterikoululaista isoissa rooleissa, muutamat monessa eri roolissa.
Rosvolan perhe on melkein kuin minkä tahansa asuntovaunulla kesäisin paikasta toiseen liikkuva perhekunta. Heidän tapansa ovat ihan vähän erilaisia kuin tavallisille perheillä, kuten Vainiston perheellä, jonka isä kuntoilee kaiken aikaa, äiti hienostelee ja lapset ovat vallattomia veijareita. Rosvolat menevät karavaanareitten kesätapaamiseenkin. Aika usein he rosvoi…