Siirry pääsisältöön

Mummugeeni käytössä


Esikoistaan odottava nuori nainen pohti milloin naisen mummugeeni putkahtaa esiin. Tarkkaa ajankohtaa en osaa määritellä. Geenini on ollut käytössä niin pitkään.

Olin lapsena ”huono syömään”. Söin hyvin vähän enkä olisi halunnut syödä kaikkia ruokia. Mutta lautanen oli syötävä tyhjäksi, ennen sitä ei saanut poistua pöydästä. Vietin yhden talvisen sunnuntai-iltapäivän pöydän alla. En halunnut syödä tillilihaa ja koska pöydästä ei saanut poistua ennen kuin lautanen oli tyhjä, päätin siirtyä tuolilta pöydän alle. Tulkitsin että näin ollen en poistunut pöydästä. Vieraitakin tuli, mutta eivät he minua häirinneet.

Päätin odottaessani ensimmäistä lastani, etten pakota häntä syömään mitään. Ei häntä tarvinnutkaan pakottaa, hänelle kelpasi kaikenlainen syötävä. Kuopus oli erilainen. Hänen ruokavalionsa oli hyvin rajallinen: keitettyjä perunoita, appelsiinimehua, kurkkua, mandariinia ja hapankorppuja. Ylä-asteella hänelle kelpasi ruoka kuin ruoka. Joten kyseessä oli ollut vain tilapäinen häiriö.

Aikuisiällä valikoiva makuni ja mieltymykseni on ollut helppo hoitaa. Pääasiallisena perheen muonittajana valmistan vain sellaista ruokaa mistä itse pidän.  Lastenlasten makutottumukset olen oppinut vaiheittain. Ensin oli lapsenlapsi numero 1 ja hänen mieltymyksensä. Kun lapsia tuli lisää, piteni kauppalista. 

Tiedän mitä jäätelöä itsekukin haluaa, mikä on jokaisen lempimehu, mitä suklaata ja millaisia karkkeja kannattaa ostaa, mitä maitoa maidonjuoja juo, mikä leipä kelpaa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Jokaisella on omat lempiruokansa. Mummi niitä sitten yrittää parhaan kykynsä mukaan laittaa.

Minun geenini kyllä ulottuu vävyihinkin. Ei heille voi tarjota ruokaa, mistä he eivät pidä. Äiti taannoin hämmästeli miten monet hänen tuntemansa naiset, pitivät kun miehet kehuivat heidän tarjoamaansa ruokaa ja leivonnaisia. ”Kissa kiitoksella elää”. Näissä asioissa olen minäkin mielelläni kiitoksen kipeä kissa.  

Parhaimman ruoanlaitto-tunnustuksen sain 20-vuotiaalta opiskelijapojalta. Hänen lempiruokaansa on lihapiirakka. Nuorukainen valmisti lihapiirakan, mutta se ei maistunut lainkaan samalta kuin mummin piirakka, vaikka hänellä oli käytössä sama resepti kuin mummillakin. Eikä lihapullistakaan tullut yhtä hyviä.
         
                                                           Huolenpito- ja ruoanlaittogeenejä on
                                                  peräisin varmasti Iida-mummulta, isäni äidiltä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tikkurilan Teatterin ilmava Niskavuoren naiset

Tikkurilassa vuolaana virtaavan Vantaanjoen kupeella seisoo punatiilinen 1912 rakennettu Tikkurilan Väritehtaan vanha tehdasrakennus Vernissa. Väritehdas lopetti toimintansa 2010 ja Vernissa on nyt Kulttuuritehdas Vernissa, jonka seinien sisällä näytellään, tanssitaan ja tehdään taidetta.
On alkamassa Hella Wuolijoen näytelmä Niskavuoren naiset. Niskavuoren sisäkkö Salli (topakka ja toimelias Maija Teiniranta) on järjestämässä salia vieraskuntoon. Kesken kaiken näyttämön takaseinän verhot alkavat rullaantua ylös ja näemme ikkunoiden takana Loviisan-nimipäiville tulevan vierasjoukon vähitellen käyskentelevän pääovelle. Sieltä he tulevat tohkeissaan rovasti ja ruustinna, apteekkari, Simolan ja Penttilän isännät, opettaja Vainio, Sentraali-Sandra ja koulun vahtimestari Serafiina. Paikalle tulee myös Aarne Niskavuori ja hänen vaimonsa Martta. Kaikki odottavat uteliaina koulun uutta opettajaa Ilona Ahlgrenia.
Hella Wuolijoen näytelmä Niskavuoren naiset esitettiin ensimmäisen kerran Helsing…

Tarvitsemme monen maan kansalaisia

Etiopia, Tunisia, Irak, Viro, Venäjä, Filippiinit, Thaimaa, Ghana, Somalia. Ja jokin muukin maa vielä lisää. Nämä ovat heidän kotimaitaan. He ovat tulleet Suomeen monesta eri syystä. He ovat opiskelleet täällä, saaneet itselleen ammatin. Sillä mitä he ovat olleet kotimaassaan, ei ole enää kovin paljoa merkitystä. He ovat opiskelleet myös suomen kieltä ja saaneet työpaikan. Moni on jo saanut Suomen kansalaisuudenkin.
He ovat töissä Palvelukodissa, missä vierailen läheiseni luona usein. Kun ovea on avaamassa joku heistä, saan ystävällisen vastaanoton, minulta saatetaan kysyä mitä minulle kuuluu ja sitten vaihdetaan yhteiset kuulumiset eli hoitaja kertoo mitä läheiselleni kuuluu. Usein jopa tulee minun kanssani tervehtimään häntä.
Ja näitä ihmisiä, näitä sairaanhoitajia ja lähihoitajia on viikkokausia parjattu ja moitittu. Poliitikot väittävät, että he eivät ole ratkaisu vanhusten hoidon hoitajapulaan. Heidän työnsä laatua on moitittu – vaikka heti kohta selitetään, että kansainvälinen ho…

Kun koronavirus tuli lähelle

Tuijotan lasittunein silmin tv-ruutua. Tuntuu että ääni, joka kertoo koronavirukseen kuolleiden määristä, tarkemmin missä sairaalapiirissä, oliko vanha vai nuori, tulisi hyvin kaukaa. Ihan kuin tieto ei koskettaisi minua.
Mutta se koskettaa. Yksi virukseen menehtyneistä on yhdistystoverini, naapureitteni äiti ja anoppi, heidän lastensa mummi ja aika tuore isomummi. Tunnen hänen miehensä ja toisen poikansa. Olen tuntenut heidät kaikki vuosikausia, kymmeniä.
Voin jakaa monen kanssa muiston iloisesta, ystävällisestä ja uteliaasta ihmisestä. Hän piti laulamisesta, oli aina innokas lähtemään teatteriin, näyttelyihin, museoon ja retkille. Silloin tällöin tapasimme lenkillä. Teatteriretkellämme näin hänet viimeisen kerran. Olimme tehneet matkan teatteriin kimppakyydillä eli meitä oli ollut sairastuneen kanssa monta henkilöä samassa bussissa.
Kun tieto korona-tartunnasta tuli, oletin että nyt ei enää selvitetä kenen kanssa sairastunut on ollut tekemisissä eikä testeihinkään enää pääse. Kumpik…